lauantai 2. helmikuuta 2013

Tottelevainen tiistai

Tiistaina oli illalla jälleen kimppa tokoreenit jonne Tripin kanssa mentiin. Ensin otettiin paikalla istuminen ja Trip oli Udon (grotsku) ja Konstan (lagotto) välissä eli varsin erilaiset vieruskaverit. Ensimmäistä kertaa otin enemmän etäisyyttä ja käänsin kyljen koiraa kohti. Kerran koitti vähän haistella maata, mutta lopetti pienellä huomautuksella. Välipalkkaa en antanu ollenkaan ja varsin hienosti ja sievästi istu, jalat ei liikkunu eikä enää yhtään tärissy.
Sitten oli paikkaamakuun vuoro ja tehtiin se evl käskytyksellä ja niin että paikkamakuun välissä häiriöhenkilö kävi käveleen pariin kertaan koirien välissä. Trip oli hauska kun Anne pujotteli koirien välissä, Trip näytti siltä että Anne saattais haukata sen yhdellä haukulla =) Muuten oli hieno ja rauhallinen makuu, mutta kun lähestyin koiraa se heitti pienesti lonkalle, ohikävellessä tökkäsin koiran pois lonkalta, eikä ottanu siitä nokkiinsa.

Yksilöliikkeissä, meitähän siis tekee kolme koiraa yhtäaikaa, otettiin ensin sunnuntain opin mukaisesti seuraamista niin että olin vähän liiottelevan rauhallinen. Ei paha ollenkaan, sillä koira piti kontaktin koko ajan todella hyvin ja pieni ääni lähti juoksuun lähdössä josta huomautin ja otettiin lähtö uusiks ja nyt hieno liike ilman ääntä! Tää rauhallinen juttu näyttää oikeesti toimivan! 
Tehtiin myös istumista ja sekin oli huomattavasti parempi kun tehtiin sitä hitaasta seuraamisesta.
Kaukoja jumpattiin ja nyt hassusti se liikku kun nousi maasta seisoon, tässä tuli pientä liikettä eteenpäin, tähän kiinnitetään huomioo aamujumpassa. Aamujumpassa ollaan saatu istu-seiso vaihdot näemmä toimiin paikallaan!
Ruutua tehtiin myös ja mitäs mä tyhmä tein, kun piti tehdä muutamia targetille menoja niin sanoin sille merkki...mikähän aivopieru toikin oli?? No onneks huomasin asian ja korjasin käskyn. Ekalla lähetyksellä lähti kyllä kiertään takamerkkiä, mutta koira takas ja uus lähetys muistaen ruutu käskyt myös ennen lähetystä ja siitä tuli kaunis ruutu. Hieno seisominen ja nopee maahanmeno. Otin sen seuraamiseen mukaan ja sivulle tulo oli Johannan mukana vähän ruma =) Mutta tähän tarvitaan reeniä.

Toisessa setissä otettiin ainoostaan silmän irrottelua kapulasta. Meillä oli 6 kapulaa oli metallista ja ohjatun kapulaa ja tavallisia. Koiraa vaan istutettiin kapuloiden keskellä vaatien ryhdikäs istuminen ja kotakti ja sitten kiinni patukkaan. Patukasta tuli niin hauska juttu, että eipä enää kapulat kiinnostanu vaan se että pääsee kiinni patukkaan - JES! Sitten Johanna heitti kapulaa eikä sekään kauheesti kiinnostanu, mutta kun mä otin sen käteen niin kiinnosti enemmän, mutta sain sen hyvään ryhtiin eikä koskenu yhteenkään kapulaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti