perjantai 29. kesäkuuta 2012

Missä on mun mitali?

Nyt kun telkkarissa pyörii yleisurheilun EM-kisat niin meillä asustaa kisojen virallinen valvoja

Sitten kun eilen keihäsfiinali eteni tarvi tarkkailijan päästä vähän lähemmäks jotta näkee paremmin mitä kentällä tapahtuu


Joten meillä noi kisat on tiukan tarkkailun alla, jotta vilppiä ei pääse tapahtumaan. Toivottavasti pieni tarkkailija saa isompana omia mitaleja =)
Pojat sai myös eilen uuden lelun ja niinhän se menee että kun kahdelle ostat yhten lelun niin


Tänään meillä ei ollu ohjattuja reenejä vaan oltiin neljän porukalla vapaaharkkaamassa. Joten kun porukkaa oli vähän paikalla niin Trip pääsi myös vilistään esteille.

Leon kanssa ensin tehtiin pientä rataa ja haettiin tiukempia kurveja eli ohjauksia jolla saan koiran kurvit pieneneen. Onneks onnistumisia löyty. Otettiin myös puomia, että saatiin reenattua ylösmenon "osumista". Muutama korjaus täytyi tehdä.

Trip pääsi tekeen hyppyjä, rimat 20cm, ja haasteena oli pitää se pois putkesta joka oli sopivasti tarjolla. Vähän oon ylpee pienestä koirastani, sillä se kuuntelee mua vaikka putki on ihan tarjolla ja mieli vetää sinne niin silti malttaa ja tulee mun tykö!
Tehtiin kolmella hypyllä ohjauksia, tiukkoja kiertoja etukautta, takaa kiertoja ja parin hypyn jälkeen tiukka kaarre takasin. Toi pieni eläin on kyllä todella pätevä noissa käännöksissä, oon siis jopa osannu jo kolmatta agikoiraa opettaa pienestä asti pieniin kaarroksiin =)

Toisella kierroksella Leon kanssa keskityttiin niistoihin, jotta saadaan kaareita tiukemmaks.

Trip teki toisella kierroksella rengasta ja siinä sille kova haaste oli että putki oli seläntakana, mutta hienosti keskitty tekeen rengasta. Sitten oli vähän hämillään kun renkaan jälkeen päästin sen putkeen =) Sitten se pääsi ekaa kertaa paukutteleen keinua ja eipä toi pientä miestä yhtään hirvittäny. Saa nähdä millanen rämäpää toi kaveri lopulta on, mutta mielummin koulutan rohkeeta koiraa kuin arkaa.

Huomenna startataan Somerolle, sillä edessä olis pari päivää pentupäiviä.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Juhannusta ja muuta menoo

Pääsin tässä 19.6 kokeileen kisaamista agiliidossa italianvinttikoira Petterin kanssa sillä omistaja Nina oli estynyt työkiireiden takia. Koulutan Ninaa ja Petteriä ja ite oon reenannu Petterin kanssa joskus talvella, mutta lahjattomat reenaa vai kuinka? Meillä meni varsin hyvin tulos oli 5vp, vaikka pitkästä aikaa kisasin kakkosluokassa. Kunhan saan linkin videoon laitan sen tänne.

Juhannus meni Aitoon maalaismaisemissa eli mun vanhemmilla. Sielä Trip pääsi ekaa kertaa leikkiin mun siskon cavalierin kanssa. Sillä Danilta murtu jalka ennen pääsiäistä ja vasta nyt pääsee liikkuun vapaasti, toipuminen on kestäny tosi pitkään. Pojilla oli ihan omaa kivaa...



Trip pääsi myös näkeen ensimmäistä kertaa lehmiä ja ne oli varsin jänniä, ensin nähtiin sarvellisia malleja ja sitten myöhemmin samana päivänä päästiin näkeen nupoja. Trippiä ensin vähän jännitti noin isot eläimet vaikka katteltiin niitä penkan päältä, mutta nopeesti rauhottu ja laitto maate ja katteli rauhassa lehmiä. Käytiin vielä toisenakin päivänä lehmiä kurkistamassa, nyt niiden haju veti Trippiä puoleensa ja kaikki n. 30 lehmää tuli meitä tarkkaileen ja Trip otti koko homman rauhallisemmin. Leo ei noista paljoo välitä, sillä on ollu mun kanssa kun oon ollu rapsuttelemassa samoja lehmiä.
Juhannus tais olla aika rankka, sillä tältä meillä näytti kun päästiin kotiin



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Agikiidon SM-kisat

Hetki vierähtänyt että tänne ei oo mitään tekstiä tullu, mutta tässä on ollu vähän kiirusta agiliidon Sm-kisojen alla. Trip oli reissussa turistina ja hieno turisti olikin, sillä meidän rauhottumisharjotukset on menny hienosti, sillä noissa karkeloissa se oppi seuraan kisoja suu kiinni!! Ja lauantaina Trip pääsi leikkiin siskonsa Allin kanssa ja se oli vasta mukavaa.


Itse karkeloissa Jyväskylän Tikkakoskella oli ensin lauantaina vuorossa joukkue rata ja Leon kanssa lähdettiin viivalle toisella kierroksella. Ekalla rundilla Siiri ja Riesu teki hienon nollan, joten sain lähtee hyvä tulos alla. Jostain syystä näitä joukkuejuttuja jännittää paljon enemmän kuin yksilökisoja, kai se on siinä että tässä tehdään tulosta joukkueelle eikä vaan itselle. Radalla yhdessä pakkovalssissa pidin liian kauan Leoo kädessä kiinni ja kun päästin sen niin rima oli nenän edessä. Vaikka hyppäs hypyn paikaltaan niin tästä tuli silti kielto, sitten jostain syystä Leon mielestä u-putkeen olis pitäny mennä takakaarteesta sisään...Tässä palo aikaa mutta ei silti tullu yliaikaa kuin 0,67s. Kuitenkin olin tyytyväinen rataan.


Yöksi mentiin Siirin kanssa kesähotelli Rentukkaan joka löyty Jyväskylän keskustan tuntumasta ja se oli tämmönen kampusalue. Tänne majottu niin moni muukin sm-kisaaja, sillä olihan tää yöpymisvaihtoehdoista se halvin. Yöllä pieni Trip putos sängystä, kun se oli vaan sellanen 90cm levee...reppana...

Sunnuntaina sitten herättiin jälleen aamusta, mutta sentään vähän myöhemmin kuin lauantai aamun klo 4 herätys. Koirat lenkille sitten aamupalalle ja nokka kohti Tikkakosken kisakenttää. Tänään olikin tavotteena saada radalta tulos sillä viime vuonna hyllytettiin neljännellä esteellä. Ja saatiinhan tulos vaikka se olikin 20vp ja yliaikaa 3,56, tästä jää taas parannettavaa ens vuoteen. Tarvii myös muistaa että nää oli meidän molempien toiset SM-kisat. Virheiden tekijä löytyy kun otan peilin käteen ja katon mitä sieltä näkyy...


Pieni kisaturisti alko väsyyn ennenkö ensimmäinen yksilörata oli päätöksessä, mutta olihan toisella viikonloppu täynnä uusia kokemuksia. Kuten että joutu ekaa kertaa järveen ja sehän oli kauheeta kun pienen koiran jalat oli märät =) Sunnuntaina kyllä loikkas kepin perässä järveen niin että vesi pärsky eikä kastuminen enää haitannu, mutta se haittas kun yks mies tuli kanootilla järvellä ja jäi tuijotteleen pientä bc:tä =))



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Hillittyä tottistelua

Meillä oli tarkotus mennä seuran kentälle Mutalaan ja reenata niin että Trip saa agiliitää ja Leo tottistelee, mutta onneks ennen himasta lähtöö kattoin kentän kalenteria ja sielähän oli pk-kokeet. Joten se siitä liitelystä ja tokohypyistä...
No ei tämmösistä masennuta vaan otettiin suunta toiseen paikkaan ja tein sitten molempien kanssa tottista. Heti alkuun Trip otti kiinni lelusta ja tässä on mitä siitä seuras


Verta tuli aikas "kivasti" sillä Trip raapas etuhampailla nahkaa aikas hyvin irti, onneks autossa oli paperia ja reenit jatku.
Seuraamisessa remmissä tehtiin käännöksiä ja juoksemista, ekassa juoksussa n. 5 askeleen jälkeen repes haukkuun ja tästä palautus maan pinnalle. Toisessa toistossa laukkas, mutta oli hiljaa, koitin saada sen ravaan, mutta hyvin meni näinkin.
Sitten tehtiin seuraaminen vapaana ja otin juoksua ja mentiin aika pitkä pätkä ja Trip oli täysin hiljaa! Ja tehtiin vielä siirtymä normiin vauhtiin ja se teki sen kuin konkari!

Koitin tehdä luoksetuloa niin että tulee eteen, mutta höpöhöpö siitä mitään tullu, lähti taittaan sivulle. Sitten hinkattiin pelkkiä eteentuloja ja jestas se oli vaikeeta, joutu kokoajan jalalla estään sitä kääntymästä sivulle ja sitten koira repes haukkuun, kun tehtävä oli sen mielestä liian vaikee. Sain sen namilla imutettua eteen ja sitten otin 4-5 askelta etäisyyttä ja samaa imutusta lelulla. Välillä lähti taittaa sivulle eikä tullu niin tiiviisti kun haluan, mutta tässä on hyvä alku.



Leon kanssa seuraamisessa tein aika pitkän pätkän kävelyä ja juoksua sekä käännöksiä ja liike seis ja siitä siirtymä vasemmalle ja oikeelle sekä paikallaan känntymistä vasemmalle ja oikeelle. Varsin kivaa työskentelyä. Sitten voi luoksetulo ja seisomisessa otin askeleen eteen ja stoppi oli hyvä ja maahan meni kivasti, siitä palkka. Toisessa toistossa otin pidemmän matkan ja nyt stoppi vähän valu ja maahanmeno hyvä, siitä otin sivulle, ihan ok. 
Sitten otettiin kaukoja ja olipa maasta seisominen vaikeeta ilman että liikutaan..samoin tuskaa teetti seisomisesta maahanmeno ettei liikuta. Näitä sitten hinkattiin kunnes tulos tyydytti mua ja koira autoon.

Tripille otin riskillä ekaa kertaa tunnarin niin että ne on rivissä, ja eihän se pieni oikeen tienny mitä pitää tehdä, sillä maisteli vähän kaikkia, mutta toi kuitenkin oman! Toinen yritys ja se meni samoin, mutta oma tuli, tää on vielä liian vaikeeta. Sitten vaan heittelin sille omaa ja haki varsin reippaasti, mutta nyt kun oli vauhtia niin pureskeli kapulaa. Otin sille pakkopitoja ja niistähän pieni bc järkytty,eihän hänelle tehdä näin - jaa ei vai =) No niitä tehtiin muutama toisto. Sitten otin metallikapulan, mutta se on vielä liian paha pentuselle, tarvii vähän pehmentää keskiosaa. Otin sitten puisen 650g kapulan ja sen nouto oli varsin nopeeta ja hienoo. Tein myös niin että pidin pannasta kiinni koira istuen, heitin kapulan ja päästin noutoon ja toimi kuin häkä!

Leolle kolme metallinoutoa ja muuten hyviä, mutta palauksessa se taas jää eteen perusasentoon...
Sitten siirrytiin tunnariin ja sielä oli Tripin kuolaamat kapulat ns hajuttomina ja hienosti Leo nosteli omaa. Vaikka sekottelin kapuloita ja oma oli välillä tokana niin ei mitään ongelmaa! Onneks joku sentään toimii. 
Tän jälkeen oli hyvä lähtee lenkille aurinkoiseen metsään/hiekkakuopalle.


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Agikisat ja reeni liitelyä

 Meillä on Leon kanssa tänä vuonna erilainen lähestyminen agilityn SM-kisoja kuin mitä oli viime vuonna. Viime vuonna pidettiin 2-3 viikon kisatauko ja koira oli sekä joukkue- että yksilöradalla täysin korvaton ja paukkas vääriin putkiin molemmilla radoilla. Tänä vuonna käymme kisoissa vielä viikkoa ennen kisoja ja samalla viikolla.
 Joten torstaina mentiin Takkujen iltakisoihin Hervantaan. Agiradalla tuli yksi rima alas ja lopussa pussin ohitus jota en enää korjannu vaan annoin koiran hypätä maaliin, joten siltä radalta hyl. Mutta meillä oli todella hyvät kontaktit, edellisenä perjantaina reeneissä jostain syystä Leo hyppäs aina ylösmenon yli. Tätä sitten vähän jännäsin kisoissa, mutta ihan suotta sillä se otti kontaktin täysin keskeltä. Tarvii vaan olla sen kanssa tarkka ja tarvittaessa rikkoa koiran rytmiä ennen puomia.
Hyppärille lähdettäessä, koira kävi varsin kuumana, sen haukusta kuuli että nyt mennään eikä meinata. Ja näinhän siinä sitten kävikin, saatiin varsin siisti 0vp ja etenemäkin oli 4,46, mutta kovassa seurassa tämä riitti sijoitukseen 7/35. Mutta näiden kisojen jälkeen jäi todella hyvä fiilis!

Perjantaina mentiin sitten reeneihin vai pitäiskö sanoo mättäjäisiin, sillä sielä oli 4-5 karkkipussia odottamassa ja mä vein vielä 32kpl pusuja meidän nollista mitä ollan tehty viimesissä kisoissa. Siinä sitä sitten mätettiin urakalla herkkuja ja välissä reenattin =) Leo toimi taas varsin hyvin ja Katilta saatiin kullan arvosia vinkkejä meidän käännöksiin. Ja meidän tarvii alottaa oikeen kunnon niistoreenit =)

Kun itellä oli ns. luppoaikaa otin Tripin ja päätin tehdä sen kanssa tottista. Oli vähän haastavat olosuhteet pienelle koiralle, sillä tehtiin tottista niin että molemmilla puolilla tehtiin agia. Todella hyvin pienen keskittyminen piti, pari kertaa vaan herpaantu kun joku huusi kimeellä äänellä "putkiputkiputki", mutta äkkiä kokos ittensä. Tehtiin seuraamista, täyskäännöksiä, kulmia ja jääviä. Tarvii jossain kohtaa jotakuta pyytää videoimaan meidän tottista.


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Trip 6kk ja ilta tunnaria

Pieni Trip täyttää tänään 6kk, nopeesti se aika menee, justhan vasta kävin pienen pennun hakemassa joka näytti tältä 


Ja nyt se on jo näin iso


Illalla tehtiin tunnaria ja samalla koitin vähän kuvailla sitä, tässä ensin Tripin suoritukset

toinen tunnari

 Leon näytteet



Leosta tulee isä

Ei ollu turha reissu Auralla ja Rondalla poiketa pariin kertaan Ylöjärvellä astutusreissuilla. Aura kävi eilen Rondan kanssa ultrassa ja vaikka lääkäri oli ensin Rondaa katsoessaan ollu sitä mieltä että ei ole tiine, niin onneks oli väärässä sillä ultrassa näky 5-6 pentua! Jes!! Aura oli päässy kuunteleen myös yhden pennun sydänääniä ja hienosti oli pumppu toiminu.
Joten pikkusia pentusia odotettavissa heinäkuussa.
Tässä vielä kuva pariskunnasta ekan astutuksen jälkeen


perjantai 1. kesäkuuta 2012

Pieni iso mies ja tunnaria

Triphän on jo pieni iso mies, sillä se ei oo pariin viikkoon pissiny mun työpäivän aikana! Joten kun mulla keskiviikkona vähän venähti lääkärissä niin Trip oli päättäny lukee häkissä olevat lehdet vähän tarkemmin ja tältä näytti kun tulin kotiin





Joten eiköhän ton häkin sais pikkuhiljaa laittaa pois ja ehkä jopa päästää Trip vapaaks kämppään Leon kanssa.

Tänään tehtiin päivällä tunnaria, kun kerran aikaa on.

Ekana vuorossa Leo, tehtiin neljä toistoo ja tokalla kertaa vähän maisteli toistakin kapulaa mutta toi kuitenkin oman. Muuten joka kerralla toi puhtaasti oman. Näemmä viime kerran pieni kuritus puremisesta on menny perille, sillä se toi ekalla kerralla kapulan varovasti roikottaen toisen puolen kulmureilla =) Muutenkin piti kapulaa tosi nätisti ja kuitenkin palautti nätisti viereen eikä ykskään palautus jääny vajaaks!! JES!


Sitten Trip, ensin piilotin pitkälle kaks kapulaa ja hienosti se ne löysi vaikka koitin hämätä menemällä eteen ettei näe tarkkaa paikkaa. Ekalla tuonnilla vähän puri kapulaan rajummin. Sitten laitoin sille hajuttomien keskelle oman ja hiukan nosti väärää, mutta ihan itte korjas ja toi oman! On toi pentu pätevä!!

Sitten vielä Leolle pitoharjotuksia namin kanssa ja kertaakaan ei purru!! Tripille pieniä noutoharjotuksia, että tois kapulan käsiin, mutta heitti sen aina käden viereen, mutta hyvä tääkin, sillä palautusta ei sen kanssa oo vielä sen paremmin otettu. Hyvä reeni kaikkiaan molemmille!