perjantai 25. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen puuhastelua

Perjantaina aamusta lähdettiin kohti Someroo sillä edessä oli paimennuksen täyteinen päivä. 
Aamupalalla meidät jaettiin kolmeen porukkaan ja oltiin Kimmon kanssa pellolla, Kimmon apuna oli Wenja. 
Meidän reeni muodostu kaarien aukaisusta ja stopeista, me ei käytetä keppiä vaan paineen luojana koiralle riitti Kimmon työhanska. Hauskaa oli ja saatiin aikaseks jo järkevällä vauhdilla tapahtuvaa kaarella juoksua. 

Marika jossain kohtaa sano että yks nartuista on tärppipäivillä mutta en olis koskaan uskonu että se on Wenja, sillä Trip ei kiinnittäny Wenjaan mitään huomioo pellolla. Sillä on kyllä niin vahva motivaatio työntekoon että ees tärppi päivänen ei narttu ei saa sitä horjahtaan!
Kun oltiin sisällä Trip anto Wenjan olla ihan vaan sanomalla, toki meinas olla liikaa kun neiti tuli tarjoon itteensä, mutta sekin flirttailu loppu sanomalla. Taimi alotti kans juoksut ja Taimi on aina ollu Tripin idoli joten siitä oli sisällä kiinnostunu mutta anto senkin olla. 
Kyllä tolla koiralla on palikat päässä paikallaan!



Jäätiin yöks Woollandiaan sillä lauantaina oltiin menossa Tsaulle agikisoihin. 
Meillä oli mukava ilta joka alotettiin lenkillä ison koiralauman kanssa ja Marika ja Virpi oli myös mukana. 
Illalla sain hienon Marikan teettämän taulun Tripistä meidän TVA-tittelin johdosta ja se taulu sai mut sanattomaks on sen verran hieno!



Lauantaina Lotta ja Tiikeri lähti meidän kans aamulla mettään lenkille. Ja sen jälkeen aamupalaa ja auto kohti Tsaun hallilla. Edessä oli neljä rataa tuomareina Henri Luomala, Timo Teileri ja Asko Jokinen. 
Tulokset meidän osalta oli 10, 15, 20 ja 5. 

Ekalla radalla rimoja kolisi mutta tippu vaan yks ja yks kieto muurille. Tokalla radalla sattu ja tapahtu, koira lähti putkesta väärään suuntaan ja tuli ylimäärästä matkaa ja muuten tippu kaks rimaa ja pari kieltoo mun sähläämisen takia mutta silti päästiin vielä ihanneajan alle :)
Kolmannella agiradalla oli taas mun hätäilyä ilmassa ja siitä virheet. 
Hyppäri oli mielenkiintonen kun Jokinen ei voinu käyttää Luomalan rataa mutta ei ollu suunnitellu mitään joten se keksi päästään meidän hyppärin. Radalla riitti vauhtia ja me selvittiin neljänneks viimeselle esteelle nollalla kunnes putken jälkeen näytin vinon hypyn huolimattomasti ja kielto. Vaikka korjasin kiellon niin aika oli -12,risat eli lujaa mentiin. Tyytyväinen päivään vaikka ei tullu nollia mutta opin kokoajan lisää ton raketin ohjaamisesta. 

Sunnuntaina mentiin jälkimettään ja samalla kun jälki vaheni sahailin uusia keppejä ja siinä samalla sahasin peukaloon...

Jälki lähenteli pituudellaan ykkösen jälkee. Vauhtia riittää edelleen mun makuun vähän liikaa mutta varsin hyvin pysyy jäljellä. Nameja oli nyt varsin vähän ja huomas koirasta että ei olla ajettu näin pitkää joten lisää tämmöstä. 
Päälle kunnon reipas mettälenkki. 


Iltapäivällä menin vielä Mellan ja Maritan kanssa tallille kattoon niiden varsaa. Oli ihanaa olla pitkästä aikaa tallilla vaikka en paljon mitään tehny mutta nautin olemisesta heppojen keskellä. 

Maanantaina mentiin taas jäljelle ja ammuin Tripille ennen jälkee, mutta se ei jäljestykseen vaikuttanu eli ampuminen ei sitä ressaa. 
Ekaa kertaa laitoin neljä keppiä jäljelle ja hienosti Teip ilmas kepit. Se haluaa napata ne suuhunsa ja tuoda mulle mutta katotaan mihin ilmaisuun päädytään. Yhdessä vaiheessa ajo yhden kulman yli ja hukkas jäljen mutta taisteli ittensä takasin jäljelle ja hyvin ajo loppuun. 
Sen jälkeen mentiin taas kunnon mettälenkki. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti