tiistai 8. maaliskuuta 2016

Menneen viikon tapahtumia

Trip pääsi hierontaan keskiviikkona, edellisestä kerrasta oli jo pidempi aika ja ajattelin että vois olla aika jumissa mutta onneks kaikkee muuta. Reisissä oli hiukan jumia, mutta ei niin paljon kuin normaalisti ja alaselkä oli täysin auki, kuten koko koira. Jotain on sitten tehty oikein kun ei oo jumissa vaikka reenattu ja kisattu on normaalisti.

Waude pääsi kans pieneen kopelointiin, että tottuu kunnolla mitä tehdään kun on tarkoitus hieroa. Sen vasemmasta reidestä löyty pieni jumi, mitä sitten onkaan tohottanu sillä lujaa toi koira menee lenkillä ja juoksee välilllä mun ja Tripin väliä että kilometrejä kertyy.

Lauantaina oli vuorossa agikisat ja sielä oli agiradoilla tuomarina Wyffe ja hyppärillä Räsäsen Minna.
Wyffen radat oli tosi kivoja ja ite mokasin ekalta radalta yhden riman alas, aika olisi riittänyt kolmanteen sijaan mutta ei siihen viimeseen sertiin.

Hyppäri oli sitten niin hirvee ahdassyherö että mun ainoo tavote tälle radalle oli että mulla on polvilumpiot on vielä paikallaan kun tullaan maaliin, sillä radalla oli monta kohtaa jossa koira hyppäs kohti ja hyppärillä tunnetusti vauhti kasvaa. Radan alusta selvittiin varsin hyvin vaikka sitä epäilin sillä kaks ekaa hyppyä oli jo sellaset että ykköseltä koira piti hypyyttää suoraa syliin ja siitä kääntää kakkosen taakse...
Mutta lopulta rata meni hylkyyn sillä toka vikalla putkella koiralle oli tapahtunu jotain kun sen jälkeen ei enää halunnu oikeen hypätä eli on varmaan kaatunu sielä kunnolla, oli liukas putki. No polvilumpiot pysy paikallaan eli tavotteessa oltiin. Tää tuomari menee multa hetkeks boikottiin.

Vika rata oli taas kiva Wyffen rata mutta ite mokasin a:lla kun en vaihtanu puolta ja leikkasin sen jälkeisellä hypyllä ja sitten jäi kärkihyppy koiralta pimentoon ja lähti hakeen puomia mikä oli näkyvissä mutta sain pelastettua sen sieltä pois ja korjattua kiellon. Puomin jälkeen oli pakkovalssi-jaakotus missä sitten Trip ajautu lähelle hyppyä ja otti riman alas eli tulos oli 10vp. Mutta onneks hyppäs ihan normaalisti sen hyppärin putken jälkeen.

Sunnuntaina mentiin Somerolle, sillä oli kasvattien reenipäivä ja molemmat pojat pääsi lampaille. Ensin otin Tripillä sellasta pientä tekemistä, että ei pääsis huutaan vaan saa työstää lampaita itse niin että en pahemmin anna käskyjä. Saatiin tekeminen taas hyvälle mallille näin tauon jälkeen.

Waude pääsi aitaukseen ja hitto sillä oli vauhtia ja itelle tuli hiki kun koitti sitä stopata ja saada ympärijuoksua poikki. Lopulta alko meneen maahan ihan hienosti mutta sitten kun piti saada se pois lampailta niin eipä sitten ollu maassa niin kauaa että olisin päässy sen luo. Se karkas aina juokseen takas kaarelle.. Lopulta pääsin sen vierelle ja rauhotteleen tilanteen ja päästiin näin yhdessä pois.

Tokalla kierroksella Tripille tein hakuja ja annoin sen välillä tuoda kaaren päästä itse lampaat etten aina käskeny ensin maahan. Ajoon lähdössä oli aika paljon vauhtia, tiedä sitten tekikö se asiaan jotain että oltiin lumisella pellolla vai oliko vaan intoo niin paljon mutta tähän pääsi puuttumaan ja saatiin vauhti tasasemmaks.

Waude oli ihan eri mielentilassa toisella kertaa ja nyt jo kuljetti nätisti lampaita aitauksessa eikä homma ollu pelkkää ympäri juoksemista. Oli itellekkin paljon helpompaa kun sai vaan kävellä taaksepäin ja vähän pidellä koiraa lampaiden takana.

Trip pääsi vielä kolmannen kerran pellolle kun Marika ja Kari reenas tuplahakuja niin oltiin yhdellä tolpalla. Trip on hieno tolppakoira kun se pysyy paikallaan kun toinen hakee lampaat eikä hötkyile. Samoin se pääsi hakeen Martalta lampaat niin se oli taas hyvää reeniä.
Lopuks Trip pääsi vielä viemään lampaat takasin lampolaan pellolta, joten pääsi tekeen vähän ns töitäkin.

Kyllä oli kiva päivä taas Woollandiassa ja mäkin sain hienon torkkupeiton kun sellanen fysio peti tulikin odotettua kalliimmaks niin Marika ja Kimmo hommas meille hienot brodeeratut torkkupeitot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti