maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeiset kepittelyt

Tänään tehtiin vielä vuoden viimeiset keppireenit. Eilen tehtiin reeniä ja laitoin liian vaikeen reenin lopussa ja toki helpotin sitä lopuks, mutta toisaalta pitäähän koiraa vähän haastaa vai kuinka? Ei kai sitä kehitystä tapahdu jos aina tekee liian helppoja juttuja?
Nythän ollaan reenattu keppejä joka päivä joulun jälkeen ja sitä ennenkin ollaan reenattu suunnilleen joka päivä paitsi joulun aikaan tuli tauko. Koitetaan kuitenkin näissä reenissä toteuttaa Susan Garretin sanontaa "Less is really more in this training" joten reenit ei kestä mitenkään pitkään, mutta joka kerta tapahtuu edistymistä, joten ollaan oikeella tiellä.

Tältä tän päivänen harjotus näyttää sivusta:



Hyvin näki tänään että Trip on pyörittäny eilistä vaikeeta reeniä päässään, sillä tänään oivalsi tän reenin heti oikein. Se mistä oon ylpee on se, että Trip ei oo tehny yhtään sisäänmeno virhettä, jos esim näistä kahdesta valkkaa taaimmaisen parin niin silti menee oikein sisään. Ja se mistä pidän on se, että koira hakee kepit todella itsenäisesti, sen takia sain siitä tänään otettua pari kuvaakin kun se pujottelee.

Harjotus koiran kulmasta edestä:




Eli tässä harjotuksessa se joutuu jo taipuun oikeen tyyliseen pujotteluun sillä pelkkä läpijuoksu ei enää toimi, sillä keppien väli on noin kolme jalanmittaa. Hyvin lähtee rytmittään itteensä tonne väleihin. Tää 2x2 systeemi on musta siitäkin mahtava, että tässä tulee reenattua aina joka reenissä kaikista mahdollisista kulmista ja puolilta joten reeni on varsin monipuolinen ja kumpikaan puoli tai mikään suunta ei jää vähemmälle kuin toinen.

Trip menee ekaa väliä:




Tästä näkee hyvin, miten itsenäisesti koira tekee tätä reeniä, sillä mä olen kyykyssä muutaman metrin päässä kepeistä palkan kanssa ja silti koiralla on kunnollinen motivaatio tehdä reeniä! Tässä tehdään niin että koira menee molemmat välit ja palaa mun luo palkalle.
Aina välillä palkkaan edelleen ekasta välistä eli aina ei mennä molempia välejä.

Ja toka väli:




Tästä näkee hyvin miten koira on jo tulossa mun luo palkalle. Toi hännän kantaminen on hauskaa =) Näitä reenejä on hyvä jatkaa ja heti huomenna uus kattaus ja kohta meillä on neljä keppiä täysin suorassa... Yritän saada seuraaviin alueellisiin valmiiks ainakin puolet kepeistä ellei enemmänkin, reenit on tammikuun lopussa.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kontakteja

Tänään lenkin jälkeen poikettiin hallilla ja sielä oli sopivasti A- ja puomi koottuna. Joten kiskoin keinun myös kehiin ja tänään tehtiin hyvän mielen nopee kontakti reeni molemmille.

Ensin otin Tripin ja tehtiin puomia, tein kuten Tero kerto viime reeneissä ja laitoin ylösmenon kehikon maahan ylösmenon viereen. Ekalla kertaa puomilla jostain syystä koira ajautu vinoon ja sai taistella tasasella ettei putoo, sillä takajalat putos alas...eipä oo tämmöstäkään koskaan tapahtunu. Muutamia toistoja ja rupes taas koira pysyyn hyvin puomilla.

Keinun tiputin alemmas kuin perjantaina, sillä perjantaina huomas että tuli pientä epäröintiä ja niin oli nytkin. Trip hyppäs muutaman kerran alas keinulta, sillä varmaan se perjantainen korkeempi keinu oli mielessä. Kannustuksella ja toistoilla päästiin tästäkin yli. Kierrätin sitä siivekkeiden ympäri ja siitä keinulla ja hyvin meni. 
A:lle otin sitä hypyn takaa ja tykkään kovasti siitä että saan olla ihan missä vaan ja koira menee hienosti alasmenolle ja pysyy sieltä kunnes vapautan sen. Joten Marian kurssilla saadut opit toimii enemmän kuin hienosti, onneks mentiin tälle kurssille muuten ei oltais kontakteissa näin hyviä!

Leon kanssa otin puomia vauhdilla ja muutama sössiminen tuli ylösmenolle ja kerran otti nätisti alastulon mutta ei pysähtyny. Keinua kun tein ensin samanlaisena kuin Tripille, Leo ihmetteli, että miten se näin matala on =) Sitten otettiin keinu - putki - puomi yhdistelmää. Keinua myös kierrättämällä siivekkeen takaa, keinu meillä toimii varsn hyvin, sitä ei sinäsä tarvi hinkkailla. 
A:ta otettiin myös hypyn takaa kuten Trippiäkin ja saatiin alastulot toimiin ihan hyvin, kunhan ne olis tämmösiä myös kisoissa...

Molemmilla otin lopuks metallinoutoo ja Trip hassusti kalisutteli kapulaa, en tiedä oliko siitä että sillä oli kova hiki vai mikä tän teki.. Leolla oli hyvä vauhti, meni laukalla ja toi ravilla ja tää on jo paljon sillä yleensä palautus noudoissa on ollu ihan syvältä. Hyvät reenit molemmille ja illalla vielä Tripin kanssa keppejä.

Kisakausi 2012 pakettiin

Vuoden 2012 kisakausi on päättynyt jo joulukuun alussa, joten laitetaan kausi pakettiin.

Leon osalta tokokokeet ei menny kuten olin ajatellu. Ruutu jostain syystä tökkii kokeessa oikeen urakalla ja tän kanssa on tahkottu ja sitten kyllästyin asiaan.

Eka voittajan koe ei menny yhtään miten olin ajatellu, sillä Leo nollas ruudun ja paikallaolon. Se jostain syystä keksi ennen tätä koetta, että nousee ylös, kun tullaan piilosta ja tässä kokeessa se lähti käveleen kohti joten siitä kiva pyöree 0 pisteissä...Tuloksena oli että ei tulosta.

Toinen voittajan koe alko ruudulla ja kun olin ekana niin en tienny kuinka paljon tuomari sietää sinne menossa hinkkaamista. Sain Leon ruutuun kolmannella käskyllä ja ajattelin että okei käskyt käytetty ja tyhmä en laittanu sitä maahan vaan vapautin seisomisesta. Sitten kun kattelin kahden muun suoritusta niin vaikka ne hinkkas koiraansa ruutuun parhaillaan melkein kymmenellä käskyllä niin silti saivat jotain 8 ruudusta...meidän loppu olis ollu niin hieno että oltais varmasti saatu siitä ainakin 8. No tulipa opittua kovan kautta tääkin juttu, että aina laittaa koira maahan asti vaikka kuinka monta käskyä olis käytetty. Tästä kokeesta tuli 2. tulos eli jossitellen jos olisin tehny ruudun loppuun niin se olis ollu 1. tulos.
No nyt ollaan pidetty tokossa taukoo, sillä itellä ei oo ollu motivaatioo tehdä tottista Leon kanssa.

Agissa on onneks menny paremmin =) Meidän tavotteeks asetin, että saadaan vuoden aikana 20 nollaa ja hyvin meni sillä saatiin 21 nollaa! Eka tupla tehtiin heti piirinmestaruukissa heinäkuussa, sillä SM-kisojen jälkeen pidettiin kisatauko piirinmestiksiin asti. Yksilökisassa piirinmestiksissa oltiin lopulta sijalla 4. ja joukkueessa voitettiin KULTAA!




Meillä on tähän mennessä 3 tuplaa SM-kisoja ajatellen ja nollat saatiin kasaan syyskuun puolessa välissä, joten voidaan ihan vaan rennosti kisailla ennen ens vuoden SM-kisoja.
10 parhaan joukossa oltiin vuoden aikana 16 kertaa ja 3 parhaan joukossa oltiin 4 kertaa, joten ei me ihan tuurilla sinänsä seilailla vaikka aika usein saan kuulla, että mudilla ei pärjää ellei muut mokaa. Mutta kai me jotain osataan kun ollaan kuitenkin noin monta kertaa oltu kympin sakissa ja muutama kerta palkinnoilla. Ekassa kv-kisassa tuli hylky mutta toisessa kisassa oltiin sijalla 3.! Tästä on hyvä jatkaa!

Tripin kanssa onkin sitten tullu ihan vaan plussaa, sillä en nyt niin kauheesti sille vielä suunnitellu mitään kisoja. Mutta tokossa oli valmis kun kisaikä tuli täyteen ja heti seuraavana päivänä oli koe sopivasti lähellä niin mikäs siinä, ei kun nokka sinne. Koe oli aika kaoottinen, sillä ennen kokeen alkua yks tanskandoggi kävi tollerin päälle ja doggi suljettiin kokeesta. Paikkamakuussa oli 6 koiraa joista 4 lähti eli Trip ja tolleri jäi ainoina paikalleen. 

Tuomari moitti meidän edistävää seuraamista, mutta kun kuuli kokeen lopussa koiran iän, niin ei enää moittinu niin pahasti =) Pisteitä saatiin 170 ja näin ollen hei hei alo!

Sitten oltiin tottisreeneissä Somerolla jossain kohtaa lokakuussa ja juttelin Jaanan kanssa että olisko mahdollista päästä avoimeen joulukuussa.. no tätä kohti lähdettiin tekeen töitä kuinka ollakkaan oltiin ajamassa kohti Noormarkkua joulukuun alussa. 
Eipä tääkään koe menny ihan putkeen sillä muutama koirakko ennen meidän vuoroo valkkari kävi Tripin päälle...sain sen sortin kilarit, että omistaja varmaan kuuli korvissaan vielä kotonaankin mun räpätyksen! Meni hetki että sain koiran takasin hyvään mielentilaan ja unohtaan koko hyökkäyksen. Onneks onnistuin ja koe meni ihan hyvin. Trip nollas hypyn, sillä meni niin vinoon oikeelle ja mä tyhmä annoin sivulle käskyn enkä hyppy käskyä. No saatiin kasaan 170p ja näin ollen hei hei avo! Nokka kohti voittajaa.



Ens vuodelle sitten Leon kanssa koitetaan saada tokosta se 1.tulos ja agissa tavotteena 25 nollaa, sertiä kohtaan en ees laita tavotetta sillä se on menny niin monta kertaa nenän edestä.
Tripin kanssa tavotteena tokossa saada siitä TVA ja näyttelystä vähintään H ja agissa toivottavasti päästään alotteleen kesäkuussa kun ikä tulee täyteen. Agissa toivottavasti päästäis jo ens vuoden aikana kolmosiin... Ja ens vuoden puolella käydään terveystutkimuksissa ja toivottavasti mulla on terve koira.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Reenailuja

Tässä sitä sitten on kaivettu uudet 2x2 kepit paketista ja alettu niitä reenaan Tripin kanssa. Ensin otettiin vaan yks pari käyttöön ja keskityin palkkaan että kiertyy kakkosen jälkeen oikeeseen suuntaan. Sitten juostiin sitä vaan läpi eri kulmista. Sitten kuvaan tuli toinen pari ja ne oli ensin 9 jalan mitan päässä toisistaan ja Trip sai juosta niistä läpi. Tässä kohtaa palkkasin eniten ekasta välistä ja välillä juoksutin molempien läpi. Vaihtelin kovasti omaa paikkaa, milloin jäin taakse ja milloin juostiin yhdessä. Myös sisään syöttelyä eri kulmista molemmilta puolin.

Sitten siirsin kaks paria 4 jalan mitan päähän ja ensin läpijuoksuja ja välillä palkka ekasta välistä, vähän haasteellista palkata ekasta välistä kun noi on jo niin lähekkäin ja noin pitkä koira on jo tokassa välissä ennenkö kerkeen mitään tekeen =) Sisään syöttelyä jälleen mitä ihmeellisimmistä kulmista.
Viimesessä reenissä eli eilen käänsin kepit vinoon eli yhteen ja seiskaan jos kellotaulusta katotaan. Teen siis näitä reenejä Susan Garretin ohjeistuksen mukaan, sillä ystäväni Tuula kerran sen mulle kopioi ja postitti. Kiitos vaan Tuula näistä ohjeista on kovasti apua tässä etenemisessä.
Eipä Trip ihmetelly yhtään vaikka kepit väännettiin vinoon vaan meno on yhtä mieluista. Hienosti kyllä tällä systeemillä koira oppii ite hakeen sisäänmenoja ja etenee itsenäisesti ilman mun apuja. Toki oon alusta asti käyttäny sille käskytystä kepeille, tässä poikkeen Susanin ohjeistuksesta =), mutta musta on helpompaa kun heti käyttää lopullista käskyä niin koira oppii löytään ite sitä estettä mitä käskytys tarkottaa. Jälleen sisäänmenoja eri kulmista ja hauskaa tätä on reenata, sillä koira edistyy kovaa tahtia.

Eilen oli Leon reenit ja oli tosi kivat reenit. Todettiin Katin kanssa että Leo reagoi kaikista parhaiten mun rytmin muutoksiin ja saatiin hienoja vastakäännöksiä vaikka en oo niitä niin paljoo Leon kanssa harrastanu. Oon aatellu että ei niihin oikeen lähde, mutta niissä saa hyvän rytmin muutoksen aikaseks ja koira reagoi tekemällä pieniä kurveja. Täytyy vaan muistaa, että teen tänkin niin ajoissa että se tietää ennen hyppyä mitä tarkotan niin voi kerätä hyppynsä järkeväks eikä lennä miljoonaa eteen.

Trip pääsi tekeen ekaa kertaa okseria ja sehän oli koirasta jännää, sillä hypyt näytti hassuilta ;) No eipä oo koskaan ennen vielä tehty okseria. Keinu oli jälleen pykälän korkeemmalla kuin viimeks ja sen huomas koirasta, sillä vähän huimas kun keinu lähti laskeen. Toistoilla saatiin tästäkin ihan jees kun vielä kannustin koiraa meneen lujempaa eikä niin että ehtii ajatteleen liikaa. Otettiin keinua ekaa kertaa myös niin että otettiin ensin lähestymiseltä vino hyppy, okseri ja keinu, keinun jälkeen oli palkka oottamassa, sillä en oo vielä lähteny kontakteilta eteneen sen kummemmin vaan sieltä saa palkan.

Sitten otettiin pätkää meidän reenistä, mikä oli toki vähän vaativaa Tripille, mutta hyvin lähti takaakiertoon pelkällä merkkauksella hypyn päältä. Sitten mikä tuotti ongelmaa oli putken pään ohittaminen, pari kertaa ihan oikeesti huusin Tripille mutta eihän se mitään kuullu kun oli putki tarjolla =) Sitten kun oikeesti sain rytmitettyä liikkumiseni oikein ja pääsin tekeen vetoo oikeeseen kohtaan niin kyllähän se homma alko toimiin. Lähettelin toisessa pätkässä myös ekaks koiraa pimeeseen putkeen mutta hienosti hakee myös pimeet päät putkesta. Ja siis kyllä Trip tulee niin paljon hienommin hyppyjen edessä tehtäviin kääntöjarruihin kuin Leo, ehkä bortsulle vähän luontasempaa tai jotain. Ja onneks pikkuhiljaa opin liikkuun Tripin vauhdissa, ehkä mä osaan ohjata sitä ennenkö aletaan kisaan =)

lauantai 22. joulukuuta 2012

Alueellinen valmennus

Tänään oli vuorossa Tripin alueellinen valmennus ja sillä en reenannu sen kanssa eilen ollenkaan, vielä kun oltiin aamun ekassa reeniporukassa eli piti olla 8.30 hallilla.

Tänään olikin ekaa kertaa meilläkin varsin pitkä rata oliko siinä nyt kaikkiaan 26 estettä, siinä oli myös kepit mitä ei osata joten se jätettiin väliin, mutta radalla ollut puomi tehtiin kyllä.
Radassa oli paljon hyviä kääntämisharjotuksia ja sielä oli alussa myös mulle hyviä persjättöreeni, sillä oon varsin huono niissä, mutta Tripin kanssa niitä todennäkösesti tuun enemmän tekeen.

Trip on kyllä taas kehittyny kuukauden aikana todella paljon, mikä on hyvä sillä se kertoo mulle että itsenäisesti reenataan oikeella tavalla ja oikeita asioita, joten jatketaan tällä tyylillä. Mähän reenaan melkein aina yksin, joten siinäkin mielessä nää alueellisen reenit on mulle kultaakin kalliimpia, että ite saan päivitystä, että teenkö asioita oikein ja oikeella tavalla. Pidän Teron tyylistä kouluttaa ja se sopii meille tosi hyvin.

Ekaa kertaa Trip teki vierasta puomia, mutta eipä se ongelmaa aiheuttanu, sillä puomi oli hieno! Joka kerralla osu tosi hyvin ylösmenossa kehikkoon ja alastulot oli nopeita ja vapautu vasta käskyllä. Teron vinkistä aletaan kokeileen niin että siirretään kehikko maahan kontaktin viereen, kun kuulemma toimii näinkin ja sitten ei tarvi olla sitä asettelemassa kun koira sen välillä potkasee huitsin nevadaan kontaktilta.

Tänään huomasin että hätäilen vedossa tosi paljon, enkä malta tehdä sitä loppuun rauhassa, joten tämmösiä reenejä nyt kehiin enemmän. Samoin noi persjätöt on mulle kotiläksynä, että muistan avata ohjauksen ja pitää katseen koirassa ja tehdä persjätössä liikeen seuraavalle esteelle.

Hauskaa oli huomata että kun mentiin yhtä hyppyä missä sivuttiin puomin kontaktia niin Trip meni ja loikkas sivusta hienosti kontaktille! Teron kanssa puhuttiin, että tätä ei pidä huomioida ollenkaan vaan ottaa vaan koiran sieltä matkaan ja ottaa homma uusiks. Positiivista on se että se haluaa kontaktille, joten missään nimessä sitä ei siitä kielletä eikä kommentoida asiaa mitenkään, se jää kuulemma pois ajan kanssa. 
Niin vahva on toi kontakti että ees vastakäännöksellä ei meinattu saada sitä niin että ei mee sinne, mutta onnistuttiin siinä kuitenkin =)

Reenien yhteenvetoo

Hetkeen ei oo tullu tänne kirjoteltua joten tehdään tässä nyt pieni yhteenveto viimeaikaisista reeneistä.

Viime perjantaina ihmeteltiin että miks Leo ei kulje agireeneissä, sillä melkein kävellen olisin ollu sitä nopeempi ja kuitenkin edellisenä sunnuntaina se teki hienoja ratoja kisoissa. Kati siinä sitten tokas, että entä jos se on taas nielly jotain, no eihän sitä voinu kiistää kun toi koira nielee kaikenlaista vaikka ikää on jo 4,5v. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä mysteeri ratkes sillä se oksensi sellasen 30cm pitkän roadkill lelun... joten ei ihme jos reeneissä ei meno maistunu kun oli sen päivällä nielly...
No eilen taas koira kulki reeneissä normaaliin tapaan, joten voi ton koiran kanssa. Sen kohtaloks varmaan jossain kohtaa tulee suolitukos...

Tokossa ollaan Leon kanssa tehty ihan pikkujuttuja, kun sen kanssa on jotenkin motivaatio kadoksissa tokon suhteen. Mutta yks päivä hallilla tehtiin ruutua, ja sillehän laitan lelun ruudun taakse, ja teki varsin nättejä ruutuja. Sitten tehtiin seuraamista ja kaukoja ja toimii varsin hyvin. Kunhan saatais toi ruutu kuntoon niin sen kanssa vois taas lähtee koittaan sitä voittajaa.

Tripin kanssa aksassa ollaan koitettu tehdä 2-3 kertaan viikossa jotain. Yleensä ollaan perjantaisin jääty hallille Leon reenien jälkeen ja ohjelmassa on paljon ollu kontakteja. A-este ollaan uutena otettu reeniin mukaan ja ensin tein pari ekaa kertaa sille sen niin että oli remmissä, mutta kun ei mitenkään ryntää ylösmenolle ja tulee alas nätisti ja nopeesti niin otin remmin pois. Sitten lisättiin siihen yks hyppy ja varsin nätisti tulee ylösmenoo ja alasmenot toimii. Tehtiin myös niin että otettiin A ja sen jälkeen hypylle, siinäkin maltto hyvin vaikka palkka lelua ei ollu edessä.
Ollaan myös reenattu koiran sivuetäisyyttä eli oon ollu n. 10m päässä kolmannella esteellä ja sieltä ottanu ykkösen yli ja pieni työntö kakkoselle ja päällejuoksu kolmoselle. Hienosti lukee ohjausta, ei mitään ongelmaa kunhan ohjaus on selkee.
Paljon ollaan tehty erilaisia juttuja ja koira pelittää kyllä hienosti.

Uutena ollaan alotettu kepit. Ekaks vaan pyörittelin sitä kahdella kepillä ja tein sitä niin että kiersi aina kakkoskepin niin että oltais jatkettu kolmannelle eli palkkaus aina sen verran kakkosen taakse. Sisäänmenoja tehtiin molemmin puolin ja myös niin että koira joutu kääntyyn mua vastaan. 
Sitten ollaan lisätty siihen yhden kerran toinen pari keppejä ja niitä tehtiin suorana läpijuoksuna niin että olin eripaikoissa. Välillä palkkasin ekasta välistä ja välillä tokasta tätä vaihtelevasti. Hienosti irtos molemmat portit vaikka välillä jäin reilusti taakse.

Tokossa ollaan harjoteltu voittajan juttuja ja uutena ollaan otettu ruudun loppua irrallisena. Oon siis laittanu koiran maahan ja vuorotellen huutanu sen seuraamiseen molemmille puolille. Alussa toki aina välillä lirahti seuraaminen vähän eteen, mutta hienosti on tajunnu että mitä siltä haluan. Oon myös tehny niitä sisällä pinessä tilassa että joutuu oikeesti tuleen tarkasti oikeeseen paikkaan.

Tehtiin myös kerran merkkiä hallilla niin että ensin pelkkää merkkiä ja sitten aattelin että vien lelut ohjattujen tilalle, mutta sittenhän se jäi kyttään niitä leluja... toin sitten ruudun merkit sinne sekaan ja lähettelin ihan läheltä joka ilmansuunnasta sitä merkille ja kun tää alko pelaan otin matkaa merkkiin mutta tein vaan pelkkää merkkiä enkä päästäny niille leluille. Tämmöstä häiriöö lisää.
Ruutu on pelannu nyt lätkällä varsin pitkältä matkalta!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Agikisat Lempäälässä

Tänään oli vuorossa agikisat italianvinttikoira Petterin ja Leon kanssa. Tuomareina oli hyppärillä Anne Savioja ja agiradalla Harri Huittinen.

Ekana oli Petterin vuoro kisata medi2-luokassa. Ekana kaikilla oli hyppäri ja Nina (Petterin omistaja) sano, että hyvä että hyppäri on ensin niin Petteri on parempi agiradalla kun höyryt on päästelty =) Sorruin siihen että ohjasin Petteriä keppien jälkeiselle hypylle kuten Leon kanssa olisin tehny, niin se meni hypyn väärälle puolen, en osannu moista odottaa ollenkaan. Sieltä se hyppäs hypyn väärinpäin joten tää meni hylkyyn. Tehtiin kuitenkin rata loppuun ja hitsi saatiin aikaseks hieno lopetus!

Sitten oli vuorossa agirata ja alotus oli varsin kinkkinen sillä kolmosena oli kepit ja sinne oli vienti joko niin että tulee vino avokulma tai kierrättää vähän pidemmän kautta etummaisen siivekkeen kautta, mutta koiralle suora linja kepeille. Tätä sitten pohdin että kummin teen ja rataan tutustumisessa katoin molemmat vaihtoehdot. Mutta kun näin edellä meneviä ja kaikilla epäonnistu avokulmasta vienti päätin että kierrätän siivekkeen ympäri ja se kannatti sillä tehtiin ainoo nolla joten voitettiin ja Petteri sai SERTIN ja nousi kolmosiin! Mä sain uuden muumimukin, valkkasin Tuutikin ja levyllinen fazerin sinistä, se tuli tarpeeseen kun unohdin omat syömiset kotiin, lahjakortti ja 2kg Hauhau ruokaa, se meni Leolle.

Sitten pienen tauon jälkeen oli Leon vuoro ja hyppäri oli siis meilläkin ekana. Alussa kakkos-kolmos hypyt oli välistävetona ja se oli vähän kankee, mutta sen jälkeen lähti kone liikkeelle ja tehtiin hyvä hyppäri vaikka yhdessä kohtaa jäin vähän seisoon. Saatiin radalta nolla ja sijoitus oli 16/57. Etenemä oli 4,20 m/s mutta sillä ei tossa porukassa korkeemmalle yltäny =)

Agirata näytti tosi kinkkiseltä ja eipä medeissä kovin montaa tulosta näyttäny tulevan, joten siinä sitä sitten kauhisteli että miten siitä juoksuradasta selviää. No olihan mulla jo vähän tuntumaa siihen, kun medien hyppäri oli kans kovaa juoksemista, Harri tykkää rääkätä kisaajia =)
Rataan tutustuessa ei rata sitten niin pahalta tuntunu, oli siinäkin kinkkinen vienti heti alussa kepeille, mutta siitä selvittiin. Ja yhdessä kohtaa Leo meinas mennä esteen väärälle puolen, mutta huusin ja vedin sitä niin paljon, että sain sen tajuaan että sinne ei mennä ja hyppäs hypyn paikaltaan, mutta rima pysy ylhäällä. Tältäkin radalta saatiin nolla ja sijoitus 5/57. Pikkusen taas nyppi, sillä serti meni neljännelle eli jälleen meidän nenän edestä. Tänään kiusasin itteeni ja katoin montako sertiä on menny sm-kisojen jälkeen nenän edestä ja niitä oli 4 ja yks caciagi, joten ei kannata tulla sanoon mulle, että kyllä se sieltä vielä tulee...Sillä näitä ennen on vielä monen monta mitkä on menny nenän edestä, jos oltais niitä saatu niin toi koira olis jo ava, mutta epäilen että siitä ei sitä koskaan tuu kun sertit kiertää meidät läheltä mutta riittävän kaukaa.
Tähän on kuitenkin hyvä lopettaa tän vuoden kisailut aksassa, sillä nyt on jo kolme tuplaa ens kesälle ja 10 vai 11 nollaa, joten hätää ei ole =)

lauantai 8. joulukuuta 2012

Aksaa ja aksaa

Perjantaina mulla oli Leon kanssa reeneissä heti alusta asti kunnon asenne päällä ja reenikin näytti siltä. Jostain syystä ei oo vähään aikaan ollu alusta asti sellasta draivia vaan se on tullu esiin vasta ekan virheen jälkeen, joten nyt oli erimeininki ja tästä pitää ottaa kiinni.
Radalla lopussa Leo haki yhden hypyn ihan hassusti, sillä putki oli edessä minne olis pitäny mennä niin se nappas varsin vinosta linjasta hypyn =) No ei ollu kuulemma ainoo joka oli reeneissä tehny niin.
Reenit meni kaikkiaan hyvin ja Katin kanssa viimeks puhuttiin kontaktin palkkaamisesta, että sitä pitää muuttaa. Oon meinaan nyt laittanu sinne kokoajan nameja ja eka kontakti menee hyvin, mutta toisen kohdalla alkaa hiipiin. Eilen en sitten laittanu valmiiks mitään kertaakaan ja vaihtelin niin että ei ollu namia ja sai namia eli ei koskaan tienny onko namia vai ei ja hyvin pelitti tuli aina reippaasti alas asti.

Leon reenien jälkeen otin Tripille kontaktireeniä ja kun puomi oli koottuna niin oli pakko kokeilla kokonaista puomia. Lelu alastulolle palkaks kuten aina ja kehikko ylösmenoon. Eka puomin meno oli varsin hassu, sillä tokihan pientä koiraa jännitti niin korkeella kun puomi on ja se menikin sen ihan litteenä =) Mutta alastulo oli magee! Muutaman toiston jälkeen alko puomi kulkeen ja uskalsi kapeella (30cm leveellä) puomilla tulla jo lujaa.

Tehtiin myös pätkää meidän toisesta radasta missä tuli leijeröinti ja en oo sellasta vielä koskaan Tripille tehny. Eka kerta meni hassiks, mikä on ymmärrettävää, mutta toisella kertaa jo tiesi että meidän välissä olevasta hypystä ei tarvi välittää ja varmaan mun ohjaus oli ekaa kertaa parempaa. Putkeen heittelyt oli varsin helppoja, sillä putki on kiva ja toi koira irtoo!
Sitten tehtiin vielä päällejuoksuja molemmista suunnista, ensin vaan yhdellä hypyllä ja sitten kahden hypyn kautta, hienosti koira on tätäkin päässään työstäny, sillä sujuu jo ekaa kertaa paremmin.
Otettiin vielä lopuks pakkovalsseja molemmista suunnista eikä mitään ongelmaa.

Tänään lauantaina mentiin päivälenkin jälkeen jälleen hallille ja ohjelmassa oli ylläri ylläri puomi =) Nyt Trip jo tiesi kuinka hauska este on kyseessä joten mitään jännitystä ei ollu havaittavissa. Otin nyt puomia toisesta suunnasta kuin eilen. Mitään ongelmaa ei ollu, sain ottaa sivuetäisyyttä niin paljon kun halusin tai jäädä taakse tai juosta eteen. On toi vaan niin magee ja näppärä otus! 
Otettiin vielä yhden hypyn kautta ja hienosti etujalka osu kehikkoon ylösmenossa. Sitten otettiin kahden hypyn takaa kaarevalla linjalla ja hienosti suju.

Pitkästä aikaa otettiin kehiin myös rengas ja tehtiin hyppy-rengas-putki eikä rengas enää aiheuta mitään ongelmaa. Mähän oon laittanu renkaan heti maksikorkeuteen kun vaan se tuli Tripille selkeeks miten se suoritetaan. Siksi näin, sillä en halua, että se oppii liian matalan tavan hypätä sitä tai että lyö selkäänsä renkaan yläosaan, hienosti se sen suorittaa. 
Toki kun oltiin tänään kokeilumielellä liikeellä, niin kokeilin hyppy-rengas-hyppy-puomi ja ette varmaan arvaa, mutta toi pieni raketti selvis siitäkin! On se vaan uskomaton!! Tehtiin tätä muutaman kerran ja tuliko koko reenin aikana yks ylösmeno hassi, joten varsin hienolla prosentilla puomi sujuu! 
Ton koiran kanssa aksaaminen saa niin hyvälle tuulelle että ei oo mitään rajaa!

torstai 6. joulukuuta 2012

Trip 1 vee!


Tasan vuosi sitten illalla vähän ennen puolta seittemää sain yhden parhaista tekstiviesteistä, sillä pieni Trip syntyi silloin ja sain ihanan tekstarin jossa luki "nyt syntyi poika, jolla on lippu missä lukee Satu". En meinannu millään uskoo, että oikeesti sain pennun siitä kennelistä ja siitä nartusta josta halusin! Mutta pakko se oli uskoo, että pieni koira on syntynyt ja se muuttaa meille!

Paljon on mahtunu tähän ekaan vuoteen, sillä alusta asti ollaan reenailtu kaikenlaista, kuten pentujen kanssa tehdään. Ekassa ulkopuolisen koulutuksessa käytiin kun Trip oli vähän alle 5kk ja sillon oltiin Korrin Riitan tokokoulutuksessa. Sain sillon kovasti kehuja, että olin kouluttanu pentuani jo varsin monipuolisesti siihen mennessä. Tuolloin halusin paljon apua kaukojen seisomiseen ja siihen tuli enemmän kuin hyviä neuvoja Riitalta.
Toinen ulkopuolinen tokokoulutus oli Jaanan reenit Woollandiassa ja Trip oli tuolloin vähän alle 7kk. Sielä tehtiin kaikenlaisia perusjuttuja ja oli varsin hauskaa, kun ennen koulutusta Jaana kyseli koirista ja kun oltiin tehty eka kierros Jaana kysy uudestaan, että minkä ikänen koira mulla olikaan. Oli varsin vakuuttunu koiran osaamisesta ja sekös lämmitti mun mieltä, sillä tän koiran kanssa olen osannu tehdä oikein asioita alusta asti!



Paimennusta päästiin kokeileen heti kun Trip oli 3,5kk ja heti tuo paimen ymmärsi mitä pitää tehdä. Paimennusta ollaan päästy tekeen pentupäivillä ja kerran Mahnalassa. Liian vähän on tätä päästy tekeen, jotta voitais oikeesti kehittyä kunnolla tässä lajissa ja paimennus on kivaa, mutta en tiedä meidän läheltä paikkaa missä tätä pääsis oikeesti tekeen??

Agissa päästiin mukaan alueelliseen valmennukseen, itekseenhän ollaan reenattu alusta asti. Teron reeneissä on todella mukava olla ja ollaan kehitytty kovasti ja mäkin opin pikku hiljaa ohjaan tollasta mageeta ohjusta.

Tokossa on päästy paljon pidemmälle kuin koskaan olisin osannu ees ajatella, sillä ollaan jo kisattu sekä alo- että avoluokka ja molemmista kerralla 1-tulos eli Tripilä on oikeus kisata voittajassa jo alle vuoden vanhana!! Nyt reenataan rauhassa voittajaa ja evl:ää samalla ja voittajaan mennään keväämmällä eli talvi reenataan rauhassa.

En voi tarpeeks kiittää Marikaa ja Kimmoo tästä koirasta ja että luottivat muhun niin paljon että tämän mahtavan pennun mulle myivät! Joten jälleen ISO KIITOS MARIKA JA KIMMO!



Saa nähdä mihin asti meidän rahkeet vielä riittääkään, sitä jäämme odotteleen =)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Avointa tokoilua Noormarkussa

Tänään oli edessä Tripin kanssa avoimen luokan koe Noormarkussa, tuomarina Juha Kurtti.
Ilma oli aikas raikas sillä kotona oli asteita -12 ja kun koe oli kylmässä hallissa, niin sielähän oli vielä kylmempi ja muutenkin Noormarkussa tuntu kylmemmältä kun meillä.
Liikejärjestyksenä oli niin että paikka makuu oli viimeisenä. Liikkuri oli aikas nopee liikkeissään, sillä koe eteni varsin nopeeseen tahtiin ja sinänsä hyvä niin kun hallissa oli kylmä.

Muutama koirakko ennen meitä niin olin tekemässä Tripin kanssa kaukoja ja palkkasin sen pallolla ja oltiin menossa kohti hallin seinää, missä oli meidän tavarat, niin halliin tuli valkkari joka jostain syystä bongas Tripin ja ryntäs sen päälle. Koitti tassulla kaataa Tripin ja yritti purra mistä kiinni sai, onneks Tripillä oli takki päällä joka on liukas ja pääsi aina valkkarin tassun alta karkuun. En saanu valkkaria kiinni vaan se lähti jahtaan Trippiä hallin toiseen reunaan ja sieläkin sai ihmiset tehdä töitä että saivat valkkarin kiinni. Trip oli ymmärrettävästi kauhuissaan tapahtuman jälkeen enkä ensin mienannu saada sitä leikkiin. Se katteli kaikkia ihmisiä, että mistä joku hyökkää taas päälle. Hitto ollaan melkein vuosi selvitty niin että kukaan ei tuu päälle, mutta nyt se sitten tapahtu.
Onneks sain Tripin rentoutuun reilusti ennen meidän vuoroo ja kaikki asettu. Valkkarin omistaja tuli kyseleen heti tapahtuman jälkeen, että tuliko jälkiä kerroin että onneks ei mutta saa nähdä kuinka meidän kokeen käy. Kun leikitin Trippiä järkkärit tuli sanoon, että mun pitäis mennä ulos leikkiin, mutta sanoin että en varmaan mene kun rentoutan koirani hallissa ja piste.
Valkkarin omistaja tuli fiksusti vielä jutulle meidän kokeen jälkeen, mutta ei poista sitä tosiasiaa, että se kävi syyttä Tripin päälle!

Koe meni siis varsin ripeessä tahdissa ja tuntu että se oli ohi ennenkö kunnolla alko =) Koira pelitti vallan hienosti ja oli paljon enemmän mun kanssa kuin ekassa kokeessa. Seuraaminen oli nyt hienoo ja tiivistä, edistämisestä ei tietookaan. Luoksetulossa ei oikeen kuullu mun ekaa käskyä kun tuola kaarihallissa kaikuu aikaslailla. Kurtti liikkeen jälkeen kysy että annoinko yhden vai kaks käskyä, no enhän mä mitään myöntäny kun ei ite kuullu ;)

Tässä pisteet:

Paikalla makuuu 9 (hieman vajaa nousu)
Seuraaminen 10
Maahan meno 10
Luoksetulo 9 (pieni vinous perusasennossa)
Seisominen 8,5 (istu liikkurin käskystä)
Noutaminen 9,5 (aika kova kapulan nosto)
Hyppy 0 (meni liian vinoon musta oikeelle ja ei mahkua hypätä takas)
Kokonaisvaikutus 10

Hypyn jälkeen kun sanoin Tripille, että höpsö, niin Kurtti totes että todellakin höpsö kun noin hieno koira tekee tommosen virheen. Tripin häntä oli kuulemma hypätessä osunu esteeseen ja Kurtti sano että tässä avon hypyssä on yleistä että koira ajautuu liian vinoon. No onneks voittajassa toi on hyppynoutona.
Kurtti kehu kokeen jälkeen Trippiä, sano että hän katteli sitä kokeen aikana, että on komee koira ja sellainen koiran näköinen koira ja tekee todella hienosti tottista.

Sitten alotetaan reeni kohti voittajaa ja evl:ää ja tähdätään voittajaa maaliskuulle.

Tässä video tän päiväseen suoritukseen: