keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Silmänkäyttöön puuttumista

Viime tokokokeessa oli taas erittäin vahvaa silmänkäyttöö. Pitäishän mun jo tietää että jos se asia jää tauolle se tulee heti takasin. 
Tänään ennen koulutusta mentiin kentälle jo aikasemmin jotta ehditään tekeen seuraamista. Laitoin z:n merkit ja sitten viis muuta merkkiä sikin sokin siihen ympärille. Tehtiin ensin seuruuta z:n muodossa ja saihan heti siihen silmänkäyttöön puuttua. Tehtiin seuruuta ees taas ja muidenkin merkkien ympärille. Alkohan se oikee tila sieltä taas tulla esille ja kyttääminen vähemmälle. 

Otin ohjatun noudon molemmille puolin, ensin vasemmalle ja koira otti kapulan ihan vinosti suuhun ja korjas otteen edessä. Oikeen noston jälkeen annoin lisäkäskyn pitämiseen ettei tuu korjaamista, tätä tarvii taas vahvistella. 

Sitten seuruuta kapuloiden ympäri ja sehän meinaskin taas olla vaikeeta. Korjaamiseten kautta päästiin taas oikeeseen tilaan ja tuijottaminen lakkas. Lisää taas näitä reenejä ja kunnolla eikä tätä passaa päästää missään kohtaa tauolle. 

Kun kävin lenkittään koiraa niin meinasin että tekee alastulon pk a:lle mutta mitäs teki pieni koira vai katteli hetken estettä ja paikaltaan kiipes sen yli! Tää oli eka kerta kun Trip kiipee pk a:n, no ompa koettu sekin ekan kerran :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti