keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Tokoo ja aksaa

Lähdin tänään uhmaan sadetta ja menin poikien kanssa reenaan Mutalaan. Leolla oli ohjelmassa ruutua,  ruutua ja ruutua, sillä sehän ei lähteny kokeessa ruutuun ollenkaan. Tein ruudun kentän toiseen laitaan, että sinne oli mahdollisuus lähettää kaukaa kolmesta suunnasta. Vein ensin koiran kanssa lelun sinne ja lähdettiin n. 30 metriin. Koitan rakentaa sille virittelyn ruutuun eli "missä ruutu" ja nyt palkkasin sitä ensin siitä, että etsi katseellaan ruudun ja sai palkan. Tätä toisettiin muutama kerta ja kun lähetin ruutuun niin ylläriylläri ei lähteny... Sitten mentiin vähän lähemmäs ja johan lähti ruutuun. Sitten käytiin leikkiin ruudussa lelu sinne ja taas lähetys tosi kaukaa. Tätä toistettiin kolmesta eri suunnasta ja musta tuntuu että ehkä se alkaa sen ruudun hokaan.
Sitten otettiin hypyn kanssa metallinoutoo ja teki varsin onnistuneita noutoja ja hyppyjä.


Trip pääsi tänään pääasiassa aksaan ja ensin tehtiin rengasta molemmista suunnista ja molemmilta puolilta. Uus lelu eli pallo joka on 60cm narussa oli hyvä ostos sillä nyt tuntuu että omat kädet on turvassa =) Muuria Trip teki ensimmäistä kertaa ja laitoin sille heti medimuurin, että saa vähän edes hypätä. Muutaman kerran palikat lenteli, mutta muuten varsin hyvä. Otettiin myös niin että ensin rengas ja sitten muuri. Hyvin koira lopettaa haukkumisen kun sille heittää lelua, joten yks keino maahan laittamisen lisäks millä sen saa hiljaseks.

Esteet oli 25-30cm ja tehtiin erilaisia kuvioita kuten takaakiertoja, välistävetoja ja suoraa linjaa sekä hypyn kahden hypyn jälkeen tiukkaa kurvia. Kierrokset nousee sen 2-3 esteen jälkeen, mutta myös hiljenee hienosti Peten opeilla eli maahan laittamalla. Aloin tänään käyttään käskyä "down" jotta en näissä harkoissa "kuluta" liikaa maahan käskyä joka on tottiskäsky. Ehkä tosta vielä aksakoira saadaan =)


Tein Tripin kanssa muutaman tokohypyn ensin niin että oli kolme lautaa ja jotenkaan ei mukamas ymmärrä tässä hyppykäskyä...Apuna on vielä targetti ja sielä nami. Kun kolme lautaa meni hyvin nostin sen neljään lautaan ja hienoja seisomisia se tekee! Samoin kestää hienosti kun kierrän sen viereen ja malttaa odottaa sivukäskyä. Pätevä tokokoiran alku siis =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti