maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannuksen reenailuja

Torstaina oli jälleen vuorossa Harrin agireenit ja rata oli haastava kuten aina. Oli tiukkoja vientejä esteiden välistä ja kahteen kertaan vastakääntö okserille. Ihan uutena yhdistelmänä tehtiin puolivalssi-vastakääntö, toimi ihan jäätävän hyvin tosi tiukassa estevälissä sillä koira ei ees koittanu mennä hypyn väärälle puolen. Reenirata oli 32 estettä ja kun tokalla kierroksella juostiin se yhteenmenoon niin esteellä 27 alko jo tuntuun jaloissa ja vielä oli pitkä loppusuora ja puomi edessä. No kaikesta selvittiin kiitos irtoovan koiran!

Perjantaina mentiin Kaislalle paimentaan lampaita, Noora ja Fani tuli myös. Kiva nähdä kelpie paimentamassa kun en oo ennen nähny.
Reenattiin kolme kierrosta ja hienosti Trip työskenteli itsenäisesti. Kun se teki ensin ajoo kohti mua ja piti jatkaa mun ohi poispäin shiba niin sillon se alkaa kysyyn kovasti multa että mitä tehdä. Poispäin ajoo meidän pitää reenata paljon ja Kaislalla päästään onneks reenaan ja sinne ajaa vaan puolisen tuntia. 



Lauantaina mentiin kurkkaan hallille, että olisko sielä yks A-este ja saataisko viritettyä se matalaks. Joku oli lukenu mun ajatukset ja este oli valmiina matalana tosin puukeppien päällä kun sivuraudat on yllättäen jossain... Este oli kuitenkin saatu tukevaks joten reenit pystyyn. 
Laitoin targetin ja käytin alastulossa käskyä "pläts" mikä on meillä lelun tai targetin kosketuskäsky. Nyt kun a oli normaalia matalampi niin yhtään silmän käyttöö ei tullu ja heinosti stoppas alas!
Lopuks otettiin tottista ja sopivasti tässä ennen tokon SM kisoja liikkeestä istuminen tökkii ;)
Reenin jälkeen mentiin mettään lenkille ja Trip pääsi uimaan suolampeen. 

Sunnuntai lepäiltiin kun ite asensin kylppäriin uutta peilikaappia ja olihan homma...

Tänään maanantaina käytiin taas hallilla reenaamassa a:ta ja hienosti pelaa matalalla esteellä. Tehtiin myös puomi a yhdistelmää kun puomikin on hallilla koottuna. 
Seuraamista kontakti reenin jälkeen niin koira on sopivasti liian kovilla kierroksilla mutta hienosti seuraa! Edelleen ongelmaa istumisessa mutta koitan olla mahdollisimman positiivinen vaikka tulee virhe ettei koira ota painetta liikkeeseen. SM kisoihin on kuitenkin vain pari viikkoo. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti