perjantai 28. syyskuuta 2012

Pientä reenausta

Tänään mentiin aamupäivästä Mutalaan koirien kanssa, sillä olen sairaslomalla kun joku kumma pöpö on iskenyt ja hiki iskee vaikka vaan makaan sohvalla..onneks tää ei oo normaalia. Koirien kanssa kävelyllä tulee oikeen kunnon hiki, joten jätän tänään agireenit Leon kanssa väliin.

Otettiin kentälle kolme estettä, sillä tarkotus harjotella Tripin alueellisen valmennuksen kotitehtäviä ja tehdä Leolla kääntymisharjotuksia. Näihin sentään pystyn kun mun ei tarvi juosta =)

Leon kanssa ensin tehtiin niisto-persjättöö ja hienosti taipuu, sitten tehtiin myös japanilaista. Nää on kyllä käteviä ohjauksia sillä Leo lähtee näihin hyvin ja kääntyy aikas tiukasti. Näitä hinkattiin eri puolilta ja eri suunnista.

Trip teki kans ensin näitä niisto-persjättöjä ja kyllä on kaverissa vauhtia, herranjestas sentään. Vaikka tehdään vaan niin että koira muutaman metrin päähän esteestä ja kierrättää se taakse niin jestas millä vauhdilla se tulee... Ensin vähän jotenkin huimas tulla riman yli, mutta ruvettiin saamaan homma toimiin vasemmalta puoleta. Oikeelta puoleta se oli jotenkin aivan vaikeeta, ei meinannu millään tulla rimasta yli, jotenkin lähti vaan liikeen mukaan ja vaan huusi riman takana...

Leolle aloin opettaan suuntia, sillä Savikon Anja sano, että Leon radoista tulee vielä nopeempia kunhan tietäis ajoissa minne suuntaan käännytään. Aloin opettaan niin että käännös hypyn jälkeen vasemmalle ja zik ja pari taputusta tein reiteen, lelu oli aina odottamassa siivekkeen takana. Käännös oikeelle on zak ja yksi taputus, hyvin alko Leo tän ymmärtään. Sitten tein tätä kolmella esteellä, että takaaleikkaus keskimmäiselle ja suunta käsky ja koira lähti hienosti ja tämä molempiin suuntiin. Toivotaan että me tää opittais tai että mä oppisin käyttään tätä kunnolla.

Tripin kanssa tehtiin 8-kiertoo hypyllä ja vaan kerran tuli rima alas ja yhden kerran vähän rapsahti varpaat rimaan! Ja pääsin tekeen monta toistoo yhteen menoon! Tehtiin myös Tripin kanssa tätä zik-zak systeemiä, sillä toi koira on pakko saada kääntyyn ennakkoon niin hyvin kuin mahdollista. Otettiin myös rengasta, pidän sen maksikorkeudessa ja saatiin hyviä toistoja, jopa niin että olin renkaan takana ja tääkin onnistu lopulta molemmin puolin.

Molempien kanssa otettiin vielä tokohyppyä, Leolle noutona ja yhdellä kertaa haukahti lähtöön ja meno hypyssä varpaat rapsahti, joten homma uusiks ja hyvin meni.
Trippiä hämmensin sillä mulla oli kapula oikeessa kädessä ja aloin sitä seuruuttaan, pikkusen oli koira hämillään ja ensin koitti vähän ennakoida kapulaa, mutta sitten usko että ei se siitä lennä vaikka heilutin kättä ihan normaalisti kävelyn tahdissa. Tehtiin myös jääviä liikkeitä ja hyvin meni ja jopa juoksu kapulan kanssa meni hyvin!
Sitten tein alohyppyäkin niin että kapula oikeessa kädessä ja hienoja hyppyjä koira teki. Tein sille myös ekan hyppynoudon ja hitto se oli hieno! On se pätevä pieni Trip!!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Paimennuskuvia pentupäivältä

Tässä Sannan ottamia kuvia Tripistä pentupäiviltä, yllättäen kuvat on paimentamisesta =)





Alueellinen valmennus

Perjantaina oli vuorossa mun ja Tirpin ensimmäinen reeni alueellisessa agilityn valmennuksessa. Valmentajana toimii Tero Strömberg. Meidän reeni oli jälkimmäisenä, meitä siis reenaa kaks ryhmää illan aikana. Reenit oli Lempäälässä SportDogParkissa Tamskin kentällä.
Sinne oli eka ryhmä rakentanu radan, mutta meidän vähemmän reenanneiden porukka teki rataa pätkissä. Ekaks tutustuttiin 10 esteen pätkään joka ekassa reenissä meidän kohdalla katkes 4-5 ensimmäiseen esteeseen. Ensin olin niin kädetön että tein ensin hyvän vekin, mutta sitten omalla suoralla linjalla lyttäsin koko vekin eli koira eteni suoraan....
Yksistään otettiin yhtä hyppyä josta piti kääntyä 90 astetta vasemmalle. Otettiin tätä myös u-putken kautta ja niin että jarrutin koiraa ennen hyppyä. Hassua että kun oli pallo kädessä niin koira jarrutti hyvin mutta ilman palloo tuli läpi, joten näitä pitää reenata. Sitten tehtiin yhdellä hypyllä kahdeksikkoo ja ensin tehtiin useempi hyppy, mutta kun varpaat ripsahteli rimalle niin alettiin ottaan vaan yhtä hyppyä ja palkka kun ei rapsunu, jos rapsahti niin koiralle sanottiin "hö" ja uusiks ilman palkkaa. 
Meidän kotiläksynä on myös reenata yhtä kahdeksikon lenkkiä ilman rapsahdusta. Ja jos saa hyviä hyppyjä niin sitten koko kahdeksikko.


Toisessa reenissä tehtiin esteitä 5-8 ja viimesenä oli takaakierto, hienosti koira lähtee takaakiertoon, tein nää nyt ympäripyörähdyksenä, mutta tarvii opetella niitä niiston kanssa. Ja takaaleikkaus tarvii ottaa ohjelmaan.
Tero tarkkaili Tripin työskentelyä välillä istuen maassa ja totes että koira kiinnittää muhun enemmän huomioo kuin itse hyppyyn, tähän tarvii jotenkin koittaa puuttua. Ja kun jätän koiran vinoon hypyn eteen niin siitä hypylle lähetystä pitää reenata, sillä tätä jouduttiin aikas tavalla hinkkaan, sillä koira tulee nopeesti esteestä ohi kun mä hätiköin ja lähden liikeelle liian nopeesti. Muutenkin mun tarvii rauhottaa itteeni, niin koirakin on rauhallinen =)
Lokakuun lopulla uudet reenit, siihen mennessä pitää reenata kotiläksyjä.


Hyppäämisen tyylinäyte pentupäiviltä

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pentupäivät

Tänään päivä meni Tripin pentupäivillä Somerolla. Tripin kanssa alotettiin päivä Peten agilitykoulutuksella. Eka rata oli hyppy, muuri, hyppy, u-putki, hyppy, hyppy (rengas) tässä oli ideana, että koira irtoo mahdollisimman itsenäisesti putkeen. Muuri oli sellainen ihan tummanruskee, joten ihan uus tuttavuus Tripille ja oikeelta se menikin hienosti, mutta vasemmalta tökki =) Hienosti Trip toimi ensin oikeella puolella, irtos hienosti putkeen ja otti noi kaks viimeistä hyppyä, rengasta ei otettu sillä ei olla sitä vielä tehty radassa vaan vasta reenataan sitä.
Ohjeena Peteltä tuli, että palkka pitäis antaa enemmän silleen nakkaamalla suuhun tai pomputtamalla pallo maahan ettei koira oo niin kiinni mussa tossa palkkauksessa vaan aattelee sitäkin paremmin itsenäisesti ilman mua. 
Varsin mageesti Trip kesti toistoja eikä kippo lähteny kuumuun ollenkaan ja alussa maassaolot oli hyviä eikä mitään kauheen isoo pomppimista ollu.


Sitten kun tehtiin koira vasemmassa kädessä samaa niin ongelmaa tuotti muuri tolta puolen, joten otettiin esteitä 1-2 enemmän ja varmisteltiin muuria. Hyvä että Trip näkee erilaisia esteitä niin ei ne tuu sitten yllärinä aikanaan kisoissa.
Otettiin vielä rengasta yksittäisenä, sillä Trip ei oo koskaan tehny hajoovaa rengasta. Otin pari kertaa medikorkusena ja sitten nostin sen maksiks ja sitä piti tehdä niin että ottaa pallolla vastaan toiselta puolen, jälleen uuden näköinen este.



Toinen reeni olikin kuusi hyppyä ja u-putki ja kaikki hypyt piti ottaa valssilla. Olipas aikas haaste, no me lähdettiin lopusta alkuun eli ensin vaan yks hyppy ja putki. Ja aina onnistuneen jälkeen otettiin yks hyppy lisää. Tässä riitti haastetta, kun lähden ite kiirehtiin käsieni kanssa. Peten tehtävä meille, on että vaadin koiraa lähteen itsenäisesti hypylle niin että voisin olla tän "kujan" keskellä ettei tarvii syöttää niin lähelle hyppyjä. Tätä tarvii itsekseen reenata oli sen verran hyvä reeni. Ja jos tän pääsis kunnialla loppuun niin sitten takasinpäin tultais takaakiertoina =) Pistetään mieleen.
Peten mukaan ollaan kovasti menty eteenpäin sitten viime kerran ja näin se pitää ollakkin. Koira kuumu ainoostaan tossa valssireenissä, kun aloin ite tekeen nopeempaa joten mun tarvii kuulemma olla varsin paljon rauhallisempi ohjauksissa.
Trip myös paukutteli keinua, sillä olihan sekin taas ihan erilainen eli mattokeinu, mutta sen kanssa ei mitään ongelmaa.



Sitten siirryttiinkin lampaille ja eka reeni otettiin pyöreessä häkissä ja Kimmon valvovan silmän alla. Mä jouduin vaihtaan pitkän kepin sellaseen tynkä versioon, kun sain koiran haukkuun kaaren päässä kun kuumensin sitä kun napautin kepillä maahan kun lähetin kaarelle...tätä se tyhmän paimennusreenit tietää =) Koira alko oleen paljon hiljasempi kun keppi lyheni eikä ylettyny enää maahan =) Kivaa reeniä, mutta kuljetuksissa tulee aikas lujaa kun oon naama koiraanpäin.

Toinen reeni tehtiin isommassa häkissä ja Kimmo käski oleen jäisen rauhallinen =) Parempia kaaria, mutta muutama haukahdus ja tasapainon ylimeno tuli. Edelleen koira kiiruinen kuljetuksessa.

Kolmas reeni otettiin isolla pellolla yhdeksällä lampaalla, sillä pienempikin määrä mulle riitti, kunhan saatiin vähän lisää tilaa tekeen kaaria. Marika tuli Zaggan kanssa auttaan meitä ja Zagga ensin keräs meille lampaat lähemmäks. Kun lampaat oli hyvin hollilla lähetin Tripin kaarelle, välillä kaaret oli vähän liian litteitä, mutta eipä toi oo paljoo lampailla ollu. Kuljetukset oli edelleen kiireisiä ja Trip tuli varsin lähelle viimesiä lampaita. Sitten käänsin koiralle selän kuljetuksissa ja se rauhotti varsin paljon koiran vauhtia. Sitten tuli mulle se ongelma, että lampaat sai mun suunnan kääntyyn, kun aina puskivat joko vasemmalle tai oikeelle =) Marika pyysi meitä tekeen oikein pitkän kuljetuksen eli ison pellon puoleen väliin ja sitten takasin. Tässä saatiin vauhti tosi hyväks ja Tirp itte piti parempaa etäisyyttä lampaisiin ja meni maahan kun tuli liian lähelle. Tää oli tosi hyvä lopetus reeneille.

Ekassa reenissä Trip pääsi livahtaan häkkiin ja vähän "räjäytti" lampaita, mutta tuli kauniisti sieltä pois. Tokassa reenissä painotin häkkiin menoo ja sain sen tuleen varsin hallitusti ja meneen maahan kun käsken, tää oli se mitä haluan eikä enää mitään lauman räjäytyksiä.
Viimesessä reenissä pellolla oli hienoo että pääsin koiran kanssa yhdessä kulkeen rauhassa lampaille, jotka oli kaukana ja koira lähti vaan käskystä. Sitten kun Zaggis keräs lampaita Trip makas mun vieressä täysin rauhassa!! Ja kun lopetettiin reeni se lähti nätisti lampailta ja voitiin kävellä toisen pellon läpi missä oli iso lauma lampaita ja toinen koira töissä. Hitto mun pieni mies kasvo tänään henkisesti ainakin sata kilometriä =)




 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Touhun täytteinen päivä

Tänään oli Leon kalenteri buukattu täyteen erilaista tekemistä. Aamupäivällä oli meidän toinen voittajaluokan tokokoe ja iltapäivälle oli kaks starttia Takkujen kisoissa Hervannassa.

Tokokokeessa  meidät oli taas laitettu ensimmäiseks, että mä inhoon tätä paikkaa...Tuomarina oli Juha Kurtti. Paikkamakuussa Leo nousi seisoon kun tultiin kehänauhalle takasin, pirun koira! Mutta nyt sentään pysy paikallaan eikä kävelly vastaan, kuten viimeks. En ymmärrä mikä tähän on tullu, sillä se ei koskaan avossa tehny tämmöstä, mutta nyt voissa on tämmösen keksiny. Ruutu oli eka yksilöliike ja vaikka se merkkas virittelyssä ruudun eli tiesi missä se on niin kolme kertaa piti sitä käskyttää ennenkö meni ruutuun, sitten stoppasin sen sinne, mutta en ymmärtäny käskee sitä maahan, oltais ilmeisesti saatu jatkaa ja saatu jotain pisteitä. Mutta kun pysähty ruutuun niin vapautin sen sieltä, pirskatti, no ei me kakkostulosta parempaa oltais silti saatu, mutta ei olis taas nollaa ruudun kohdalla...
Pisteet liikkeittäin:

Paikka makuu 7 (nousi siis seisoon)
Seuraaminen 9
Istuminen 8 (tämä varma liike menny jostain syystä siihen että tarvii kaks käskyä)
Luoksetulo 6 (ennakoi stopin ja vähän valu, maahanmeno hyvä)
Ruutu 0
Hyppy nouto 10
Metalli nouto 8,5 (annoin pienen vartaloavun perusasentoon)
Tunnari 8 (meni kerran yli omasta ennekö nosti sen vaikka merkkas sen)
Kaukot 9 (vaihdot oli kuulemma hienot!)
Kokonaisvaikutus 9 (kuulemma hyvää tekemistä, mutta koira on välillä vähän kovakorvanen)

Yhteensä 226p 2. tulos

Iltapäivällä mentiin sitten agikisoihin ja tuomarina Pentti Siimes.
Agiradalla Leo sikaili A-esteellä joka oli nro8, loikkas alastulon ja kun otin esteen uudestaan loikkas sen täsmälleen samasta kohtaa. Seuraamuksena koira pois kentältä ei mitään kehuja/palkkoja päinvastoin sai sättimisen osakseen. Että otti päähän tän jälkeen!

Toinen rata oli hyppäri ja se vaikutti varsin haastavalta, juosta sai sillä radalla kaks suoraa putkee ja yks varsin loivalla kaarteella. Pirskatti tästä nykästiin 0vp aika -2,33 ja sijoutus 2. Jotta joku jäis tästäkin ärsyttään oli se, että vasta kuulemma viimenen koirakko meni meidän edelle ja eroo tuli 0,55s ja voittaja vei hyppysertin... Hitto nää sertit sitten kieltää meitä jotenkin oikeen tarkotuksella. Aina jos päästään palkinnoille niin joku vie sen meidän edestä tai sitten ollaan silleen että serti ei just siirry meille eikä mee kellekkään, tuleekohan Leosta koskaan agissa valioo???

tiistai 11. syyskuuta 2012

Silmä- ja polvitarkastus

Sain Leolle ja jokin aika sitten paikan ryhmätarkastukseen ja hyvä näin sillä näitten kautta nää tarkastukset tulee huomattavasti halvemmaks. Leolta pitikin tän vuoden aikana tarkistaa polvet uudestaan, kun ne on ekan kerran tarkastettu vähän yli vuoden vanhana kuten silmätkin, mutta Kennelliitto nykyään vaatii polvien uusinta tarkastusta kun koira on täyttäny kolme ja tää vuosi on siirtymä aikaa. No nyt on sekin pykälä täytetty kun polvet tänään tutkittiin.

Tutkimuksen teki Axelssonit ja tuloksena: silmät terveet ja polvet 0/0 kuten tulokset oli ekallakin kerralla. Nyt voi jatkaa harrastamista hyvillä mielin kun silmät ja polvet on edelleen priima kunnossa!

lauantai 1. syyskuuta 2012

KV-kisa Ylöjärvellä

Tänään oli vuorossa oman seuran ensimmäinen kisapäivä. Ensin aamusta pitkälle iltapäivään olin töissä ilmossa ja sitten viiden aikaan oli oma vuoro kisata KV-rata, tuomarina norjalainen Jan Eigl Eide. Rata näytti varsin kinkkiseltä radan reunalta katottuna ja pituutta sillä oli maksien kohdalla "vaivaiset" 192 metriä ja ihanneaika 54s.
Kun rataan pääsi tutustuun se ei enää tuntunu niin pahalta, mutta pitkähän se oli kin nälkävuosi ja piti muistaa kaikki pyöritykset. Leon kanssa startattiin ekana ja vaikka sitä ensin kauhistelin niin sinänsä varsin hyvä paikka lähtee, kun muistaa tarkasti omat suunitelmat eikä ehdi näkeen mitä muut tekee. Ja piru vie kuinka ollakkaan me tultiin maaliin tuloksella 0vp ja aika 50,80 eli kirkkaasti hieno nolla! Oli aika reteetä heti ekana rykästä nolla! Missään säkäluokassa ei nollilla juhlittu, sen verran tekemistä radalla oli. Itse en montaa muiden suoritusta nähnyt kun lähtijöitä oli vaan 13 ja oma koira piti jähdytellä. 
Lopputuloksissa oltiin 3. häviten kakkossija 0,47s ja samalla meni Caciagi sivusuun, sillä voittaja ei voi sitä ottaa vastaan joten se siirty kakkoselle. No tää on tätä meidän säkää, aina meiltä menee sertit nenän edestä =) 

Mutta oon niin tyytyväinen koiraan, sillä kontakteilla käyttöön otetut namit toimii ihan oikeesti ja Leo teki tänään hienot kontaktit!
Huomenna jatketaan kolmen radan verran ja katotaan mitä siitä tulee, meiltä puutuu kaksi nollaa ens kesän SM-kisoista tällä hetkellä.