sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Reenipäivitystä

Tässä ollaan joka päivä reenattu Tripin kanssa keppejä ja hienosti on edistystä tapahtunut vaikka 2x2 keppien opettaminen on mulle uutta, mutta onneks aikanaan ystäväni Tuula kopsas mulle Susan Garretin workbookin missä on ohjeet etenemiseen. Siitä opuksesta on ollu mulle paljon apua, joten kiitos Tuulalle!

Perjantaina oli ensin eka väli vähän auki, kunnes käänsin sen kiinni eli kepit oli suorassa linjassa ja hitsi vieköön Trip pujotteli 4 suoraa keppiä! On mulla pätevä pieni koira ja sen työntekemisen tahto on ihan uskomaton. Leon reenien jälkeen kokeilin vielä hallilla että onnistuuko sielä kepit ja kyllähän ne onnistu. Laitoin suoralle linjalle eteen hypyn ja aattelin että ei varmaan onnistu, mutta pieni koira yllätti ja osas pujotella myös suoran hypyn kautta.

Tiistaina oltiin pitkästä aikaa ryhmätokoreeneissä ja reenasin Tripin kanssa. Tehtiin ensin porukalla paikalla istuminen ja paikkamakuu. Istuminen oli Tripin eka ryhmässä ja pientä ensin vähän jännitti ja toinen tärisi kovasti. Kävin palkkaamassa ja sen jälkeen rentoutu huomattavasti. Palkkasin vielä toisen kerran ennen liikkeen päättymistä. Se mistä olin ylpee oli se, että Trip ei ees koittanu käydä maate vaan istu varsin nätisti ja rauhassa tärinää lukuunottamatta. Kyllä tää koira on mun tokokoira!
Sitten tehtiin paikkamakuu ja se käskytettiin evl:n malliin eli alas yks kerrallaan ja samoin nostot. Sari mun vieressä käski sen verran topakasti Udoo, että Trip putos sillä, mutta nostoon reagoi mun ääneen eikä Sabinan.

Omalla vuorolla olin Sarin pari, sillä halusin Sarilta vinkkiä meidän rajuun kapulan nostoon. Kun toin kapulan halliin niin Trip jäi siihen jo niin kiinni, että Sari levitteli erilaisia merkkejä ympäriinsä. Tehtiin häiriö reeniä, sillä Sari tarkkana huomas, että kun annan Tripille "seuraa" käskyn se laskee päänsä. Oli häiriöö kerrassaan, kun oli merkkejä mutta saatiin onnistumisia aikaseks. Tehtiin myös noutoo ja Sari laitto kapulan pystyyn niin kyllä oli pienellä koiralla pohdittavaa kun kapula oli pystyssä eikä pitkällään maassa =) Sitten kun otettiin siivekkeen kiertoo niin merkit hämmensi toista.
Otin vielä ruutua ja hitsi miten mageet pari ruutua pieni koira esitti! Menee todella lujaa targetille ja pysähtyy kuin seinään käskystä! Mee like!!

Lauantaina mentiin Nooran kanssa hallille ja reenien pääpaino oli tokossa. Tripin kanssa tein ekassa setissä pientä seuraamista ja nyt saatiin kontakti pysyyn huomattavan hyvin. Oon reenannu tätä kyllä joka aamu kotona, joten se näkyy onneks eli tehdään asioita oikein. Sitten otettiin noutohyppyä ja olipa vaikee palauttaa kapula hypyn kautta, joten tehtiin niin että koira hypyn taakse ja kapula maahan ja hyppy-käskyllä Trip toi kapulan eteen. Tätä nyt vaan lisää.
Tehtiin myös ruutua ja ihan hassua, Trip kiersi ruutuun vasemman etumerkin takaa...mikäs tää nyt on? Sitten huomasin, että se kiertää targetille ja kun siirsin targettia vähän oikeelle niin meni suorempaan sisään, kylläpä pieni keksii kaikkee hassua. Tehtiin myös ruudn loppua ilman ruutua ja nyt tarvii keskittyä tekeen sitä jarrun kanssa sillä Trip tulee niin lujaa seuruuseen että ajaa musta vähän yli.
Otettiin myös tunnari ja mun kääntyminen pitää ottaa ihan omaks numerokseen, sillä senkin Trip on unohtanu koko jutun vaikka pieneä sen osas.
Eka tunnari oli vähän sähläystä, sillä maisteli paria muuta ja toi oikeesta reunasta väärän.
Otettiin uusiks ja nyt koira oli ihan eri asenteella ja meni kapuloille rauhallisemmin ja etti oman ja toi kauniisti eteen. Hyvä reeni kaikenkaikkiaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti