lauantai 29. joulukuuta 2012

Reenailuja

Tässä sitä sitten on kaivettu uudet 2x2 kepit paketista ja alettu niitä reenaan Tripin kanssa. Ensin otettiin vaan yks pari käyttöön ja keskityin palkkaan että kiertyy kakkosen jälkeen oikeeseen suuntaan. Sitten juostiin sitä vaan läpi eri kulmista. Sitten kuvaan tuli toinen pari ja ne oli ensin 9 jalan mitan päässä toisistaan ja Trip sai juosta niistä läpi. Tässä kohtaa palkkasin eniten ekasta välistä ja välillä juoksutin molempien läpi. Vaihtelin kovasti omaa paikkaa, milloin jäin taakse ja milloin juostiin yhdessä. Myös sisään syöttelyä eri kulmista molemmilta puolin.

Sitten siirsin kaks paria 4 jalan mitan päähän ja ensin läpijuoksuja ja välillä palkka ekasta välistä, vähän haasteellista palkata ekasta välistä kun noi on jo niin lähekkäin ja noin pitkä koira on jo tokassa välissä ennenkö kerkeen mitään tekeen =) Sisään syöttelyä jälleen mitä ihmeellisimmistä kulmista.
Viimesessä reenissä eli eilen käänsin kepit vinoon eli yhteen ja seiskaan jos kellotaulusta katotaan. Teen siis näitä reenejä Susan Garretin ohjeistuksen mukaan, sillä ystäväni Tuula kerran sen mulle kopioi ja postitti. Kiitos vaan Tuula näistä ohjeista on kovasti apua tässä etenemisessä.
Eipä Trip ihmetelly yhtään vaikka kepit väännettiin vinoon vaan meno on yhtä mieluista. Hienosti kyllä tällä systeemillä koira oppii ite hakeen sisäänmenoja ja etenee itsenäisesti ilman mun apuja. Toki oon alusta asti käyttäny sille käskytystä kepeille, tässä poikkeen Susanin ohjeistuksesta =), mutta musta on helpompaa kun heti käyttää lopullista käskyä niin koira oppii löytään ite sitä estettä mitä käskytys tarkottaa. Jälleen sisäänmenoja eri kulmista ja hauskaa tätä on reenata, sillä koira edistyy kovaa tahtia.

Eilen oli Leon reenit ja oli tosi kivat reenit. Todettiin Katin kanssa että Leo reagoi kaikista parhaiten mun rytmin muutoksiin ja saatiin hienoja vastakäännöksiä vaikka en oo niitä niin paljoo Leon kanssa harrastanu. Oon aatellu että ei niihin oikeen lähde, mutta niissä saa hyvän rytmin muutoksen aikaseks ja koira reagoi tekemällä pieniä kurveja. Täytyy vaan muistaa, että teen tänkin niin ajoissa että se tietää ennen hyppyä mitä tarkotan niin voi kerätä hyppynsä järkeväks eikä lennä miljoonaa eteen.

Trip pääsi tekeen ekaa kertaa okseria ja sehän oli koirasta jännää, sillä hypyt näytti hassuilta ;) No eipä oo koskaan ennen vielä tehty okseria. Keinu oli jälleen pykälän korkeemmalla kuin viimeks ja sen huomas koirasta, sillä vähän huimas kun keinu lähti laskeen. Toistoilla saatiin tästäkin ihan jees kun vielä kannustin koiraa meneen lujempaa eikä niin että ehtii ajatteleen liikaa. Otettiin keinua ekaa kertaa myös niin että otettiin ensin lähestymiseltä vino hyppy, okseri ja keinu, keinun jälkeen oli palkka oottamassa, sillä en oo vielä lähteny kontakteilta eteneen sen kummemmin vaan sieltä saa palkan.

Sitten otettiin pätkää meidän reenistä, mikä oli toki vähän vaativaa Tripille, mutta hyvin lähti takaakiertoon pelkällä merkkauksella hypyn päältä. Sitten mikä tuotti ongelmaa oli putken pään ohittaminen, pari kertaa ihan oikeesti huusin Tripille mutta eihän se mitään kuullu kun oli putki tarjolla =) Sitten kun oikeesti sain rytmitettyä liikkumiseni oikein ja pääsin tekeen vetoo oikeeseen kohtaan niin kyllähän se homma alko toimiin. Lähettelin toisessa pätkässä myös ekaks koiraa pimeeseen putkeen mutta hienosti hakee myös pimeet päät putkesta. Ja siis kyllä Trip tulee niin paljon hienommin hyppyjen edessä tehtäviin kääntöjarruihin kuin Leo, ehkä bortsulle vähän luontasempaa tai jotain. Ja onneks pikkuhiljaa opin liikkuun Tripin vauhdissa, ehkä mä osaan ohjata sitä ennenkö aletaan kisaan =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti