sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäiset kisat

Eilen suunnattiin päivällä kohti Vantaata sillä edessä oli tämän vuoden ensimmäiset kisat ja kuinkas muutenkaan niitä aloittais kun agilla =)

Tuomarina päivän radoilla oli Sari Mikkilä, mutta kaksi ensimmäistä rataa hän oli suunnitellut yhdessä Reetta Pirttikosken kanssa ja päivän kaikki radat oli tosi kivoja.

Ensin alotettiin agiradalla ja mua huikan jännitti koko rata sillä olin edellisenä päivänä leikannu koirien kynnet ja kuinka ollenkaan taas onnistuin nirhaseen kannuskynteen niin että siitä tuli verta perjantaina oikeen kunnolla... Ja näitä kun ei saa paketoida kisoihin mikä on musta hassua kun koira ei onnu tms, musta ois reilua että esität koiran tuomarille ennen kisoja ja hänen hyväksynnällä siihen sais laittaa kevyen sidoksen, mutta kun ei säännöt tätä salli niin ei sellasta viritellä.
Kontakteilla olin varovainen ja saatiinkin sitten sekä puomilta ja a:lta vitoset alastuloilta. Kynsi säily ehjänä joten turhaan varoin, hyvä sanoo jälkikäteen.

Seuraavana oli hyppäri ja sain siihen "ohjeet" kaverilta että älä varo vaan ohjaa ja sitten painettiin täysillä eikä varottu. Kolmoselta neloselle oli putki tyrkyllä ja melkein Trip meni sinne mutta sain tilanteen pelastettua, toki siihen tuli iso kaarre mikä makso aikaa ja ehkä meidän valioitumisen, mutta tämmöstä tää on. Päästiin siis nollalla maaliin ja johdettiin reilusti yli puolenvälin kunnes kolme meni meistä sujuvammalla radalla ohi eli meidän sijoitus 4/59, päästiin sentään palkinnoille niin jotain lohdutusta.

Palkinnoissa oli 3kg lahjakortti Racinell ruokaan ja kaverini Suvi ei voinut omaansa hyödyntää niin me saatiin se joten pääsen hakeen 6kg ilmasta ruokaa pojille, kun niille käy kaikki.



Viimesenä oli agirata missä oli haastava alku sillä oli hyppy-keinu-pituus ja takaakierto. Onneks Tripin voi jättää lähtöön niin olin keinun ja pituuden puolessa välissä ja ehdin takaakiertoon ihan hyvin. Tää rata oli vähän sellanen että koira oli kokoajan lentoon lähdössä joten mun käskytys oli ihan kauheeta =) Sain sitten sössittyä yhden putkeen viennin kun säästin asekeleen - kaks ja sitten tuli vielä rima alas että sama tulos 10vp kuin ekalla radalla.

Meillä oli hyvä fiilis ja tehtiin yhdessä, pienestä on kiinni mutta meillä menee asia hyvin yhteen. Kyllä me vielä valioidutaan =)

Wauden kanssa tein keskiviikkona pientä rataa niin että rimat on 40cm ja hyvin se näyttää työstävän asioita taukojen aikana, sillä nyt kun menin lähtöön ja pysähdyin niin koira meni maahan itse ja oli siinä rauhassa! Muutenkin kuuntelee ohjausta jo paremmin vaikka leluja on maassa pitkin poikin. Noi lelut on maassa hyvä juttu sillä ei voi kyylätä niitä/karata niille ja mä en palkkaa sitä kädestä vaan reeni päättyy aina jollekkin noista leluista. Koiralla säilyy kokoajan ajatus eteen eikä tarvi mua kyylätä mikä on vaan plussaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti