sunnuntai 16. elokuuta 2015

Paimennusta ja tuplanolla

Torstaina mentiin Kaislalle paimentaan ja oltii taas isolla pellolla kun oltiin kaksin, Kaislalla oli Wool mukana.
Pellolla oli niitetty joten päästiin tekeen hyviä hakuja, otettiin sellasella lohkolla missä oli mäkee ja notkelmaa joten haastetta meille. Otin ihan ekaa kertaa pillin mukaan, sillä aatelin että vaikka ihan kaikki käskyt ei oo vielä selvillä mutta alotetaan maahanmenosta ja ajamisesta. Toki jännitti käyttää pilliä jonkun muun läsnäollessa, mutta pikkuhiljaa siihen sai varmuutta.

Trip teki hienoja hakuja ja nyt pelitti vasen haku yhtä hienosti kuin oikeekin, välillä vasemmassa ollu ongelmia. Tauon jälkeen meillä oli kaks ihmistä yleisönä ja otettiin toisella lohkolla missä ei ollu niin paljoo mäkee, mutta oli sellanen kumpare että sen takanaoki kohta ei nähny koiraa piti vaan luottaa ja hienosti Trip teki töitä.
Ensin ihmetteli pilliä mutta tottu siihen kyllä.

Tiellä kuljetuksessa Wool ei pitäny lampaita kuten piti, sillä teki pellolla jonkin virheen ja vaikka Kaisla ei sitä torunu otti kuitenkin iteensä ja lampaat karkas isolle laitumelle muiden tykö. Seuraavat reenaajat meni myös sinne joten mentiin kans sillä Waude pääsi kans lampaille. Laitettiin lyhyt liina perään että sen saa helpommin kiinni pellolla. Sielä oli noin 20 lammasta joten isolle laumalle pieni koira pääsi. Hienosti hanskas homman ja jos yks karkas haki sen takas ja alko jo ite meneen maate lampaiden taakse :)

Eilen oltiin Lempäälässä agikisoissa ja kolme rataa oli edessä. Ekan agiradan ja hyppärin tuomaroi Katriina Virkkala ja keskimmäisen agiradan Vesa Sivonen.

Eka ja vika rata kisattiin nurmikentällä ja oli hauskaa, eka rata oli virtava ja kiva juostava. Tästä saatiin nolla mutta muutaman pitkän kaarteen takia sijoitus vasta 9/37.
Toka agirata oli tosi mutkanen ja epäilin miten siitä selviää. No onnistuttiin tekeen nolla vaikka viimesen putken jälkeen jostain syystä Trip käänty väärään suuntaan ja sitten tuli puomin tosi hitaasti. Aika oli vedetty tiukaks sillä meidän miinus oli vaan 1,87, sijotus 5/37. No kuitenkin eka tupla on hallussa ja muutenki  nyt on 6 nollaa ja voitto sekä tupla.

Hyppäri meni ihan persiilleen sillä Trip otti alas ykkösen ja kakkosena olleen muurin ja kolmosen jälkeen hyppäs vitosen. Otin neloselta uusiks ja sitten tehtiin nollalla maaliin.

Waude pääsi taas tykkään kaikista ihmisistä ja painiin veljensä Vilin kanssa kun Kaarinan pyysin paikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti