sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Avoin luokka on taputeltu

Eilen oli Tamskin rallytokokoe ja meillä oli mahdollisuus saada koulari avoimesta. Tuomarina oli Pia Heikkinen joka oli meillä tuomarina myös viime kokeessa.

Me startattiin jo heti kolmantena, joten en seikkaillu rataantutustumisessa koko varttia mitä oli aikaa, sillä halusin hakee koiran ajoissa halliin sisälle. Reenailtiin hallissa kokeen liikkeitä ja tietysti sielä oli taas yks koira joka ei osannu käyttäytyä, tällä kertaa se oli dalmis jota omistajan oli vaikee pidellä sielä, kun se koitti käydä toisten koirien päälle, myös meidän. Heidän kokeesta ei tullukkaan mitään, sillä se karkaili esim houkutukselle ja muutenkin kirmaili pitkin kenttää. Onneks sielä oli kunnon aidat niin se pysy sielä omalla puolellaan. Me oltiin näiden jälkeen menossa kehään, mutta me oltiin piilossa niin kauan että nää pääsi pois sieltä kentältä ettei vaan tuu mitään osumaa.

Huomas Tripistä, että ollaan viikko oltu meidän porukoilla, sillä radalla koira piippas mitä ei normaalisti tee. Kierroksia ja patoutumaa oli koneessa, sillä eihän meidän porukoilla reenailla sillain kun kotona.
Kuitenkin kaikesta huolimatta me saatiin 98 pistettä ja koulari RTK2. Nyt on sitten meidän osalta avoin luokka ohi ja nyt sitten katteleen voittajan kokeita.

Sain eilen tietää uutta, sillä rallyssä menee niin että mestarissa saa koularin kolmella kokeella kun tulos on yli 70, mutta valioks tulee vasta kun on kolme tulosta niin että pisteitä on vähintään 95. Jännä laji tää rallytoko kun koulari ja valio tulee erilaisilla tuloksilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti