maanantai 21. heinäkuuta 2014

Agipitsi

Eilinen päivä suju Raumalla kun oltiin kisaamassa agipitsissä. Päivä suju hyvässä seurassa eli Marjukan, Mikan ja pienen Iidan seurassa, kiitos heille seurasta!
Nää oli Tripin ekat pitsit kisaajana mutta on jo kerran ollu turistina mukana. 

Joka radalla oli eri tuomari ja ekana meillä oli Johanna Wutrihin agirata ja rata oli tosi kiva. Ennen rataan tutustumista pyysin korjaamaan ekan putken painoja sillä ne lytisti putken ihan lyttyyn ja onneks asia korjattiin.
Me tehtiin ihan jäätävän hienoo nollaa tokavikalle hypylle asti kunnes sain aivopierun ja sanoin koiralle "tänne" kun piti lähettää se takaakiertoon ja hyppäs sitten hypyn väärästä suunnasta tottelevainen kun on... Kyllä otti päähän ja rankasti mutta koira on hieno!

Seuraavana oli Petteri Kermisen agirata ja siinä oli todella vaarallinen suora missä hyppy syötti ohjaajaan päin pois kokonaan seuraavana olevalta renkaalta ja samoin jo muuria edeltävä hyppy syötti pois muurilta. Saatiin 10vp ja hiukan yliaikaa kun tuli kielto muurille mitä korjailtiin pyörähdyksillä. 

Onko tuomareilta loppunut ideat ratojen tekemiseen kun nykyään näkee varsin vaarallisia ratoja vai eikö uudet tuomarit ymmärrä millaset radat pitää makseilla olla kun ite ohjaavat maks medejä???

Viimeisenä oli Timo Teilerin hyppis ja siinä päänvaivaa aiheutti kepeille vienti (lue en meinannu luottaa koiran osaamiseen) oli siis putki - muuri - kepit avokulmasta ja muuri syötti keppien kolmanteen väliin. 
Ite sähläsin heti alussa kakkosen takaakierron ja koira hyppäs taas väärinpäin ja kaato siivekkeen. Nostin sen pois tieltä ja tehtiin rata loppuun ja hienosti koira haki kepit. Tulos siis hyl. 

Launtaina mua pisti taas ampiainen, eka pisti 8.7 oikeen jalan polven sivuun ja jouduin siitä antibioottikuurilla että tulehdus saatiin pois. Olin myös saikulla viime ke-pe. Ekassa tapauksessa joku eläin oli just hajottanut amppareiden pesän niin ymmärrän niiden raivon. 
Nyt sitten pisti ihan keskellä polkua ilman mitään syytä. Aattelin että selviän pelkällä pistolla sillä onhan ab kuuri päällä. Mutta sunnuntaina illalla jalka turpos kuten elefantilla ja tulehtu kun kuumotti ja ihoo kiristi. Tänään taas lääkäriin ja lisää antibioottia sekä rankempi kortisonikuuri lisäks. Otin tänään ekat kortisonit ja turvotus näyttää laskevan vaikka jalka on menny tumman violetiks osasta kohtaa. Ehkä se taas tästä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti