maanantai 10. helmikuuta 2014

Reenaten kohti koetta, osa 1

Tänään käytiin ensin tunnin mettäkenkillä missä innostuin ottaan kuvia kun Trip hyppää kkstuneen puunrungon yli. Eipä puhelimen kamera oo tähän ihan paras mutta pari  ihan ok kuvaa tuli. En huomannu että mun takaa tuli mies hevosella ja se kovasti kehu Tripin hyppyä, mutta kyllähän tolla on tekniikka kohdillaan.





Lenkin jälkeen suunnattiin hallille, sillä eilinen koe meni osittain täysin perseelleen ja en halua sen uusintaa ens viikonloppuna.
Hallilla laitettiin ensin luoksetulon merkit paikalleen ja sitten ohjatun merkki ja vietiin ohjatun kapulat paikalleen. Tahallaan laitoin vasemman kapulan luoksetulo merkkien väliin.
Ensin tehtiin pelkkä merkkiä,  kun tuomari eilen huomautti että ohjatun merkille sais mennällujempaa,  ilmeisesti kapulat jarruttaa merkille menoo eli se kuuluisa silmä. Koiraan sai vauhtia kun vähän yllytyi sitä merkille, itse asiassa se jäi näin myös suorempaan merkille. Tein suoria palkkauksia merkiltä ja tuli hyviä toistoja.
Sitten vasen kapula ja hyvä haku ja otin koiran luovutukseen mahdolisimman lähelle kun siitäkin tuli kommenttia.  Sitten kapula paikalleen ja oikeen nouto, nyt luovutus tuli hyvän lähelle ja molemmin kerroin lelupalkka oli mun takana. Hienoista noudoista palkkana kunnon leikki ja juomatauko.

Sitten laitoin siivekkeet eripäihin hallia ja kierrätin koiraa niitä ympäri ja muutama stoppi js maahanmeno. Tulihan sieltä ennakointi joten otin yllyttämällä suoraan leluun. Näitä muutama toisto ja yks stoppi yllättäen. Jälleen jiomatauko, sillä koira juoksi täysillä.

Viimeisenä suoria luoksetuloja merkkien vierestä, ennakointia esiinty mutta sain koiraan vauhtia ja ennakointi alko jäämään pois. Yhden stopin tein yllättäen merkkien väliin ja sitten isot bileet kun ennakointi jäi pois ja rentous löyty.  Huomenna uudet reenit =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti