keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Menneitä tapahtumia

Hiukan on päivittely jääny joten otetaan leikkaus menneisiin juttuihin. 

Maanantaina 24.11 mentiin iltasella Pohjois-Hämeen kennelpiirin tiloihin Sääksjärvelle sillä sielä palkittiin Pohjois-Häme cupin agilityn parhaimmisto. Tripin kanssa voitettiin maksien cup ja palkitona lahjakortti fyssarille, tuli tarpeeseen sillä oon suunnitellu viedä Tripin jossain kohtaa Elinalle. 


Tiistaina 25.11 olikin sitten vähän surullisempi päivä sillä sillon tuli vuosi täyteen siitä kun jouduin luopuun Leosta. Se päivä oli rankka sillä aamulla soitin eläinlääkärilemme eli Inka-Marille ja hän oli sitä mieltä että Leo kärsii jo normaalista elämästä ja on aika päästää se kärsimästä. Sovittiin aika vasta ilta seittemäks että meillä on aikaa käytettävissä ettei meidän jälkeen tuu muita potilaita. Mun piti haudata Leon tuhkat vanhempien pihaan jossa muutkin mun eläimet on, mutta jotenkaan se ei oo tuntunu hyvältä joten Leo on vielä meidän kirjahyllyssä. Lepää rauhassa rakas. 


Tokossa ollaan panostettu seuraamiseen ja kapulan nostoon. Hyppynoudossa en hyväksy muuta kapulan nostoo kun sen että koira kiertää kapulan taakse ja nostaa sen sieltä rauhallisemmin. Hyvin on alkanu toimiin kun kiellän heti suorasta nostosta. 
Seuraamisessa ollaan panostettu etenkin seuraamiseen lähtöön, että yhtään ääntä ei saa päästää ja kunnon seuruuta heti ensi askeleesta asti. Palkkana käytän naksua ja namia niin mielentila on alkanu oleen huomattavasti parempi ja rauhallisempi. 

Aksassa on ollu Harrin reeniä jossa viimeks oli hyppäri ratana ja päästiin reenaan vippausta mitä en oo ikinä tehny. Hienosti Trip lähti ohjaukseen kunhan ite kerroin omalla liikkeellä mitä on tulossa, tää ohjaus antaa mulle hyvin etumatkaa sillä pääsen nopeemmin liikkeelle kuin niistosta eikä tarvi mennä niin syvälle esteelle. 

Sunnuntaina oli alueellisen reenit ja Trip oli tosi loistava näissä reeneissä. Tehtiin mielettömän hienoja suorituksia ja lopuks koko rata, 28 estettä, läpi kerralla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti