sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tokokoe Ylöjärvellä

Tänään oli oman seuran tokokoe. Tuomarina Jari Salokanto ja oli varsin tiukka evl:ssä. 
Meitä oli ilmottautunu kolme ja yks jäi pois joten paikallaoloihin tuli yks lisäkoira. Me oltiin eka suorittava koira ja se oli musta hyvä paikkamakuuta ajatellen kun viimeks putos vieruskaverin käskystä. 

Istuminen 10 Muuten oli ollut todella rauhallinen mutta kun kävelin kohti siirteli vähän jalkojaan, mutta tuomari ei rokottanu tästä. 

Paikkamakuu 8 Maahanmeno oli nopee ja oli ollu kokoajan täysin rauhallinen, mutta nousi melkein kokonaan vieruskaverin käskystä. Noston on aina odottanu multa mutta aina jotain uutta. 

Seuraaminen 7 Vielä oli osittain pientä painamista ja kuulemma ajoittain oli vähän poikittain edessä ja ajoittain pientä ääntelyä. 

Luoksetulo 7,5 Mun mielestä eka pysäytys oli tosi hyvä merkille, maahanmenoon annoin kaks käskyä kun kyynärät jäi ilmaan. Tuomarista vauhti oli hyvä joka välissä mutta kaksoiskäsky ja hiukan sivuttain aukinainen perusasento. 

Tunnari 9 Oma oli toinen oikeelta ja hyvin pysähty heti omalle ja teki tarkistushaistamisen ekalle ja toi sitten oman reippaasti. Pientä kapulan puremista ihan lähellä, hyvä luovutus. Tähän olin supertyytyväinen!!

Kaukot 7 Tuomarin mielestä on siinä rajalla että ennakoiko koira kaikki vaihdot kun reagoi pienin avuin. Pieni liikkuminen eteenpäin. 

Hyppy 8 Ennakoi lähetyksessä eli persus taas lähti nouseen liian aikasin. Tuomarin mielestä pitäis olla tasaisempi vauhti molempiin suuntiin ja hiukan vino asento luovutuksessa. 

Ohjattu 0 Merkki täydellinen kuten oikeen puolen kapulan nosto ja lähti tuomaan kapulaa reippaasti sitten parin metrin jälkeen tuli aivopieru ja tiputti kapulan ja haki keskimmäisen ja toi sen. Ikinä ei oo tämmöstä tehny niin en ees ymmärtäny käskyttää koiraa...

Z kävely 7 Sanomista tuli kai seuraamisesta ja pienestä ennakoinnista seuraamiseen.

Ruutu 7 Hyvä meno merkille, sielä vähän levoton ja meinas varastaa ruutuun. Hyvä vauhti ruutuun ja hieno stoppi mutta kaks käskyä maahanmenoon!! Hyvä seuraamiseen tuleminen. 

Kaikkiaan siis 225p ja kakkostulos. 

Vaikka tein aika paljon hommia ennen koetta niin virtaa riitti vaikka muille jakaa. Mutta mieltä lämmitti tuomarin kommentti että Tripistä on tulevaisuudessa potentiaalia vaikka kuinka pitkälle tokossa. Joten ei muuta kuin reeniä ja reeniä!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Piirin mestikset

Eilen Lempäälässä SportDog Parkissa kisattiin agin piirinmestaruuskisat. 
Hyppärin tuomarina oli hollantilainen ja rata oli varsin erilainen kun mitä oon vähään aikaan nähny. Etenemä oli huikee 4,1m/s  sekä rimat 65cm ja rata sisälsi aika monta taakaakiertoo ym hankaluutta. 
Leo ei tullu kakkosesteellä pakkovalssiin vaan hyppäs ilosella ilmeellä hypyn väärinpäin.. Aattelin kuitenkin tehdä radan läpi kun sielä kerran oltiin. Esteellä kuus Leo hyppäs päin siivekettä jatkoin kuitenkin matkaa ja esteellä 10 se hyppäs taas täysinpäin siivekettä, joten lopetin radan siihen.
Tän jälkeen mietin pitkään että kisaanko enää agirataa saati joukkuerataa. 

Agiradalla tuomarina oli Jari Tienhaara. Leo kävi taas normaalin lämpösenä ennen rataa eli haukkuminen oli sen mukaista. Nyt tuli pakkovalssiin kun hiukan napakammin asiasta huomautin. Puomilla röyhkeesti loikkas alastulon yli ja sitten sen jälkeen jälki juokseen suoraan eteenpäin eikä meinannu kuunnella mitään. Sarjan B-osan jälkeen se lähti huiteleen kohti lähtöhyppyä mutta sain senkin vielä pelastettua. Loppurata meni sitten ihan ok. Ihanneaika oli tässäkin sen verran tiukka eli noi kurvit makso vajaan 7 sekuntin yliajan ja siihen vitonen päälle..
Joten ei menny yksilökisat yhtä hyvin kuin viime vuonna kun oltiin yhteistuloksissa sijalla 4.

Joukkuerata oli taas hollantilaisen käsialaa ja oli mielenkiintonen, ei yhtä mutkikas kuin hyppäri. 
Päällejuoksuun Leo ei tullu tällä radalla ja sain vielä lopussa sössittyä koiran väärään päähän putkeen joten hyl siitä sitten meiltä. Muut onneks onnistu tekeen tuloksen ja vähän alle 25 virhettä oikeutti meidän joukkueen sijalle 4. Hyvä muut joukkuekaverit =)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viikonloppu pelkkää agikisaa

Meillä koko viikonloppu suju Hervannassa Takkujen agilitykisoissa. Kisoissa oli osana tuomarikolleegio eli tuomarikokelaiden viimeinen näyttökoe, missä heidät voidaan vielä hylätä. Tämä aiheutti sen muutoksen että hypärit oli aamulla ensin, sillä kolleegio pidetään vain agiradalla.
Hyppäri aamulla oli Marjo Heinon käsialaa ja lähdettiin Tripin kanssa aika lopussa luokkaa. Rataan tuli vaan pieni muutos verrattuna ykkösen rataan ja rata oli vauhdikas. Meillä putos heti kakkosrima, en tiedä mitä tässä tapahtu ja tää kuulemma tippu monilta. Sitten yhdessä pyörityksessä löysäilin enkä ohjannu koiraa kunnolla hypyn taakse ja tästä kielto. Hyvä rata ilman näitä kahta typeryyttä eli tulos 10vp, ei huono alotus kakkosissa.

Sitten oli vuorossa agirata ja se oli harjottelijan rata, enkä millään muista sen miehen nimee =) Meillä tuli yks rima alas jossain kohtaa ja sitten tokavikalla putkella jarrutin ite liikaa ja jäin seisoon niin koira livahti putkeen mun seläntakaa eli väärään päähän, mutta kun toinen tuli sieltä niin iloisen näkösenä niin eihän voinu kun nauraa =) Hyvä fiilis jäi tästä radasta eli se oli sellanen erittäin hyvä hylly.

Sitten olikin varsin pitkä odotus ennen Leon rataa ja mä otinkin tunnin unet autossa. Leon kanssa lähdin radalle, että katotaan missä kunnossa se on, sillä perjantaina jouduttiin käymään lääkärissä ja kun menin antaan ruuan ennen lääkäriin menoo niin maanantaina mennään sitten ottaan ne verikokeet mitkä olis muuten otettu jo perjantaina. Leolla on nyt kasa epäilyjä päällä, mutta katotaan mitä verikokeet kertoo ens viikon lopulla.

Eka rata oli agirata eli harjottelija Reetan rata, oli varsin kinkkinen ja siinä oli tekemistä. Mutta Leo oli varsin kuumana lähdössä, joten tiesin että uskallan radalle lähtee. Hyvin oli koira kuulolla ja vaikeissakin paikoissa sain sen pysyyn hanskassa, kontaktitkin meni hyvin ja ekaa kertaa käytin käskyä seis kontakteilla ja se toimi puomilla tosi hyvin.
Tältä radalta saatiin 0 ja sijotuksena oli 4/39. Se mikä tässä jäi enemmän kuin ärsyttään että serti ei menny kolmelle ekalle eikä siirtyny meille kun oli yks kisaaja liian vähän...tätä meidän paskaa tuuria tässä asiassa. No tän aginollan myötä nollat on kasassa ens kesän SM-kisoihin jos koira kestää.

Toka rata oli jälleen Marjon hyppäri ja siinä oli muutama kohta missä piti saada koira kunnolla kiinni, mutta Leksa vähän lipes, mutta silti onnistuttiin tekeen nolla vaikka ei isolla miinuksella, mutta nolla kuin nolla! Eli tää oli Leon toinen tupla ja vielä peräkkäisissä kioissa, nyt on hyvä fiilis kohti ens viikonlopun piirinmestiksiä! Sijoitus oli 9/36.

Sunnuntaina oli sitten vaan Tripillä ratoja edessä. Ekana aamulla alotettiin taas hyppärillä ja se oli jälleen Marjon käsialaa. Radalla unohdin yhdessä kohtaa radan, mutta kiltti koira tykkäs ja sain korjattua tilanteen ja selvittiin tästä hyvin, kuulemma yleissössä ei ees huomannu että olin unohtanu radan =) Sitten idiootti menin sössiin tokavikalla takaaleikkauksen, en sanonu mitään hyppykäskyä ja jäin vaan seisoon, olisin ehtiny tekeen siihen vaikka valssin.. siihen meni eka luva nolla.....

http://youtu.be/ZWkpDS-eW2M



Agirata oli harjottelijan rata ja vaikutti varsin hauskalta radalta ja vauhdikkaalta. Puomi ja A meni varsin hyvin, mutta valitettavasti kaks rimaa tuli alas eli tuloksena 10vp. Sitten kun katto tuloksia niin otti päähän oikeen kunnolla, sillä meillä oli koko luokan kovin aika, olikohan se -8,91s mutta yli kasin kuitenkin ja voittajalla oli vaan ihan pieni miinus... Tätä tää laji on, mutta oon niin tyytyväinen pieneen koiraan, sillä ratojen väilit veny varsin pitkiks ja silti se oli hyvin mukana eikä kiehunu yli vaikka joutu odottaan pitkään. Tästä on hyvä jatkaa ja seuraavia kisoja oon jo kurkistellu ;)

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Sertiä pukkaa

Tänään suunnattiin aamusta Nokialle sillä Tripillä oli edessä kaksi agirataa. Tuomarina oli Anne Viitanen ja harjoittelijana Jari Helin eli radat oli Jarin käsialaa. 

Eka rata oli parista kohtaa hiukan kinkkinen, ensimmäisenä oli kolmosena oleva kepeille vienti me selvittiin siitä puhtaasti kun annoin koiran itse hakee kepit. Mutta jostain ihme syystä se tuli ulos kepeiltä lopussa kesken kaiken... Sen jälkeen mun ohjaus hajos vaikka tehtiin rata loppuun. A:lle vienti oli kans tarkkailtava kohta mutta katoin tutustumisessa että saan sen käännettyä suoralle linjalle ja tämä toimi. Tulos tästä hyl. 


Ekasta radasta suivaantuneena otin vähän sellanen s*tana asenteen tokalle radalle joka olikin ihan suoralinjanen. Pieni aggre auttaa sillä tehtiin puhdas rata, mutta a:n hiipimiseen meni voitto ja oltiin toisia, aika -8,27 ja siis SERTI ja siirto kakkosiin!!

Tässä linkki videoon radasta jonka Wyffe ystävällisesti kuvas:



Tiistaina onneks päästään kattoon Mäkelän Marian kanssa meidän a ongelmaa. Ja ilmo lähti ens viikonlopulle ja olipa kiva päästä ilmottaan Trip kakkosiin :)



lauantai 7. syyskuuta 2013

BH Trip

Tänään meillä oli edessä reissu sakemanniliiton järjestämään bh-kokeeseen eli koe oli Tampereen Kaukajärvellä. Kenttä oli nurmikenttä ja samalla sielä oli Ipo koe luokille 1-3. Tuomarina oli Sami Kiiveri. 

Paikanpäällä sain kuulla että ollaan ainoo bh:n suorittava koirakko ja kaikki muut tekee ipoo. En oo ikinä ollu ainoona tekemässä bh:ta, mutta satiin privaattikohtelua :)

Ensin oli vuorossa tottelevaisuus ja se mentiin niin, että Ipo koirat suoritti ensin, he olivat olleet jo aamulla pellolla jäljellä. Hyvä että ne teki ensin niin näin vähän ykkösluokan koirilta miten tuomari halusi henkilöryhmään menemisen. Kun oltiin ainoita niin meille oli järjestetty nollakoira ja se oli komeen näkönen malikka. 

Me suoritettiin liikkeet ensin ja pientä haahuilua lukuunottamatta kivaa seuraamista. Täyskäännöksetkin meni riittävällä tiiviydellä vaikka tämä täyskäännös tehtiin ihan eritavalla kuin tokossa eli käännyn koiraa kohti. 
Pk-puolellakaan ei saa suorittaa ilman tuomarin lupaa mutta taas esim siirtymiset perusasentoon tehdään itsenäisesti joten tässä oli taas kokemusta näin tokokokeiden jälkeen. 

Jäävät oli erinomaisia, istuminen ja maahanmeno erittäin nopeita ja suoria. Luoksetulo oli erittäin nopea, vahva ja suora. 

Paikallaolossa maahanmeno oli erittäin nopea ja makuu rauhallinen ja perusasentoon nousi erittäin nopea. 

Se mikä erityisesti lämmitti mieltä oli kun tuomari totes arvostelussa että koiran koulutustaso on erittäin korkealla! Tällä jaksaa taas jatkaa reenejä :)

Kaupunkiosuudessa ei mitään huomautettavaa kaikki kohdat oli hyväksytty kun tuomari näytti arvostelukaavaketta ja näin ollen Trip saa liittää nimensä eteen ensimmäisen tittelin BH, mutta tämä titteli ei tule jäämään viimeiseksi on mulla sen verran hieno koira!

BH Woollandian Urho


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tokon piirinmestaruus

Tänään oli vuorossa tokon piirinmestaruuskisat Kangasalla Kyötikkälän nurmikentällä. Koko päiväks oli luvattu rankkaa sadetta, mutta onneks aina ei ennusteet pidä paikkaansa. Me oltiin numerolla 3 suoritusvuorossa. Yksilöliikeet oli jaettu neljään eri erään, ihan hauska järjestely, ruutu ja ohjattu nouto oli laitettu suoritettavaksi yksinään. Keskellä koetta oli 20min ruokatauko, joten päivä oli varsin pitkä, me oltiin paikalla vähän yhdeksän jälkeen ja kotona lähempänä puolta viittä. Kirjat saatiin jostain syystä vasta yli tunnin päästä kisan päättymisen jälkeen.

Istuminen oli hyvä muuten, mutta kun tultiin piilosta Trip liikutteli etujalkojaan ja tästä Salme Mujunen vähensi yhden pisteen. Makuussa meni viereisen koiran käskystä maahan, muuten ei huomautettavaa.
Seuraaminen oli aikas rumaa tokoon, sillä Trip paino aikas rankasti kokoajan jalkaan, oon alkanu opettaan seuraamista vähän uusiks, ehkä ei olis pitäny tehdä sitä näin lähellä koetta =) No sen kanssa puuhastelua jatketaan.
Z:ssa jäävissä ei ollut mitään huomautettavaa, olivat kuulemma varsin hyvät, mutta se seuraamisessa painaminen...
Luoksetulossa lähti todella hyvällä vauhdilla, nyt ollaan reenattu vaan läpijuoksuja että ennakointi jäis pois ja tuli sitten niin lujaa että märällä nurmikolla ei stoppi oikeen osunu kohdalleen =) Maahanmeno oli kans vähän jämee.
Ruutuun lähettämisessä oli hidas merkille menossa ja annoin siihen toisen käskyn, ikinä ei reeneissä tuu tämmöstä. Ruutuun meni hienosti keskelle ja ekalla käskyllä maahan! Mutta jotta tulis taas jotain uutta niin se RYÖMI ruudussa kahteen otteeseen! Kun lähestyin koiraa sanoin sille hiljaa "maahan" käskyn, aattelin että jos tuomari kuulee niin kuulkoon, sillä tässä oli pistevähennyksiä tiedossa. Seuraamiseen tulo oli hyvä ja seuruu taas no ei tarvi sanoo =)
Ohjattu oli hieno, arvoin meille oikean puolen ja nyt merkki oli nopee ja suora, reenattiin Miinun merkillä ennen liikettä. Lähti oikeelle kapulalle nopeesti nopee nosto ja hieno laukka suoraan eteen!
Metallissa meni taas vähän rajusti kapulalle ja liuku hiukan nurmella, jostain syystä linja ajautu esteen sivuun ja meinas tulla ohi, mutta huomas mitä on tekemässä ja otti hypyn joten vähän mutkia matkassa. Tän jälkeen Salme totes, että koirassa on valtavasti voimaa =)
Tunnari jännitti, sillä nurmi oli aika pitkää ja liikkuri laitto kapulat vaakasuoraan jonoon, Sabina sano että näin ei sais enää nykyisten sääntöjen mukaan tehdä. Kapulat oli oikeen viimeistä lukuunottamatta piilossa, Trip ajautu yli kapuloista, haisteli kahteen kertaan näkyvää kunnes huomas ne muutkin ja haisteli varsin rauhallisesti ja toi oman maistamatta mitään! JES kerrankin tunnari onnistuu kokeessa!!
Kaukot oli varsin nopeella tempolla, onneks mun koira tekee vaihdot ripeesti sillä ei ollu mitään 3s aikaa vaan asennon vaihdot tapahtu niin että kun esim koira meni maahan heti tuli uus vaihto, eipä menny siihen liikaa aikaa =)

Kaikkiaan kiva koe ja kun oli niin alussa suoritusvuorossa niin vähän kokoajan tapahtu jotain ja pitkä päivä ei tuntunu niin pitkältä. Tästä on hyvä jatkaa ja nyt hinkataan seuruu kuntoon ennen seuraavaa koetta.

Tässä vielä pisteet:

Istuminen 9
Makuu 8
Seuraaminen 6
Z-liike 7
Luoksetulo 5
Ruutu 7
Ohjattu 9
Metalli 9
Tunnari 8,5
Kaukot 8

Yhteensä 241,5 ja 2. tulos. Ei jääny ykkönen kuin 14,5 pisteen päähän, ehkä ens kerralla?