sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Yhtä ykköstä vaille TVA

Aamulla  oli varsin järkyttävä keli sillä meillä sato lunta taivaantäydeltä ja aura-autoja ei missään. Mietin hetken että lähdenkö Noormarkkuun tokokokeeseen vai en, mutta aattelin että mennään kun on maksettu. Matkalla alko sataan vettä joka jääty tuulilasiin ja oli varsin liposaa, mutta selvittiin ehjänä perille. 

Kokeessa oli tuomarina Juha Kurtti ja liikkureita oli oikeen kaksin kappalein ja ne vuorotteli liikkeiden käskytystä. 




Päivän pisteet:

Istuminen 10
Paikkamakuu 8 (meni maahan toisen käskystä )
Seuraaminen 7 (tosi rumaa alussa haki vaan merkkejä, juoksuun tuli taas mukaan kunnolla)
Z-liike 7 (seuraaminen oli tässäkin rumaa)
Luoksetulo 10
Ruutu 10
Ohjattu 10
Metallinouto 10
Kaukot 10

Yhteensä 298 pistettä ja KP! Sijoitus 1/7!

Mieltä lämmitti paljon Kurtin sanat kun sano että tän koiran kanssa pääsen pitkälle kun saan meidän pari pientä juttua kuntoon eli seuruun alusta asti. Juha tykkää Tripistä kovasti ja kehuu sitä joka kerta ja miks ei kehuis onhan se hieno koira :) Juha sano että sen tekemisestä näkee että se ei halua tehdä virheitä vaan tekee kaikkensa että tekee oikein. 

Yhtä ykköstulosta uupuu että Trip saa liittää nimen eteen tittelin tva, sen metsästys jää ens vuoden puolelle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti