maanantai 28. tammikuuta 2013

Reissu Saloon

Sunnuntaina otettiin suunta kohti Saloo, sillä meillä oli sielä Woollandian porukalla tottisreenit. Meidän matka ei menny kuten Strömssöössä sillä ensin aamulla piti käydä kattoon renkaiden paineet ja tankata auto, joten myöhässä lähdettiin. Tiet oli ihan törkeen liukkaat ja melkein koko matkan sato alojäähtynyttä vettä. 
Humppilaan asti kaikki meni hyvin, mutta sitten avasin energiajuomaa ja kuinka ollakkaan pullossa oli niin paljon painetta että sain annoksen syliini, siitähän se sitten liru penkille ja pian oli märkä istua. Pysähdyin lähimmälle huoltoasemalle ja sitten kuivailin housujani koirien häkin päälle tarkotetulla viltillä, siitä tuli myös mun penkin päällinen sillä penkki oli märkä...
Sitten Salon tiellä meinasin ajaa ajokoiran yli joka oli päästetty mettäreissulle, mutta sen mielestä jänikset piti leiriä keskellä tietä 52... no onneks en siihen ihan osunu ja koira sai ainakin mun puolesta jatkaa jänisten jahtaamista.

Päästiin lopulta Saloon ja sielä oli reenit jo kovassa vauhdissa. Alottelin reenit teen juonnilla ja maistamalla herkullista mustikkakakkua - nam =)
Ekana otettiin porukalla paikkamakuut ja siinä olikin rivissä kunnollinen määrä koiria. Trip oli varsin rauhallisesti, pääsin seuraan sitä peilistä, mutta oli hiukan menny lonkalle, ei niin paljon kuin normaalisti mutta hiukan kuitenkin....

Sitten kun tuli meidän vuoro niin otettiin ensin meidän noutoa eli siis miten siitä tehtäis siistimpää. No jostain syystä tänään oli oikeen kunnon silmäpäivä ja siihen kapulaan sitten piti hirttäytyä niin kiinni että ei oo koskaan ennen noin rajusti sitä tehny. No itse nouto oli noston osalta taas ruma, mutta ei pahimmasta päästä. Otetiin noutoo ihan läheltä niin että se joutuu kiertään taakse, jolloin nosto on nätti. Vähän tiputteli kapulaa, mutta koira laitettiin töihin ja joutu ite paikkaan mokansa.
Kun laitettiin kapula pois niin jostain syystä se jäi koiran takaraivoon ja seuraaminen ei ollu normaalilla tasolla, se oli edistystä täynnä mikä ei oo tossa määrässä normaalia. Sitten tuijotteli ruutua ja ensin ihmetteli peiliä =)
No onneks Niina näki läpi koirasta, että tänään oli tämmönen silmäpäivä ja sillä sipuli. Sain positiivista palautetta siitä miten oon työstäny sitä irti kapulasta ja samaan tyyliin jatketaan. Muutoin sain ohjeeks olla huomattavasti rauhallisempi seuraamisessa, mä oon nopee liikkeissäni ja sillä nostan lisää koiraa, tää mun pitäis jo tietää mutta näemmä toistan tätä virhettä tänkin koiran kanssa.
Niina sano myös että opettaa Trip käymään kiinni leluun käskystä, sillä saan sitä irti kun alkaa silmäileen kun osaa käydä kiinni käskystä leluun.


Kotimatkalla oltiin Auran kanssa suuniteltu tapaaminen Humppilassa, mutta nähtiin Urjalan mettässä. Mukana oli myös viime vuonna Unkarista tullut pieni mudi neiti Muusa joka on n. 6kk vanha. Mukana oli myös toki Leo ja Rosita, koko porukalla oli hauskaa ja mettässä nähtiin rallia pitkin poikin =)
Trip löysi uuden ystävän Leon lapsesta Primasta, kuvassa tämä leikkikaksikko, vaikka kokosuhde on vähän huvittava, niin Priman ego kyllä riitti höykyttään isompaansa =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti