sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Ulkokauden korkkaus rallyssä

Lauantaille oli luvattu vesisadetta mutta onneks Kangasalla ei satanu vielä mestarin aikana. Kisat oli hauskasti Neste rallykisat sillä yhtenä sponssina oli Neste huoltoasema. Paikalle oli tuotu ralliauto ja kaikenlaisia kylttejä mitä ralleissa käytetään ja ne ei kyllä itelle kertonu yhtään mitään. Numerolaputkin oli tuunattu rallihengessä, joten oli hauskaa vaihtelua tämmönen.





Päivän tuomarina oli Pia Heikkinen ja rata oli kyllä aikas kinkkinen eli tekemistä riitti joka kohdassa. Radalla putki oli ratapiirrustuksesta poiketen u-putki, ei kai mahtunu suorana radalle. Pujottelun merkit oli rallihengessä öljykanistereita ja houkutuksessa oli rallikansalta jääneet crocsit ja rasiassa juuri grillattu makkara, siihen muutama koira lankes, mutta Tripille noi ei oo ollu ikinä ongelma sillä tekeminen menee syömisen edelle.



Me jouduttiin uusiin pariin kertaan kun ensin keksi yhtäkkiä edessätulossa tulla takas sivulle ihan omatoimisesti ja sitten ei osannu muka tulla eteen peruutusta varten, mutta eipä se tullu sitä uusinnassakaan vaan teki edessä puolenvaihdon. Sitten pari muuta pientä mokaa joten pisteitä vaan 81/100 ja sijoitus 4/10. Mestarissa tuli ainoostaan 4 tulosta, joten ehkä ulko-olosuhteet vaikutti tai sitten joku muu... Käytösruutuun oon todella tyytyväinen sillä putkeen meno oli ihan siinä edessä mutta koko kolmen minuutin aikana koira ei heilauttanutkaan jalkaa eikä tehny mitään muuta kun seiso patsaana! Tuomari olikin kommentoinu että "hieno käytösruutu ja täsmällistä yhteistyötä".

Pitkästä aikaa meidän rallyrata on videolla kun yks tuttu otti meidät videolle ja mä kuvasin heidän radan sitten heille. Hauska saada näitä välillä itelle, vaikka tästä huomaa että laiharille on ohjaaja laitettava =)


Waude pääsi reenaan ekaa kertaa nurmikolle ja kisaolosuhteisiin tottista. Ensin lähti vähän ääntä mutta kun homma eteni niin tuli taas kiltti Waude esiin ja töitä tehtiin ihan hiljaa. Hienoo tottista teki ja alettiin opetteleen jäävistä viereenpalaamista niin että kuljen koiran vasemmalta puolen takasin. Seisomisessa on vaikeeta mutta istu ja maahan alko toimiin parin yrityksen jälkeen. Tehtiin paljon myös oikeella seuraamista eikä oo mikään ongelma vaan seuraa siinä tosi nätisti. Otin kuvan alokkaan radasta itelle, sillä tarvii niitä alkaa myös reenaileen sillä Waude sai oman rallykisakirjan, jos sen kanssa vielä tänä kesänä starttais ekaa kertaa =)
Nyt kun on löydetty se yhteinen sävel tekemisessä niin hitsi ton pienen turboahdetun koiran kanssa on kiva reenata ja hommat etenee kokoajan hyvää vauhtia! Jopa tokokokeita alan miettiin mutta tarvii saada paikkamakuu seuraa sillä sitä ei oo vielä tehty vieraalla porukalla, ainoostaan Tripin kanssa.

Lauantaina tehtiin vielä Wauden kanssa keppejä ja ekaa kertaa oli 8 keppiä suorassa ja pieni koira suoritti ne kaikki molemmin puolin! Vielä on sisäänmenoissa harjoteltavaa,  mutta ei kai se valmis voi ollakkaan noin kahden viikon reenaamisella.

Sunnuntaina tehtiin jälleen keppejä ja heti kaikki kahdeksan suoraan ja kyllä se ne osaa! Vaikka aluks meinas vähän oikoo, mutta nyt vaan hiotaan ja tarvii sitä ens viikolla esitellä sille kaikki 12 ehkä jo huomenna... =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti