sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pikkuhiljaa takas reenien pariin

Eilen otettiin eka  pieni tokoreeni yskän jälkeen,  reeni tehtiin ennen mettälenkkiä ulkosalla js kauheesti sielä ei voi tehdä kun Tripin moottori on niin iso että helposti liukastelee lumella. Mutta tehdään mitä voidaan eli otettiin seuraamista ja jääviä.

Hitsi mä tykkään mitä ton koiran kanssa on saanu aikaseks Sarin ohjeilla eli puututtiin sen edistämiseen kun on merkkejä näkyvissä ja uudistettiin kontaktikäsky perusasennossa. Sitä hinkattiin hallissa huolella ennen sairastumista. Eilen tein seuraamista pitkään aikaan vapaana.  Hitsi miten hienosti se piti paikkansa ja millä kontaktilla -vau! Ei oo työ menny hukkaan. 
Jäävistä tein seisomista ja sehän on suoristunu kovasti tauon aikana, jos vaikka pysyis? Nyt se ei ennakoinu seuraamiseen tuloo, siinäkin iso edistys.  Istuminen oli tosi nopee kuten aina palkkasin sen suoraan istumisesta.
Vaikka reeni oli lyhyt me molemmat tykättiin kovasti ja koiralle jäi palo tehdä lisää, joten hyvässä kohtaa lopetus. 

Tänään otettiin ulkona toinen pätkä ja ensin laitoin merkin paikalleen ja sitten otettiin seuraamista merkkiä päin.  Alussa pientä piippaamista jonka merkki saa aikaseks kun se on niin kiva,  joten tähän huomautusta. Hyvin pysy kontakti  ja paikka. Sitten päästin sen merkille ja nopee suora eteneminen ja rauhallinen oleminen merkillä,  siitä suoraan palkalle. Tästä taas seuruuseen ja kierrettiin ympäri merkkiä ja tehtiin pieniä suoria,  hyvin pitää kontakti myös merkin ympärillä.  Jälleen toisen kerran merkille ja hieno meno ja vielä rauhallisempi olo merkillä kun ekalla kertaa ja jälleen suora palkka. 

Sitten pari luoksetuloo jossa ekalla stoppi merkille. Varsin nopee eteneminen ja hieno stoppi merkille vaikka pohja olis voinu olla liukas, sillä oltiinhan lumella. Toinen luoksetulo suoraan eteen ja pientä ennakointia merkillä, mutta eteni kokoajan pienellä hidastuksella merkin lähellä,  kuitenkin tyytyväinen tähän ja koko reeniin!

Vietiin Terolle kuplajuomaa meidän nousuta kolmosiin ja Harri saa omansa meidän seuraavissa reeneissä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti