lauantai 1. lokakuuta 2016

Rallytokon SM-kisat

Eilen kisattiin rallytokon kolmannet sm-kisat ja meille nää oli ensimmäiset sillä viime vuonna näiden kisojen aikaan oltiin paimennuskisoissa.
Kisat oli Lahdessa ja mestarin karsintaradalla tuomarina oli Pia Heikkinen.






Me oltiin toisessa ryhmäss, ryhmiä oli kolme eli 60 mestariluokan koiraa oli mukana karsintojen jälkeen. Koskaan ei järjestäjältä selvinny tarkalleen mikä oli alin keskiarvo millä kisaan pääsi mukaan, mutta meidän kolmen kisan keskiarvo oli 90,33 joten sillä oltiin mukana.

Kävin Tripin kanssa hallissa reilusti ennen suoritusta ja se oli sielä rento ja mukavan olonen, joten aattelin että sehän on hyvässä vireessä kisaa ajatellen. Reenailtiin pihalla juttuja ja Trip teki tosi kivasti ja oli hyvin kokoajan kuulolla ja sopivan matalassa vireessä. Sitten kun mentiin halliin ennen omaa vuoroo nousi vire kattoon ja sieltä sitä onkin sitten vähän mahdoton tiputtaa. Jälkeen ajateltuna sen kanssa olis pitäny hinkata sielä hallissa liikkeitä varsin paljon pidempään, mutta tila missä saatto reenata matolla oli varsin pieni joten ei sielä voinu olla ihan hirveen paljon ennen omaa suoritusta että muutkin sinne mahtu. No radalle lähdin pienen pommin kanssa, joka toki pysy käsissä mutta kaikkee sattu ja tapahtu matkalla. Tehvällä 4 se oli istunu mutta kuulemma noussu nopeesti puoli-istuvaan asentoon ja kun vilkasin niin meinas sieltä tulla jo ennen aikojaan... tästä tuli isoin virhe eli -10p. Sitten kyltillä 7 se ei meinannu stopata millään vaan meni ihan vinoon joten uusin tän. Ykkösen virheitä tuli kolme joista yks käytösruudussa missä haisteli mattoo mitä ei oo ikinä tehny! Kolmosen virheitä kaks josta toinen uusinnasta niin käteen jäi pisteitä 78 jolla ei asiaa finaaliin. Taso oli lopulta niinkin kova että finaaliin alin pistemäärä oli 89. Yks koirakko oli saanu täydet pisteet, harmi että en nähny niiden suoritusta, mutta kaverikin teki todella siistin ja nätin 98 suorituksen. Finaalissa näistä kumpikaan ei valitettavasti onnistunu näin hyvin joten mitaleille he ei päässy.

Päivä oli todella pitkä, sillä reissuun meni 12h, joista yks iso syy oli se että kirjoja ei meinannu saada millään takasin. Palkinnot oli jo jaettu ja silti kirjoja vaan pantattiin, onneks ne lopulta saatiin ja päästiin kohti kotia. Muuten ihan mukava kokemus ja tarvii koittaa saada ittensä mukaan näihin ens vuonna, silloin kisat on Seinäjoella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti