lauantai 26. marraskuuta 2016

Päivitystä

Hieman on ollu täälä hiljasta joten päivitellään vähän tapahtumia.

12 päivä marraskuuta meillä oli taas kasvattipäivät Somerolla ja ensin reenailtiin koirien kanssa. Tein Wauden kanssa ensin pyörössä töitä ja hyvin se poika osaa vaikka on vaan muutaman kerran päässy lampaille. Ajoon kun lähtee niin siinä meinaa vielä olla välillä vaikee lähtee ihan vaan suoraan kun koittaa vaan tasapainottaa lampaiden taakse. Tehtiin vähän hakukaaria ja poispäinajoo, tää on kyllä kiva koira työstää lampailla.

Tripin kanssa mentiin etupellolle ja oltiin sielä Tuulan kanssa, mutta molemmat tehtiin omia juttuja. Me Tripin kanssa tehtiin jakoja ja reenailtiin sitä, sillä jos ens kesänä tarvis startata kakkosissa niin toikin tarvis osata =)

Wauden kanssa toinen kierros tehtiin kans etupellolla ja sielä oli sisarukset yhtä aikaa hommissa kun Sala oli samaan aikaan. Jatkettin suuntia ja hakuja ja poispäinajon reenaamista, hyvin huomaa että ite ottaa jotenkin enemmän painetta isolla pellolla kun esim pyörössä, en sitten tiedä mistä johtuu kun W kuitenkin hanskaa lampaat niin turhaa mä siinä ressaan. Sitten kun sain itteni rennoks niin koirakin muuttu vallan ja tekeminen oli rauhallista ja rentoo.

Tripin kanssa toisella kierroksella tehtiin Ukon ja Sabinan kans hakuja ja ensin meinas olla vähän taas jännittävää tolppakoira ja ihminen. Mutta kerran polkas jalalla maahan Tripille seuraavassa lähetyksessä niin kaaret aukes vallan reilusti eikä tolpalla olleet ollu enää ongelma. Saatiin pitkälläkin matkalla tehtyä ihan hyviä hakuja, mutta sitten meinaa tökkiä se ohjeen vastaanottaminen sielä kaaren päässä. Sen kanssa joutu painiin, mutta reeniä se vaan vaatii.

Juhlittiin samalla Tripin agivalioo ja Marikalta saatiin taas ihana lahja eli brodeerattu back on trackin takk, kyllä kelpaa lähtee kylille!



Saatiin vielä syöpöttelyn jälkeen kuunnella Tuulia Abbelbyn hyvä luento käyttäytymisestä. Päivä oli taas kerran huippu ja hauska!

Seuraavana päivänä mentiin Seinäjoelle agikisoihin ja tuomarina oli Esa Muotka. Esa oli tehnyt tavallaeen uskollisena kivoja mutta sopivan haastavia ratoja. Me ei tuloksilla juhlittu sillä hätäilin ekalla radalla puomin alastulon ja siitä 5, seuraavalla lipes hylyks ja viimesellä kans tyhmä virhe ja 5. Taas sai nöyränä ajella kotiin...

18 marraskuuta oli Pohjois-Hämeen nuortenkoirien tokoringin näyttökoe minne mentiin Wauden kanssa, en olis tänne varmaan hakenu mutta Räsäsen Riitta yllytti niin sillä laitoin hakemuksen meneen. Me oltiin loppupäässä suorittamassa ja ensimmäinen liike oli luoksetulo, se meni vallan kivasti. Sitten laitoin koiran maahan kun Riitta ja Katja kirjotteli muistiinpanoja ja näin jälkikäteen ajateltuna olis pitäny ottaa koira sieltä haltuun aikasemmin sillä kun seuraavana oli seuraaminen niin se meni ihan päin persettä. Waude ei oikeen ollu hereillä mitä pitäis tehdä ja vasta loppuvaiheesta oli vähän parempaa tekemistä. Sitä kun liikurille manasin niin Riitta sano lohduttavasti että olihan se huomattavasti hiljasempi kuin sillon kun hän oli kouluttamassa =)
Sitten oli kapulan pito ja siinä ei oo ongelmia, W nappaa kapulan nätisti pitää pyörittämättä ja luovuttaa käskystä. Hyppy oli meidän vapaavalintainen liike ja sekin meni kuten pitäis. Paikkamakuu oli muuten hyvä mutta tarvi kaks käskyä perusasentoon.
Nyt vaan odotellaan miten käy sillä 9 sinne haki ja 6-7 pääsee mukaan.

Sunnuntaina käytiin aksaileen Hyvinkäällä Leena Rantamäki-Lahtisen radoilla ja oli kyllä vallan kummallisia ratoja, liian lyhyitä estevälejä ja sellasia kuvioita että olis ollu kiva nähdä tuomarin sielä niitä suorittamassa.
Me lähdettiin ekana niin ei tiedetty mitä oli radan ilkeet kohdat ja ite sössin ekan radan kepit ja Trip tuli tokavikasta välistä ja livahti putkeen ennenkö mitään kerkesin sanoon joten se oli hyl. Tokalla radalla saatiin yks rima ja se oli 5 ja vika oli varmaan kans hyl tai jotain, mutta siis nollia ei tuotavaks ollu taaskaan....

tiistai 8. marraskuuta 2016

Piirinmestaruuskisat

Vuoden viimeiset piirinmestaruuskisat käytiin rallytokossa viime viikon lauantaina Tamskin hallissa. Pakko sanoo että vaikka heillä on uus iso halli, niin en omalle seuralle haluais niin isoo hallia mitä ei oo seuralla varaa lämmittää, hitto sielä oli kylmä sillä mikään lämmitin ei ollut päällä.

Tuomarina oli Pia Heikkinen ja rata oli kiva ja sujuva.


Tein Tripin kanssa pitkän lämmittelyn, sillä ylimäärän hösötys ja äänenkäyttö karsitaan sillä että sitä hinkataan huolella ennen omaa rataa.
Alussa tuntu että lentää käsistä mutta sitten tuli ekan tehtävän jälkeen hyvin kuulolle, mutta hypyissä vähän meinas lähtee ja ilmeisesti hyppyjen välissä taputin reiteen sillä sain siitä ohjaajavirheen. Toisen ov:n olin napannu tehtävältä 15 mutta en ees ymmärrä mitä sielä tein väärin. Pari pientä ykkösen virhettä siihen lisäksi niin tulos oli 92/100 pistettä. Käytösruudussa oli makaaminen vaihdettu istumiseen hallin kylmyyden takia, onneks tuomari on fiksu.

Meidän tulos riitti vasta 6. sijaan jos oikein laskin, voittoon tarvittiin täydet pisteet. Pakko sanoo että taso on noussu vuodessa kovasti, sillä viime vuonna voitettiin niillä pisteillä mitä me saatiin tänä vuonna ja me saatiin pronssia pisteillä 86.

Meidän joukkueessa kisas viisi koiraa joista kolme sai tuloksen, kaksi alemmissa luokissa sai tuloksen ja me mestarissa. Tulos riitti pronssille joukkuekisassa joten se uusittiin viime vuodelta.