lauantai 26. tammikuuta 2013

Alueellinen valmennus

Tänään oli vuorossa alueellinen valmennus ja tällä kertaa reenattiin Takkujen talvipaikassa Pirkkalan navetalla. Joskus aikanaan oon sielä reenannu, mutta siitä on aikaa. Tripille tää oli täysin uus reenipaikka, mutta eipä se aiheuttanu mitään ongelmaa, koira reenas niinku kuuluukin. Osa uroksista haisteli kovasti hallin mattoo, mutta ei meidän työnarkomaani huomannu mitään hajuja =)

Ensin otettiin keppejä ja aluks oli vähän liikaa vauhtia, mutta homma saatiin hanskaan. Kuten arvasin niin seinää päin tehdyt kepit oli hitaammat kuin avaraan suuntaan tehdyt kepit.Tero kellotti keppejä ja nopein aika kepeillä oli 2,75s joten ihan hidas pujottelija ei Trip nytkään ole.
Otetiin seuraavaks puomia irtonaisena, siinä oli putki tarjolla ja kehikko oli maassa ylösmenon vieressä miten sitä ollaan nyt pidetty. Puomi oli Tripille täysin outo puinen ja se on liukkaampi kuin rouhepintaset. Aluks oli vähän varovainen, mikä on tervettä, mutta toistojen kautta varmuus kasvo ja näinhän sen pitää mennäkkin. Tero kellotti myös puomin mutta en muista mikä oli nopein aika.

Sitten alotettiin radan tekeminen ja alkuun 4 ensimmäiselle esteelle tehtiin kaks eri ohjausta, ensin kakkosesteelle tehtiin vekki, ja 4 ekaa oli 3 x hyppy ja putki ja toisella kertaa vastaanottona valssin kanssa. Nää molemmat ohjaukset kellotettiin myös ja olikohan ajat niin että vekin kanssa aika oli 3,14s ja vastaanotolla 2,88s eli meillä vastaanotto oli nopeempi tapa. Hienosti Trip teki kepit myös radassa ja Tero oli luullu, että rima tulee alas kun käskytin keppejä kun koira oli riman päällä, mutta oon tota jo tehny niin hyvin koira kestää riman päällä käskytyksen.

Saatiin hyvää rataa aikaseks, yhdessä kohtaa mun ohjaus oli tyhmää niin tuli pari rimaa alas, mutta muuten ei rimoja tullu ja hienosti koira toimi! Tehtiin puomia myös toisen putken kautta eli katottiin, että meneekö putkiansaan, mutta eipä menny vaan teki puomin hienosti kun päästin sen edeltä puomille. Hienosti osaa jo hakee käskyllä puomia vaikka putki on tarjolla. On mulla pätevä agikoira kasvamassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti