lauantai 19. tammikuuta 2013

Nooran kanssa reenailua

Mentiin Nooran kanssa tänään hallille ja tehtiin ensin hiukan tottista. Otin Leon tekeen tottiskimaran, sillä meillä on huomenna agikisat joten ei tänään agia sen kanssa.
Ensin otettiin paikallamakuu, sillä Demi tarvii tässä häiriö reeniä ja hienosti molemmat sielä makoili. Leo koitti vähän haistella, mutta kielsin sitä.
Otettiin muutamia voi luoksetuloja ja hitsi stoppi ja maahan meno on hidasta... Muutama hyppynouto pitkästä aikaa ja ekan palautuksen kiersi hypyn.. sitten pari toistoo ja onnistuuhan se, mutta ihmeellisesti sen pitää haukkua kun menee kapulalle...

Tripin reeni sisälsi yllättäen keppejä =) Tein niin, että hyppy laitettiin niin että hyppylinja ajaa koiran väkisin väärälle puolen ja tällä testattiin miten hyvin on jo hallussa sisäänmenot. Rytmissä tuli lopussa muutama hassi, mutta hienosti toi pieni jo osaa. Suljetulta kulmalta vähän lipsu pari kertaa mutta sitten jälleen muisti mitä ollaan tekemässä ja hienosti haki ekaan väliin.
Otettiin toiseen kertaa normaalikorkusta keinua ja se on vielä vähän jännä juttu =) Muutaman toiston jälkeen laitoin Tripin remmiin ja sai taas luottamusta hommaan vähän enemmän. Pitkästä aikaa tehtiin muutama pussi, sillä aattelin että ei enää muista sitä, mutta eipä toi ongelmaa tuonu vaan hienosti tuli sieltä läpi.

Noora videoi meidän pujottelua ja tässä pieni video siitä missä mennään:


2 kommenttia:

  1. Näpsäkästi poika jo pujottelee.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti! Oon varsin yllättyny kuinka nopeesti Trip oppi pujottelun ja miten hienosti osaa hakee oikeen välin.

    VastaaPoista