maanantai 29. huhtikuuta 2013

Show koiria

Eilen Annen kanssa meillä oli sovittuna näyttelyreenit meidän "show koirien" kanssa eli Annella on käyttöluokassa esiintyvä mali ja mulla Trip... Olihan meillä mukana ihan kaks näyttelykoiraks ajateltavaa eli Annen ja Harrin mudit =)

Kaikista yllättävintä oli että näistä neljästä kaikista helpoin reenattava oli Annen pätkä eli kyllä malitkin osaa. Mudeista Pärrä oli helpompi, pikkusen seisomisen ja juoksemisen reeniä ja se on aikas valmis toukokouun koitokseen. Niitti sitten puolestaan vaatii eniten hommia, sillä se ei halunnu kauheesti seistä vaan meni maahan. Sen seisottaminen on aika haastavaa, sillä kun se jää ite seisoon niin se venyttää ittensä aika pitkäks ja sen jalkoja joutuu vähän asetteleen. Hauskan tästä tekee se, että se ei tykkää että Anne sitä asettelee mutta mä saan sen asetella, saa nähdä saanko sen näyttelyssä esitettäväks. Ravin kanssa saa tehdä kans vielä paljon hommia, sillä se tahtoo pommia ja loikkia kuten pienen mudin elämän tehtävä on =)

Trip osaa seistä varsin nätisti ja olin siitä yllättyny sillä oon reenannu sitä vaan muutaman kerran mettässä. En kuitenkaan voi kattoo miten sen jalat on, sillä se lähtee heti mun kropan liikkeeseen mukaan, joten tässä tarvii joka luottaa että se seisoo hyvin tai tarviin apuja kehän ulkopuolelta. Eilen passailtiin niin että pää on hyvässä linjassa kun pidän namikäden alhaalla niin sitten linja on hyvä.

Juoksemisessa saankin sitten laittaa itteeni peliin oikeen urakalla sillä Tripin askel on pitkä ja vetävä, joten saan laittaa töppöstä toisen eteen. Mutta kun saatiin sen pää kääntyyn eteen niin tuli hienoo juoksemista. 
Uudet reenit vedetään tässä vielä ellei vielä paritkin ennen tulevaa näyttelyä.

Tän jälkeen tein pari ruutua ja hassusti Trip halus mennä musta kattoen ruudun vasempaan sivuun, mutta pysy kuitenkin ruudun sisällä. Vauhti millä menee ruutuun on ihan mieletön, oon todella tyytyväinen sen vauhtiin kun vertaa Leon tahmailuun ruutuun menossa. Ekassa seuruuseen tulossa haukku ja meni yli musta joten homma uusiks ja nyt tuli nätti seuraamiseen tulo ilman meteliä.
Otin vielä ohjatun niin että merkille matkaa tuo kokeen 10m, merkki todella hyvä. Eka lähetys koiran oikeelle ja todella nätti nosto ja hieno palautus. Sitten kun palautin ton kapulan enkä koskenu muihin niin oli menossa sinne vaikka halusin sen vasemmalle. Parin korjauksen jälkeen lähti hienosti vasemmalle ja suht siisti nosto ja tästä annoinkin sitten lennossa pallon palkaks. Hyvä reeni tää pieni tokotus.

Pihassa tein tänään tunnaria, ensin kasojen kanssa ja sitten kasat levitettynä ensin pitkään suoraan riviin ja sitten tiiviiseen kellotauluun. Rivissä tuli yks väärän nosto ja muutama maistelu. Kellotaulu meni paremmin ja kaks viimestä oli jo hienoja eikä yhtään maisteltu muita kuin omaa, kyllä se tästä =)

Aksaa ja aksaa


Lauantaina 20.4 ostin Terolta paikan Harrin reeneihin jotta saadaan lisää reeniä. Reenit oli jälleen haastavat ja siellä oli paljon varsin haastavia hyppykulmia. Trip tarvii vielä multa apuja kokoomiseen, mutta hienosti vastaa käskyyn millä se on opetettu kokomaan ittensä. Saatiin aikaseks varsin hyviä pätkiä ja Harrikin oli tyytyväinen meidän tekemiseen. Koskaanhan näistä reeneistä ei lähde takki auki paukutellen, mutta hyvällä mielellä on kuitenkin kiva lähtee kotiin. Kotiläksyks saatiin lisää keinureeniä, Trip jarruttaa jo akselin kohdalla joten lisää varmuutta tarvitaan.

Näiden reenien jälkeen lähdettiin porukoille Aitooseen, sielä ei olla oltukkaan sitten joulun jälkeen joten on jo tovi vierähtäny viimesestä käynnistä. Äiti halus meidät kylään vasta kun multa on kipsi pois, tokihan elämä sen poiston jälkeen on ollu helpompaa kun pääsee saunaan yms. Perjantaina poistettiin vielä pari viimeistä tikkiä, sillä tämä haava tehtiin jotta saatiin se pitkä metallipinna pois kädestä. Se ei vaan mienannu irrota sillä oli ilmeisesti kiva neljä viikkoo mun kanssa =) Mutta lopulta kun löyty tarpeeks isot pihdit niin pinna irtos. 
Aitoosta tultiin tiistaina kotiin.

Keskiviikkona ja torstaina pyörähdettiin hallilla keskittyen keinuun. Keskiviikkona laitoin sen remmiin pitkästä aikaa keinulla että saan annettua sille tukee paineen kautta ja samalla sain sitä "vedettyä" lähemmäks kontaktipintaa. Eli näytin sille samalla että sinne perille asti voi juosta eikä tarvi jäädä himmaileen puoleen väliin. Otettiin myös muita kontakteja aina sen mukaan mitä niitä oli kentällä valimiina. Tehtiin myös Harrin ehdottama keppi reeni eli laitoin u-putken ihan melkein kiinni keppien alotukseen, tällä testataaan osaako koira ihan oikeesti hakee alotuksen ja osaako oikeesti pujotella vai ei. Muutaman kerran nappas putken kun lähetin sitä kohti putkee jostain kolmannen kepin kohdalta kohti alotusta. Mutta sitten muutaman toiston jälkeen ymmärsi että mitä tässä haetaan ja sitten lopulta sai lähettää puolesta välistä keppejä kohti alotusta ja nappas kepit eikä välittäny putkesta ollenkaan. Kyllä mun pieni koiraa osaa pujotella ja hakee kepit vaikka mistä kulmasta vaikka kaikkee ärsykettä on edessä.



Perjantaina oli Leon vuoro aksailla ja siitä on tullu kyllä varsin näppärä sillä tiukat käännökset on alkanu aukeen varsinkin nosto on sellanen ohjaus mihin vastaa todella hienosti ja kaarteen on ihan älyttömän pieniä! Hienosti muutenkin koira pelittää, mutta ainahan toi on aksassa ollu kuulolla. Kontaktit on alettu saamaan namilla hyvään kuosiin, saa nähdä pitääkö tää linja kisoissa... Toisessa radassa oli paikka japanilaiselle mutta enhän mä enää muistanu mun entistä suosikki ohjausta kun en oo sitä aikoihin tehny. Leon kanssa en oo paljoo persjättöjä harrastanu mutta kun Trip on tullu kuvioihin niin jostain syystä niitä oon alkanu käyttään. Japsi on kyllä sen verran hyvä ohjaus että tarvii opettaa se Tripillekkin.
Leo on ilmoitettu 11.5 ja 12.5 kisoihin, molempina päivinä kaks rataa. Leolla on nyt ollu reilun kahden kuukauden kisatauko sillä ollaan kisattu viimeks 2.3, tauon on saanu mun käden takia ja muutenkin tässä on ollu ihan hyvä sauma pitää taukoo. SM-kisat lähestyy ja sillä nyt alotetaan taas kisaaminen kunnolla, tiedän että ekoissa kisoissa on ilmeisesti korvat tukossa ja se painattaa omiaan, ja eka startti on vaan KV-kisa =) Hätäähän meillä ei oo SM-kisojen kanssa sillä nyt meillä on kasassa 18 nollaa joka sisältää 3 tuplaa, 1 triplan joten vaatimukset on komeesti kasassa.

Viime viikon lauantaina avautu paikka jälleen Harrin reeneihin ja Tripin kanssa tartuttiin toki tilaisuuteen, tää on kolmas reeni huhtikuussa. Kesäkuusta eteenpäin meille on varattu paikka ainakin joka toinen viikko, Harri ei muistanu ihan tarkkaan että joka toinen vai joka viikko =) Joka toista viikkoo pyysin, sillä sitten kun lasketaan alueellinen mukaan niin meillä on 3 ohjattua reeniä kuussa ja aina Harrille saa ostettua lisäreenejä.

Ensin testattiin keinua ja sanoin että ei juokse päähän asti ja mitä teki koira, hilpas suoraan sinne päähän =) Otettiin vielä vauhtia u-putkesta ja hienosti ilman jarrutusta koira suorittaa nyt keinun, matalana se sen tulee, mutta näin se näyttää tasapainottavan itteensä ja eipä toi haittaa kun ei turhaan jarruttele. Reeni on tuottanu tulosta.
Nyt oli varsin haastava välistäveto ja ensin sitä alettiin ottaa vetona ja vetäminenhän on aina se vaikeempi homma. Tätä sitten hinkattiin oikeen urakalla kun ei meinannu koira oikeen vetoon tulla mukaan. Yhdessä kohtaa Harri meni peittään toista hyppyä ja Trip ei voinu hypätä kun Harri oli "edessä" eli koiran tavote oli hypätä todella pitkälle. Lopulta hinkkaamisen jälkeen saatiin homma toimiin, mutta kyllä se vaati toistoja. Sitten oli putki puomin alla ja putkelta 90 asteen kurvi vasemmalle ja tänne muka suunnittelin persjättöö tai valssia mutta eipä tarvinnu ehtiä sinne ollenkaan, sillä kohta hoidettiin wiskileikkauksella sillä ei mitään jakoo ehtiä sinne. Reeni on tuottanu tulosta sillä nykyään wiskileikkaukset onnistuu Tripin kanssa.

Toisella rundilla sitten tehtiin samaa välistävetoo mutta työntämällä ja tässä mulle aiheutti ongelmaa oma ajotus siinä että koira työnnetään toisen hypyn taakse ja samalla pitäis olla jo valmiina tekeen persjättöö hypylle kohti putkee... Kyllähän tääkin saatiin toimiin kun aikamme reenattiin ja muistettiin ekalla hypyllä antaa jarru! Trip vastaa kyllä noihin jarrutuksiin ihan megahyvin ja se on hyvä niin koska niitä tullaan tarviin ja paljon!
Nää reenit oli kyllä vaikeet ja Teron kanssa puhuttiin että taas saa olla nöyränä lakki kourassa eikä todellakaan poistuta takki auki henkseleitä paukutellen vaan toivotaan että meidät vielä huolitaan reeneihin =)

torstai 18. huhtikuuta 2013

Reeniä sadepäivänä

Tänään ennen sadetta onnistuttiin käymään lenkillä ja tekeen pieni reeni.
Tripillä oli luoksetuloja niin että ohjatun kapulat on nipussa näkösällä. Niitähän pieni koira jäi tuijottaan ja eka käsky vähän pontevammin mutta lähtihän se sieltä. Sitten niin että siirsin yhden kapulan toiselle puolen koiraa eli nyt piti juosta ns kujasta. Hyvin alko homma pelittään lähti aina ekalla käskyllä vaikka kapulat kiinnosti. Siirtelin niitä tahallaan joka kerta mutta ei jääny niihin kiinni!

Sitten hidasta seuruuta jossa tein kahdeksikkoo kapuloiden ympäri. Muutaman kerran piti huomauttaa kun kapula oli mun vieressä kun sitä oli pakko koittaa tuijottaa. Saatiin paketti kasaan ja kyttääminen loppu.

Leon kanssa myös pieni seuruu kun halus pallon, sillä on kyllä niin nätti seuraaminen.

Lenkin jälkeen mentiin hallille ja ensimmäisenä tehtiin Tripin kanssa sylkkäriä oikeelle. Pallo oli valmiina odottamassa ja ensin meni plörinäks kun meinas roiskasta pallolle. Muutama toisto niin rupeshan kroppa taipuun oikeelle ja homma pelaan. Tätä koitettiin viimeks Harrin reeneissä mutta kipsi haittas tekemistä.
Samaa reeniä vielä vasemmalle ja tää meni nopeammin perille.

Seuraavaks puomia vähän vinosta ylösmenokulmasta, yhden hypyn kautta varsin siistiä ja otti hyvin ylösmenon. Sitten kun otettiin kahden hypyn takaa kaarevalta linjalta ei ollukkaan enää niin helppoo. Tätä jouduttiin hinkkaam jonkin verran ja kokoomakäskyn kautta saatiin homma toimiin.

Sitten keinua joka oli todella hyvä vaikka tehtiin useampi toisto.
Seuraavaks A:ta ja kun etäisyys kasvo ylösmenon kontakti nousi aika korkeelle, otti sen kyllä aina mutta mun silmään liian korkeelta. Kokoomakäskyä taas tähänkin mukaan ja vielä yks hyppy niin homma rupes pelaan.

Lopuks vielä keppejä niin että hyppy ja siitä tiukka avokulma. Ensin meni hyvin mutta sitten muutaman kerran alotti kepit suljetun kulman kautta. Tähän vähän huomautusta ja hienosti lähti sujuun sisäänmenot.
On ton koiran kanssa vaan kiva reenata.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Yhteenvetoo viikosta

Sain tietää viime viikonloppuna että saatiin tokokokeeseen paikka 14.4 joten viikko reenailtiin tottista. Käden kanssa onkin vähän hankala nykyään aksailla kun välillä tuntee että tikit ottaa kiinni kipsiin ja tunne on aikas ilkee.

Tiistaina oltiin meidän seuran yhteisissä tottisreeneissä ja saatiin tosi hyvät reenit. Koira pelas varsin hyvin ja käytiin voittajan liikkeitä läpi.

Keskiviikkona tottisteltiin pikkusen peltolenkillä ja se oli hauskaa. Leo spurttaili pitkin peltoo ja me reenattiin.

Torstaina mentiin Lielahteen Citymarketin parkkihalliin reenaan vähän tottista. Otin ensin ruudun ja huomasin että Tripin on vähän vaikee hahmottaa ruutua kun ei oo nauhoja. Lattia oli vielä liukas ja keltaset merkit vähän hukku sinne vaaleeseen betoniin. Lähti ensin hakeen etukartioita merkkinä, mutta lopulta ymmärsi pointin.
Sitten istumista mikä on tökkiny ja nyt saatiin hyviä onnistumisia. Sekä seuraamista mikä toimi varsin hyvin.

Torstaina oli illalla Harrin reenit ja Harria arvelutti juoksuttaa mua tän käden kanssa ettei satu mitään, joten meidän reenit oli lyhyet. Ensin otetiin putki ja sitten kolme hyppyä mistä tokalle hypylle jarru ja jaakotus kolmannelle ja siitä puomin alla oleva putki - putki yhdistelmä. Hienosti Trip haki toisen putken suun vaikka se tuli pimeestä kulmasta. Mutta alueellisissa tuli jo huomattua että pimee kulma ei oo koiralle ongelma.
Sitten putki ja siihen putkijarru ja kaksi hyppyä u:n muotosena ja vielä putkeen. Hyvin oli koira lukenu ratapiirrustuksen kun lähti ite hakeen kepit jotka oikeesti olis ollu seuraava =)
Koitettiin tehdä sylkkäriä yhdelle hypylle mutta eihän siitä meinannu mitään tulla kun olis pitäny oikeeta rannetta taivuttaa että koira kääntyy oikein...sitten autettiin sitä pallolla.
Otettiin hyppy - pituus - hyppy niin että heitin ekalle hypylle ja sitten täysiä karkuun ja hienosti rimat pysy paikallaan!
Vielä loppuun yks hyppy takaakiertona ja vedätys muurille ja palikat pysy paikallaan vaikka muuri oli 65cm! Lopuks tehtiin vielä keppejä kohti seinää.

Leo reenas perjantaina ja hyvin reenaskin vaikka ohjaus ei oo parasta, se on niin kiltti. Tokan kierroksen lopetin ekan rundin jälkeen kun meni niin hyvin.

Sunnuntaina eli tänään oli sitten tokokokeen vuoro, tuomari Harri Laisi. Vasta kisakirjeessä oli maininta että parkkihallissa on myös mätsäri, tän jos olisin tienny en olis sinne koiraa ilmottanu.

Pisteet:

Paikkamakuu 10
Seuraaminen 8
Istuminen 0
Luoksetulo 0
Ruutu 9,5
Hyppynouto 6,5
Metallinouto 7
Tunnari 0
Kauko 8
Kokonaisvaikutus 7,5

Yht 176,5

Paikkamakuu oli loistava, ei menny ees lonkalle.
Seuraamisessa hidas oli todella pitkä ja siinä esiinty seilaamista.
Istumisessa jäi seisoon...
Luoksetulossa silmät jäi kiinni tolpan vieressä oleviin kapuloihin sillä hyppynouto oli ensin ja liikkuri vielä potkas kapuloita eli kiva merkki Tripille. Lähti liikkeelle vasta ehkä neljännestä käskystä ja maahanmenossa oli törkeetä ennakoinita.
Ruutu oli hieno! Ei mitään aikomustakaan jäädä etumerkille vaan suoraan keskelle ruutua ja hyvä pysähdys vaikka vähän liikku liukkaalla lattialla. Seuraamiseen tulo oli hyvä tolla pohjalla.
Metallissa sylkäs kapulan mun jalkojen eteen, mutta käskyllä nosti ja toi loppuun asti.
Tunnarissa, joka oli eka liike, meni niin vauhdilla kapuloille että osa siirty jarrutuksessa ja sitten nosti oman mutta maisto kahta muuta. Toi kuitenkin oman.
Kaukoissa meni vasta toisella kunnolla maahan, muuten ne oli tosi hienot ja koira pysy paikallaan.
Lopussa tuomari totes, että teknisesti koira osaa, mutta tänään oli liian iso häiriö.

Sielä siis mätsäriin tulleet koirat haukku tosi paljon ja sitten yhdessä Volvossa varashälytin huusi koko meidän kokeen ajan. En aina ees kuullu liikkurin käskyjä vaikka se oli tosi hyvä ja vei kokeen läpi hyvällä tempolla.


Video on tässä




 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Alueellinen valmennus

Tänään mulla oli Tripin kanssa alueellisen reenit ja tänään oltiin meidän hallilla. Ensin rakennettiin rata ja käytiin se läpi, rata oli 21 estettä.

Sitten Tero otti rääkkäysvaihteen esiin eli haettiin koirat ja hölkättiin hallissa 5 min ja sitte koirat sivuun. Jätin Tripin paikkamakuuseen hallin seinustalle hyvä reeni ajatellen bh-koetta.
Sitten me tehtiin polvennosto juoksua neljä vetoo ja palauteltiin kävellen lähtöön. Sen jälkeen seuras pakarajuoksua sama määrä vetoja.
Ja sitten kiihdytysvetoja niin että maalissa on käytössä 75% nopeudesta ja näitä kans neljä.

Hienosti Trip pysy paikallaan vaikka vedot oli tietenkin siitä poispäin.

Ratareeni oli kiva, kolmosena pimee putkenpää mikä ei tuottanu mitään ongelmia. Kepeillä lähdin aluks liian aikaisin sivuttain irtoon, mutta kun jäin vähän taakse ja kannustin koiraa niin hyvin meni. Niisto-persjätössä oli hauska huomata että jos nostan katseen sinne viennissä niin se oli lupa irrota putkeen, mutta kun ns katseella piirsin koiran linjan homma pelas. Samoin Trip jäi hienosti suorittaan ohjausta kun vaan merkkasin niiston ja lähdin juokseen eteenpäin.

Putkijarrussa mun oma rytminmuutos vahvisti jarrua ja koira käänty suoran putken jälkeen mageesti! Saan olla ite tarkkana etten mee liikaa edelle putkijarrussa jottei siitä tuu liian vahva.

Tokalla kierroksella meidän piti suorittaa koko 21 esteen rata nollalla maaliin mutta kämmäsin ite ton putkijarrutuksen kohdan ja rima putos. Mutta koira lähti hienosti kepeille vastakädellä tehtyyn sylkkärin tapaseen ohjaukseen, hyvin on menny kepit perille.
Otettiin koko pätkä vielä kerran uudestaan ja nyt saatiin magee rata aikaseks. Pakko sanoo että itte olin enemmän kun tyytyväinen koiraan eikä tuntunu pahalta kun reenikaverit taputti ja kehu =)
Läksyks saatiin ihan perusreeniä, sillä ohjauskuviot on hallussa ja siitä iso kiitos Terolle ja Harrille!

On toi pieni koira huippu ja odotan innolla kisakentille pääsyä!!