sunnuntai 16. elokuuta 2015

Paimennusta ja tuplanolla

Torstaina mentiin Kaislalle paimentaan ja oltii taas isolla pellolla kun oltiin kaksin, Kaislalla oli Wool mukana.
Pellolla oli niitetty joten päästiin tekeen hyviä hakuja, otettiin sellasella lohkolla missä oli mäkee ja notkelmaa joten haastetta meille. Otin ihan ekaa kertaa pillin mukaan, sillä aatelin että vaikka ihan kaikki käskyt ei oo vielä selvillä mutta alotetaan maahanmenosta ja ajamisesta. Toki jännitti käyttää pilliä jonkun muun läsnäollessa, mutta pikkuhiljaa siihen sai varmuutta.

Trip teki hienoja hakuja ja nyt pelitti vasen haku yhtä hienosti kuin oikeekin, välillä vasemmassa ollu ongelmia. Tauon jälkeen meillä oli kaks ihmistä yleisönä ja otettiin toisella lohkolla missä ei ollu niin paljoo mäkee, mutta oli sellanen kumpare että sen takanaoki kohta ei nähny koiraa piti vaan luottaa ja hienosti Trip teki töitä.
Ensin ihmetteli pilliä mutta tottu siihen kyllä.

Tiellä kuljetuksessa Wool ei pitäny lampaita kuten piti, sillä teki pellolla jonkin virheen ja vaikka Kaisla ei sitä torunu otti kuitenkin iteensä ja lampaat karkas isolle laitumelle muiden tykö. Seuraavat reenaajat meni myös sinne joten mentiin kans sillä Waude pääsi kans lampaille. Laitettiin lyhyt liina perään että sen saa helpommin kiinni pellolla. Sielä oli noin 20 lammasta joten isolle laumalle pieni koira pääsi. Hienosti hanskas homman ja jos yks karkas haki sen takas ja alko jo ite meneen maate lampaiden taakse :)

Eilen oltiin Lempäälässä agikisoissa ja kolme rataa oli edessä. Ekan agiradan ja hyppärin tuomaroi Katriina Virkkala ja keskimmäisen agiradan Vesa Sivonen.

Eka ja vika rata kisattiin nurmikentällä ja oli hauskaa, eka rata oli virtava ja kiva juostava. Tästä saatiin nolla mutta muutaman pitkän kaarteen takia sijoitus vasta 9/37.
Toka agirata oli tosi mutkanen ja epäilin miten siitä selviää. No onnistuttiin tekeen nolla vaikka viimesen putken jälkeen jostain syystä Trip käänty väärään suuntaan ja sitten tuli puomin tosi hitaasti. Aika oli vedetty tiukaks sillä meidän miinus oli vaan 1,87, sijotus 5/37. No kuitenkin eka tupla on hallussa ja muutenki  nyt on 6 nollaa ja voitto sekä tupla.

Hyppäri meni ihan persiilleen sillä Trip otti alas ykkösen ja kakkosena olleen muurin ja kolmosen jälkeen hyppäs vitosen. Otin neloselta uusiks ja sitten tehtiin nollalla maaliin.

Waude pääsi taas tykkään kaikista ihmisistä ja painiin veljensä Vilin kanssa kun Kaarinan pyysin paikalle.

tiistai 11. elokuuta 2015

Uus autohäkki on mahtava

Oon himoinnu jo pitkään Variocagen häkkiä, mutta kun ne on niin pirun kalliita. Sitten löysin saksasta reilun 200€ halvemmalla kun täältä ja kaverin kanssa oltais se saatu tänne järjestettyä. Mutta sitten kun osto tuli ajankohtaseks ne oli päivittäny nettisivunsa ja samalla häkin hinta oli hypänny reilun 200€ ylöspäin eli oli kalliimpi kuin täälä. Heinäkuun lopulla huomasin että Kulkukoiralla oli alennusmyynti ja kävin heti kiinni tarjoukseen ja sain viimesen doubleXXL häkin. Häkki toimitettiin tosi nopeesti eli maanantaina lähti lähetys ja tiistaina oli jo noudettavissa.
Vaikka häkki tuli jo viime viikolla niin eilen sain sen Lizan kanssa laitettua autoon. Pieni ongelma oli vielä tuodessa sitä ulos kun kokosin sen sisällä niin eipä mahtunu mun haitarioven takia ulos joten ei kun purkaan se ja koota ulkona uudestaan =)

Tänään oltiin ekalla ajelulla koirien kanssa ja hitsi toi häkki on ihana, siitä ei kuulu mitään ääntä ajoit sitten soratiellä tai hidasteiden yli! Koiratkin tuntuu viihtyvän tossa ihan hyvin, sillä nyt Tripkin mahtuu istuun ihan suorana eikä tarvi olla rysyssä. Waude hyppäs tänään ekaa kertaa ite autoon, joten kai se on uskottava että siitäkin tulee iso poika pikkuhiljaa, hampaathan jo vaihtuu kovaa vauhtia.

Tänään vähän reenailtiin poikien kanssa eli Tripin kanssa tein uuden merkin kiertoo ja kapulan nostoo, kyllä tulee tosta ehkä vaikee liike kun koira näkee kapulat tötterön kierrettyään. Ja muutenkin tarvii miettiä sitä käskysanaa kun koittaa tietty stopata tonne kun merkille. Tehtiin myös rallyn mestarin merkille menoo eikä mikään ongelma ja näin uskoinkin. Edessä puolenvaihto on vaikee.

Waude kans opetteli kiertämistä ja seuraamista ja kapulan noutoa. Hitsi mikä vauhti sillä on kapulaan ja tuo jo tosi hienosti. Seuruutakin onnistuu jo muutama askel ilman mitään imutusta.

lauantai 8. elokuuta 2015

Tiputetaan eka rima...

Eilen oltiin Takkujen agikisoissa ja tuomarina toimi Reetta Pirttikoski, radat oli ihan älyttömän mukavat ja virtaavat, ei mitään ylimääräistä tyhmää vääntämistä.

Ekalla radalla oli paljon tippunu ekaa rimaa jo mineillä ja medeillä eli siinä lähdettiin ihan vinosta ja seuraavana oli putki. Trip on aina ennen selvittäny tämmöset kohdat ilman mitään ongelmia mutta ei sitten tänään eli heti ykköshypyn rima alas... ja sitten pakotin sen tuleen ihan alas asti a:lla koska ei enää voitu saada sitä viimeistä sertiä. Puomilla annoin sen juosta alas sillä on aina osunut hyvin, mutta nyt Reetan käsi nousi ylös. Muuten rata oli hyvä ja sujuva, mutta toki aikaa ei voi nollan tehneisiin verrata kun a:lla palo aikaa.

Toisella radalla lähdettiin ihan suoraan hyppy-pituus ja näin että koira tulee ihmeellisesti jalat vähän joka suuntaan sojottaen ekalla hypyllä ja sittenhän se rima sieltä rävähti alas. Koira tuntu tosi tahmeelta radalla ja kun pääsin suoralla sen eteen niin jotenkin aavistin että ihan ei oo Trip nyt vireessä. Ja huomas sen ajassa kun voittaja oli 37 ja risat niin meillä oli 40 ja risat. En tiedä sitten oliko kuumalla kelillä +27 jotain tekemistä ja sillä että ratojen välissä oli 3 tuntia aikaa. Toki onhan Trip tottunu näihin odottamisiin mutta kun ei tänä kesänä oo montaa päivää lämmintä ollu ja sitten yhtäkkiä tulee taas kuuma päivä niin voi tehdä osansa. Joi kyllä hyvin ekan radan jälkeen mutta ei ollu ihan oma ittensä. Tarvii sitä käsitellä ja tilata taas hieroja sen käymään läpi.

Waude oli hurmaava oma ittensä ja varauksetta meni kaikkien syliin jotka vähänkin sitä halus rapsutella ja jopa kiipeili kavereiden syliin niiden tuoliin =) Kattelin eilen että Wauden kasvupatit ei oo enää mitenkään kovin isot, että voisko olla että siitä tulis sellanen sievän kokonen pieni mies, no se jää nähtäväksi ja siitä tulee just sen kokonen kun tulee, hyvä se on kuitenkin =)

Onneks on jo hampaat alkanu putoileen, kolme hammasta alhaalta edestä on jo irti ja yks melkein irti sekä ylhäältä keskimmäiset on ihan kohta putoomassa, me Tripin kans tykätään että hampaat putoo sillä pikku mies ei sääli käytää noita hampaita =)