maanantai 30. heinäkuuta 2012

Piirin Mestis ja Agipitsi

Lauantaina 28.7. oli Piirin Mestaruuskisat agilityssä Orivedellä. Päivä alko sinänsä aikaseen, että me lähdettiin reissuun vähän yli 10 ja päätty aika myöhäseen sillä oltiin kotona n. 22.30. Järjestäjillä "pikkusen" lipes homma hanskasta ja lopussa aikataulusta oltiin jäljessä tommonen 1,5 tuntia. No onneks keli oli hyvä eli aurinkoinen ja oli hyvää seuraa seuraakavereista, muuten päivä olis ollu suoraan sanottuna aika helvettiä.

No itse tapahtumiin eli agilityradalla tuomarina oli Ritva Herrala ja meidän tulos oli 0vp aika -6,51!! Sijoitus oli 7. ja piirinm-tuloksissa 6. Hyppyradalla tuomarina Tuija Kokkonen ja me repästiin pienten tilanteiden jälkeen tästäkin 0vp aika -2,90 ja sijoitus oli 16. en tiedä monesko oltiin piirinm-listoilla, kun kisoissa oli muidenkin seuran jäseniä. Joten nyt on ens vuoden SM-kisoihin se tupla jo tehtynä!! Yhteistuloksissa oltiin Leon kanssa sijalla 4, ei paskemmin mudilta =) Oon todella tyytyväinen!!! Hieno koira mulla.

Sitten jäätiin vielä odottamaan joukkuekisaa, meidän maksijoukkueessa oli rotukirjoa sillä joukkueeseen kuulu espanjanvesikoira, lagotto, mudi ja auspai. Mutta eipä se menoo haitannu sillä kolme ensimmäistä koirakkoo teki tulokseks 0vp ja vaikka viimeinen pari otti hyllyn niin meidän joukkue KULTA oli varma! 
Tosi mageeta, että Leon kanssa pystyttiin noin pitkänä ja kuumana kisapäivänä tekeen triplanolla!



Sunnuntaina lähdettiin sitten Raumalle Agipitsiin ja jälleen keli oli aurinkoinen ja kuuma. Tuloksellisesti päivä ei ollu yhtä hyvä kuin eilen, sillä saatiin agirata 10vp ja vähän yliaikaa,hyppäri 5vp aika hieno -5,01 ja agirata 0vp mutta yliaikaa 0,10 toi yliaika otti päähän enemmän kuin paljon. Se tuli siitä, kun puomilta ekalla radalla mentiin suoraan edessä olevalle maalihypylle ja nyt käännyttiin tiukasti takaisin niin Leo oli menossa jo "maaliin" ja jouduin sen sieltä huutaan takas niin aikaa palo tossa kaarteessa. Tyhmä minä kun en tätä ajatellu, että olisin ajoissa koiralle puhunu...
No kaikkiaan hieno viikonloppu ja koira toimii todella hyvin vaikka nykyään nostattaakin itteensä ihan hulluna, mutta siitä vaan kun korvat pysyy auki =)

Tripin kanssa hyödynsin ratojen välissä olevan pidemmän välin ja mentiin tekeen outoo tokohyppyä. Itse este ei aiheuttanu mitään ongelmaa, mutta näemmä kun sillä on ollu tähänasti targetti hypyllä ja nyt ei niin ei muka ymmärrä mun hyppy-käskyä. Eli nyt siirrytään hyppiin tokohyppyä ilman mitään targetteja. Mutta saatiin hyviä toistoja ja jopa muutama täydellinen kokeenomainen liike. Sitten tehtiin seuraamisia nurmikolla, mitä en varmaan vielä oo Tripin kanssa tehny, mutta näemmä ihan sama mikä alusta ton koiran kanssa on ei meinaan haittaa tekemistä millään tavalla. Teki hyviä jääviä liikeeitä ja kulmia.

Sitten bongasin nurmikolta harjotus A-esteen, joten sinne siirryttiin seuraavaks. Ensin ei oikeen Trip ymmärtäny että hänen pitää mennä se yli ja mä oon sivulla... no tästä vähän keskusteltiin ja rupeshan se kiipeeminen onnistuun. Vielä ei tietenkään tiedä täysillä mitä "alas" tarkottaa, mutta oli jotenkin niin sulonen kun käskyn saatuaan veti maihin kun oli vielä esteellä =) No eipä me vielä tarkotuksellisesti olla alotettu kunnolla mitään kontakteja opetteleenkaan. Saatiin kuitenkin hyviä toistoja muutama aikaseks.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Tokoilua

Tänään mentiin tokoileen Miian ja Kaislan kanssa. Kun odoteltiin Miiaa ja Kaislaa tein ruudun valmiiks ja otin ensin Tripin ja vietiin yhdessä lelu ruutuun ja etäisyyttä n.20m ja koira ruutuun, nopee ja suora eteneminen. Huomasin että laitoin lelun liian lähelle takareunaa, sillä kun Trip jarruttaa ruudussa se ajautuu yli. Tein vielä pari ruutua ja yhtä innokas eteneminen lelulle.
Sitten otin Leon ja vietiin lelu yhdessä ja se oli vaan namien perään =) Sitten otettiin etäisyyttä kans se reilu 20m ja alotin hetsauksen "missä ruutu" ja aina kun koira kattoo ruudun se saa namin. Tätä tehtiin n. 5 kertaa ja koira nousi niin kierroksille että koitti karata ite ruutuun!! YES!!! Tätä oon halunnukki! Sitten kun tein sille "ruutusilityksen" ja annoin luvan lähtee ruutuun se lähti suoraan ja nopeesti! Leolle kans vielä pari toistoo ja ruutuun meno joka kerta tosi hyvä!! Ehkä se tästä.

Miia ja Kaisla kun tuli tehtiin suunnitelma, että tehdään noin puolet alo liikkeistä ja niin että koira ei saa välipalkkaa ja mä toimin liikkurina. Korjattavaa löydettiin, mutta sitävartenhan reenataan =) 
Kaislan ekan kierroksen jälkeen otin jälleen omia ensin Trip ja sen kanssa seuraamisesta maahanmeno, ei menny ekalla vaikka toistin liikettä, mikäs nyt on??? Otin sitä hiukan tiukemmin ja palkkasin sen jälkeen ja johan rupes koira paremmin tekeen töitä. Tehtiin myös seisomista ja ongelmana on se, että ilmeisesti takapalkan takia se siirtyy käskyn saatuaan vasemmalle, mutta pysähtyy hyvin, ekalla en taas tätä muistanu ja annoin takapalkan..toisella kertaa heitin palkan eteen. Tehtiin myös eteentuloja. Sitten tehtiin evl-kaukot ja vielä yks ruutu.

Miia toimi meidän liikkurina mulle ja Leolle kun tehtiin tunnari. Istumisessa, kun Miia vei kapuloita Leo meinas kääntyä, tätä tyhjää hetkee tarvii reenata enemmän, mutta korjasin koiran. Lähti hienosti kapuloille ja nosti keskeltä oman, sitten tiputti sen ja haisto viimestä, mutta nosti taas oman ja toi sen nätisti vaikka olin ihan hiljaa! Mehän piruvie edetään Leon kanssa!Sitten tehtiin pitkä seuraaminen ja ruutu.

Tehtiin vielä koko porukalla paikkamakuu ja olipa Trip nyt liukkaalla tuulella, kun käännyttiin koiria vastaan se meinas lähtee paikkamakuusta. Oli ilmeisesti tekemässä eteentuloo... Sitten se vähän kiemurteli kuin käärme paikallaan, ei kiva. Kaislakin jostain syystä piippas ja nousi, mutta meni alas käskyllä. Rivi meni niin että vasemmalla Kaisla, Trip ja Leo. Lisää siis paikkamakuuta Tripille.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Dinojako??

Oltiin tänään päivällä mettälenkillä, sillä olen ite jälleen saikulla kun sain eilen kortisonipiikin jalkapohjaan. Lenkin piti olla lyhyempi, mutta kun lähdettiin vähän oudommalle polulle niin aikaa meni 1,5h ja nyt jalka vähän muistuttaa asiasta =)

Eräällä pellolla Trip taas testaili taitojaan metsästää perhosia, pieni näyte jäi talteen


Tuon pellon jälkeen tultiin perunapellolle ja sieltä löytykin jotain ihan erilaista, onkohan dinoja sittenkin vielä olemassa??




Nyt jalka lepuutkseen, sillä meinaan illalla lähtee Leon kanssa vielä ottaan pari rataa agia kisoihin, ei ehkä ihan järkevää, mutta jos ei ala särkeen suuremmin niin mehän mennään metsästään nollia ens kesälle =)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Jäjellä

Vihdoinkin sain itteeni niskasta kiinni ja vein koirat mettään jäljelle. Vielä on työnalla saada peltoo käyttöön, mutta toivottavasti saadaan pian pelto, jotta päästään tekeen hommia sielä.

Tein ensin Leolle jäljen ja siinä oli pari 90 asteen kulmaa ja yksi pyöree kulma, esineitä oli neljä kaikki erilaisia, normi mettäjälki keppi, vanha tunnari, avainpussi ja yksi mattorulla. Nämä sen takia, että Leon kanssahan olis tarkotus tehdä peltojälkee eikä mettäjälkee, vaikka tänään oltiinkin mettässä.

Sillä aikaa kun Leon jälki vanheni tein Tripille kaks ruutua, ensimmäinen oli sellanen pienempi jotain 2m x 2m ja toinen oli reilumpi joku 3m x 3m. Tehtiin ensin pienempi ruutu ja koiran nenä kävi kuin junan piippu, mutta silti tää homma oli vähän sähläämistä, toki tää oli sen elämän eka jälkiruutu. Trip ei ensin oikeen tykänny kun liina meni jalkojen välistä, kai se ahdisti miehisiä vehkeitä =)

Otettiin heti perään leikin jälkeen toinen ruutu ja siinä ei enää liina ahdistanu ja työskentely alko oleen jäljestämisen näköstä. Tarkisti pari kulmaa todella hyvin ja enää meni yli ruudusta vaan muutaman kerran. Keskitty koko hommaan paljon paremmin kuin ekalla, joten nopeesti oppii. Sen jälkeen leikkiä ja koira autoon, vaikka olis halunnu tehdä paljon enemmän.

Sitten Leon kanssa hommiin, se oli valmiina kuin partiopoika ja tiesi mitä ollaan tekemässä. Esineitä oli neljä, normi mettäjälki keppi, vanha tunnarikapula, avainpussi ja pieni mattorulla.
Alku lähti tosi nätisti ja oli vähän vauhtia, mutta hei kesän eka jälki, sitten aina välillä vähän katoili ja piti vähän jarrutella. Ekalle esineelle, mettäjälkikeppi, ensin pysähty mutta koitti ajaa yli, joten koiraa takasin ja käskyllä maahan, meillähän on vielä ilmasut työstettävinä. Sitten jatkettiin matkaa jälleen vauhdikkaasti ja välillä jäljen vasemmalle puolelle painaen, en tiedä veikö tuuli tolle puolelle. Kulmissa ihan hyvää duunia, tokalla esineellä kans pientä yliajoo, mutta korjaus. Hyvin malttaa että nostan esineen ilmaan ja kierrän takas taakse ennenkö saa luvan jatkaa. Kolmantena oli avainpussi ja sen otti muistaakseni näistä parhaiten mitä tähän asti tuli eteen. Sitten jostain syystä viimesen kulman jälkeen heitti vaan ittensä maahan ja oli sitä mieltä että mitään jälkee ei tän pidemmälle ole...olihan sitä vielä jäljellä n. 15m pienellä painostuksella sain sen ajaan jäljen loppuun ja viimesellä esineellä meni ite hienosti maahan ja otti mattorullan vielä jopa suuhunsa! Hyvä lopetus kuitenkin ja kelpo alku taas tähän hommaan.

Sitten päätin tehdä vielä yhden ruudun Tripille se oli n. 4m x 4m ja nyt oli autolta lähtö jo ihan erilaista eli autolla sanottu "jälki" alko viemään nenää maata kohti. Tää ruutu oli tosi hieno, rauhallisempaa menoo ja hienosti otti kaikki kulmat ja homma oikeesti näytti jäljestykseltä eikä liinat yms haitannu mitään! Varsin nopeesti pieni mies oppii!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Tokoo ja aksaa

Lähdin tänään uhmaan sadetta ja menin poikien kanssa reenaan Mutalaan. Leolla oli ohjelmassa ruutua,  ruutua ja ruutua, sillä sehän ei lähteny kokeessa ruutuun ollenkaan. Tein ruudun kentän toiseen laitaan, että sinne oli mahdollisuus lähettää kaukaa kolmesta suunnasta. Vein ensin koiran kanssa lelun sinne ja lähdettiin n. 30 metriin. Koitan rakentaa sille virittelyn ruutuun eli "missä ruutu" ja nyt palkkasin sitä ensin siitä, että etsi katseellaan ruudun ja sai palkan. Tätä toisettiin muutama kerta ja kun lähetin ruutuun niin ylläriylläri ei lähteny... Sitten mentiin vähän lähemmäs ja johan lähti ruutuun. Sitten käytiin leikkiin ruudussa lelu sinne ja taas lähetys tosi kaukaa. Tätä toistettiin kolmesta eri suunnasta ja musta tuntuu että ehkä se alkaa sen ruudun hokaan.
Sitten otettiin hypyn kanssa metallinoutoo ja teki varsin onnistuneita noutoja ja hyppyjä.


Trip pääsi tänään pääasiassa aksaan ja ensin tehtiin rengasta molemmista suunnista ja molemmilta puolilta. Uus lelu eli pallo joka on 60cm narussa oli hyvä ostos sillä nyt tuntuu että omat kädet on turvassa =) Muuria Trip teki ensimmäistä kertaa ja laitoin sille heti medimuurin, että saa vähän edes hypätä. Muutaman kerran palikat lenteli, mutta muuten varsin hyvä. Otettiin myös niin että ensin rengas ja sitten muuri. Hyvin koira lopettaa haukkumisen kun sille heittää lelua, joten yks keino maahan laittamisen lisäks millä sen saa hiljaseks.

Esteet oli 25-30cm ja tehtiin erilaisia kuvioita kuten takaakiertoja, välistävetoja ja suoraa linjaa sekä hypyn kahden hypyn jälkeen tiukkaa kurvia. Kierrokset nousee sen 2-3 esteen jälkeen, mutta myös hiljenee hienosti Peten opeilla eli maahan laittamalla. Aloin tänään käyttään käskyä "down" jotta en näissä harkoissa "kuluta" liikaa maahan käskyä joka on tottiskäsky. Ehkä tosta vielä aksakoira saadaan =)


Tein Tripin kanssa muutaman tokohypyn ensin niin että oli kolme lautaa ja jotenkaan ei mukamas ymmärrä tässä hyppykäskyä...Apuna on vielä targetti ja sielä nami. Kun kolme lautaa meni hyvin nostin sen neljään lautaan ja hienoja seisomisia se tekee! Samoin kestää hienosti kun kierrän sen viereen ja malttaa odottaa sivukäskyä. Pätevä tokokoiran alku siis =)

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Voivoin korkkaaminen

Tänään osallistuttiin Leon kanssa melkein vuoden tauon jälkeen tokokokeeseen ja nyt vuorossa oli voittajaluokka. Jotenkin osasin arvailla, että mitään hienoo 1.tulosta tuskin tehdään, sillä eilen illalla meillä tuli vähän erimielisyyttä ruudun kanssa...sitähän vois ajatella että kannattaako reenata juuri edellisenä iltana, no näin nyt tehtiin. Tuomarina tänään oli Ilkka Sten ja tulosrivi näyttää tältä:

Paikalla makuu 0 (lähti tuleen kohti just kun oltiin puolessa välissä palaan koirien luo, Sabina sano että huitas paarmaa päästään ja sen jälkeen Leo nousi, no näitä vaan sattuu...)
Seuraaminen 9
Istuminen 7 (jouduin antaan kaksoiskäskyn)
Luoksetulo 7,5
Ruutu 0 (ei sitten irronu kun pari metriä...)
Hyppy nouto 10
Metalli nouto 7 (nostoon kaks käskyä, mutta toi hyvin perusasentoon!!)
Tunnari 7 (vähän viipyili kapuloilla)
Kaukot 7 (ekaan istumiseen kaksoiskäsky samoin yhteen seisomiseen)
Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 186p 0-tulos.

Tästä ei pääse enää kuin ylöspäin =) Mutta nyt se eka koe on koettu. Ja mä kun en oo koskaan ollu voittajassa kisaamassa ja tänään jouduin sinne heti ekana, no empä ehtiny jännittään. Meinasin kyllä jättää kokeen ton paikalla makuun jälkeen, mutta Sabina kannusti jatkaan ja ihan hyvä reenihän toi oli.


Ennen koetta käytiin Sabinan kanssa uittaan koiria ja samoin käytiin kokeen jälkeen ja mukana oli Jerikon voittama hieno uimalelu mukana. Jeriko oli niin onnellinen 1-tuloksesta, että anto Leon ja Tripin lainata leluaan =)

Missä Jeriko luuraa?


Tripistä on kans tullut aikasmoinen vesipeto



perjantai 6. heinäkuuta 2012

Trip 7kk ja Leon toinen pentue

Trip täyttää tänään 7kk ja se mitattiin illalla reeneissä Johanna Würtrichin toimesta virallisella mitalla ja lukemaks saatiin 54cm. Puntarissa mies ei oo hetkeen käyny, mutta tarvii sekin tehdä.


Tänään oli myös varsin jännää, sillä Leon toinen pentue syntyi tänään. Pentuja tuli 5 ja jakauma oli 3 urosta ja 2 narttua. Väreiltään pentue meni, 2 mustaa pitkähäntäistä urosta, 1 faco töpöhäntäinen uros, 1 merle pitkähäntäinen narttu, 1 pitkähäntäinen faco narttu. Äippä eli Ronda ja pennut voi hyvin. 


tiistai 3. heinäkuuta 2012

Pentupäivä Somerolla

Lauantai aamuna suunnattiin auton nokka kohti Someroo, sillä edessä olis pentupäivät eli pari päivää villiä menoo Somerolla.
Marika ja Kimmo oli suunnitellu hienon viikonlopun mahtavine tarjoiluineen, joten ei tästä viikonloppu parane. Iso kiitos vielä Marikalle ja Kimmolle hienosta viikonlopusta ja muulle porukalle hyvästä seurasta. Kaikki kuvat on ottanu viikonlopun aikana Minna.



Me alotettiin lauantaina tokoreeneillä Tripin kanssa ja reenejä veti todella mukava Jaana. Tripin kanssa tehtiin ensin häiriöreeniä eli Jaana aiheutti kaikenlaista häiriöö ja kontakti piti säilyä. Muutaman kerran kontakti tipahti, mutta sallitaan se kohta 7kk pennulle =) Sitten otettiin seuraamista ja käännöksiä, tehtiin molempiin suuntiin käännöksiä ja paikallaan käännöksiä ja täyskäännöksestä seuraamista. Oli varsin pätevää tekemistä pikku-ukolta ja saatiin kovasti kehuja Jaanalta, en siis ihan vaan itekseni kehu koiraa Marikalle vaan onneks joku muukin on koiran osaamisesta samaa mieltä.

Toisella kierroksella otettiin noutoa ja tehtiin sitä niin, että heitin ensin ja Jaana siirsi kapulaa kauemmaks ja kun koira otti kapulan lelu esiin ja kovat kehut. Sitten Jaana vei muutaman kerran kapulan ite ja koira lähti kuollelle saaliille ja todella hienoja noutoja tekikin! Näistä tokoreeneistä jäi tosi hyvä fiilis, sillä sain jälleen vahvistusta, että olen tehny asiat oikein ton pentusen kanssa ja olen rakentanut sitä oikein palapalalta, sillä kestää hienoja reenejä oudoissa paikoissa ja kunnon häiriöllä.


Sitten meillä olikin vuorossa Peten agiliitoreenit, miellä on ollu vähän taukoo agissa ja odotin näistä reeneistä apuja meidän touhuun. Pete onneks ymmärtää tommosta pientä koiraa joka nostattaa itteensä totaalisesti agissa, kuulemma samoin kuten Liippari, ja ohjeena on suorittaa niin monta estettä kun koira kestää haukkumatta ja heti kun haukkuu niin koira hetkeks maahan, jotta kierrokset laskee. Hienosti rupes toimiin jo lauantain reeneissä, sillä alko jo ite tarjoon maahan menoo, kun käski sitä maahan. Myöskin tuli, että putket taas kieltoon tai ainakaan suoraan putkesta ei saa palkata vaan sen jälkeen vielä ainakin yksi hyppy ja sitten vasta palkka, sillä palkkaa itteensä putkella.


Päivän päätteeks mentiin lampaiden luo ja ohjelmassa oli paimentamista. Siitä on taas hetki kun viimeks ollaan lampailla oltu ja Trip innostuu hakukaarella kun alkaa lampaiden takana haukkua. Tähän oli tarkoitus alkaa puuttua, mutta kun ohjaaja on välillä niin pihalla... Mutta saatiin ihan kelvollista toimintaa ja käytiin lampailla pariin kertaan.


Sunnuntaina aksattiin jälleen Peten kanssa ja jatkettiin samaan tyyliin kuin lauantaina eli pari-kolme hyppyä ja pieni maahanmeno ja matka jatku. Kivasti alko homma toimiin, tätä nyt sitten vaan jumpataan kotona ja toivottavasti saadaan agiliito hallintaan.

Jälleen jatkettiin myös paimentamista ja sunnuntaina olikin aurinkoinen ja lämmin päivä. Ensimmäinen kierros tehtiin samaan tyyliin kuin eilen ja toisella kierroksella alettiin vaihtaan maahanmeno käskyä, sillä toko käskyllä se menee niin nopeesti maahan, että kuulemma kokeessa se ei oo hyvä, sillä lampaat saattaa säikähtää. Sitten alettiin reenaan uutta käskyä ja saatiin se jopa toimiin muutamien toistojen jälkeen. Ja kunhan vaan ite muistan, että aina ei tarvi niin tiukasti käskee kun koira  tottelee nätimminkin... Kimmo autto meitä kaarille lähetyksen ja käskytysten kanssa, joten jälleen olen ite monta asiaa viisaampi myös paimennuksen suhteen.