lauantai 8. joulukuuta 2012

Aksaa ja aksaa

Perjantaina mulla oli Leon kanssa reeneissä heti alusta asti kunnon asenne päällä ja reenikin näytti siltä. Jostain syystä ei oo vähään aikaan ollu alusta asti sellasta draivia vaan se on tullu esiin vasta ekan virheen jälkeen, joten nyt oli erimeininki ja tästä pitää ottaa kiinni.
Radalla lopussa Leo haki yhden hypyn ihan hassusti, sillä putki oli edessä minne olis pitäny mennä niin se nappas varsin vinosta linjasta hypyn =) No ei ollu kuulemma ainoo joka oli reeneissä tehny niin.
Reenit meni kaikkiaan hyvin ja Katin kanssa viimeks puhuttiin kontaktin palkkaamisesta, että sitä pitää muuttaa. Oon meinaan nyt laittanu sinne kokoajan nameja ja eka kontakti menee hyvin, mutta toisen kohdalla alkaa hiipiin. Eilen en sitten laittanu valmiiks mitään kertaakaan ja vaihtelin niin että ei ollu namia ja sai namia eli ei koskaan tienny onko namia vai ei ja hyvin pelitti tuli aina reippaasti alas asti.

Leon reenien jälkeen otin Tripille kontaktireeniä ja kun puomi oli koottuna niin oli pakko kokeilla kokonaista puomia. Lelu alastulolle palkaks kuten aina ja kehikko ylösmenoon. Eka puomin meno oli varsin hassu, sillä tokihan pientä koiraa jännitti niin korkeella kun puomi on ja se menikin sen ihan litteenä =) Mutta alastulo oli magee! Muutaman toiston jälkeen alko puomi kulkeen ja uskalsi kapeella (30cm leveellä) puomilla tulla jo lujaa.

Tehtiin myös pätkää meidän toisesta radasta missä tuli leijeröinti ja en oo sellasta vielä koskaan Tripille tehny. Eka kerta meni hassiks, mikä on ymmärrettävää, mutta toisella kertaa jo tiesi että meidän välissä olevasta hypystä ei tarvi välittää ja varmaan mun ohjaus oli ekaa kertaa parempaa. Putkeen heittelyt oli varsin helppoja, sillä putki on kiva ja toi koira irtoo!
Sitten tehtiin vielä päällejuoksuja molemmista suunnista, ensin vaan yhdellä hypyllä ja sitten kahden hypyn kautta, hienosti koira on tätäkin päässään työstäny, sillä sujuu jo ekaa kertaa paremmin.
Otettiin vielä lopuks pakkovalsseja molemmista suunnista eikä mitään ongelmaa.

Tänään lauantaina mentiin päivälenkin jälkeen jälleen hallille ja ohjelmassa oli ylläri ylläri puomi =) Nyt Trip jo tiesi kuinka hauska este on kyseessä joten mitään jännitystä ei ollu havaittavissa. Otin nyt puomia toisesta suunnasta kuin eilen. Mitään ongelmaa ei ollu, sain ottaa sivuetäisyyttä niin paljon kun halusin tai jäädä taakse tai juosta eteen. On toi vaan niin magee ja näppärä otus! 
Otettiin vielä yhden hypyn kautta ja hienosti etujalka osu kehikkoon ylösmenossa. Sitten otettiin kahden hypyn takaa kaarevalla linjalla ja hienosti suju.

Pitkästä aikaa otettiin kehiin myös rengas ja tehtiin hyppy-rengas-putki eikä rengas enää aiheuta mitään ongelmaa. Mähän oon laittanu renkaan heti maksikorkeuteen kun vaan se tuli Tripille selkeeks miten se suoritetaan. Siksi näin, sillä en halua, että se oppii liian matalan tavan hypätä sitä tai että lyö selkäänsä renkaan yläosaan, hienosti se sen suorittaa. 
Toki kun oltiin tänään kokeilumielellä liikeellä, niin kokeilin hyppy-rengas-hyppy-puomi ja ette varmaan arvaa, mutta toi pieni raketti selvis siitäkin! On se vaan uskomaton!! Tehtiin tätä muutaman kerran ja tuliko koko reenin aikana yks ylösmeno hassi, joten varsin hienolla prosentilla puomi sujuu! 
Ton koiran kanssa aksaaminen saa niin hyvälle tuulelle että ei oo mitään rajaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti